Tarmo Liikamaan valmentama Niemen Eemil voitti montén Suomen mestaruuden vuonna 2020, Noora Hirvimäki ratsasti.
Tarmo Liikamaan valmentama Niemen Eemil voitti montén Suomen mestaruuden vuonna 2020, Noora Hirvimäki ratsasti.Kuva: Anu Leppänen

Tarmo Liikamaa 60 vuotta: Suomenhevonen innostaa yhä

Tarmo Liikamaa täyttää tänään maanantaina tasavuosia.
Julkaistu

Ikänsä hevosia yhdessä veljiensä Taiston ja Tapion kanssa harrastanut ja Lallikkaalla menestyksen makuunkin päässyt Tarmo Liikamaa täyttää Kolarin Vaattojärvellä 21.4. 60 vuotta. Reilu vuosikymmen sitten hän heittäytyi täysipäiväiseksi ravivalmentajaksi ja oli niillä töin viitisen vuotta. Sitten hän palasi harrastajaksi.

”Hevoset alkoivat sairastella, ja tallin lippulaiva Marat oli kuolla ähkyyn”, Tarmo perustelee. Sen jälkeen hän on pitänyt muutamaa hevosta kerralla.

”Välillä jo mietin, että kun ei kerkiä mihinkään eikä saa mitään aikaiseksi, pitääkö alkaa tyhjentämään tallia? Mutta sitten Veera-tytär innostui ja ajoi vuosi sitten monté-kortin. Hän auttelee tallillakin, minkä kaksivuorotyöltään ja 5-vuotiaan Lenni-pojan hoidolta ehtii.”

Hevosia tallissa on nyt kaksi. ”Figaro Brickillä on tarkoitus ajaa kesän päälle montéakin. Villimanu on 4-vuotias maratilainen kimpparuuna. Pikku vaivoja on ollut, niin kuin näillä pruukaa olla, mutta nuori, hyväravinen suomenhevonen antaa uskoa ja intoa. Suomenhevonen tallissa on mukava.”

Parhaat elämyksetkin Tarmo Liikamaa on saanut suomenhevosilla.

”Marat täytti jokaisen hevosmiehen unelman, pääsyn Kuninkuusraveihin. Se oli syrjäkylältä ja näistä olosuhteista aika teko. Kiitokset Kari-Markku Karjalaiselle, että antoi siihen mahdollisuuden ja liisasi hevosen.”

”Ja kyllähän Niemen Eemilin montén Suomen mestaruus ja 75-voitotkin vielä lämmittää”, Tarmo lisää.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi