Hevosten kuumapoltot ovat olleet raviurheilun puheenaihe jo pidempään. Ensin kuumapoltto kiellettiin Ruotsissa vuoden 2021 alusta, ja Ranska seurasi pian perässä. Vuoden 2021 alun jälkeen polttohoidetuilta hevosilta on kielletty kilpaileminen sekä Ruotsissa että Ranskassa..Nyt vuoden 2023 alusta ihon kuumapolttohoito on kielletty toimenpide myös Suomessa kilpailevilla hevosilla. Tätä ennen suoritetuista toimenpiteistä on pyydettäessä jatkossa toimitettava eläinlääkärintodistus, jotta hevonen saa kilpailla..JänispattiJänispatti on kintereen takaosan pehmytkudosten turvotustilaYleisin nuorilla suomenhevosillaLämminverisillä esiintyy jonkun verran, ratsuilla vähänHoidettu paljon kuumapolttamalla.Nuorten suokkien vaivaKuumapoltolla on hoidettu niin sanottuja jänispatteja. Jänispatti on kintereen takaosan pehmytkudosten turvotustila..Eläinlääkäri Tiina Eskonen Laukaan hevosklinikalta kertoo, että jänispattiturvotus on kintereen takapinnan kaarevaa turvotusta, jossa ihonalaiskudos, sidekudoskalvot eli faskiat ovat reagoineet..Yleisesti jänispatteja tavataan nuorilla, noin parivuotiailla suomenhevosilla. Yksi syy jänispattien syntyyn löytyy hevosen rakenteesta, mutta Eskosen mukaan patteja voi ilmestyä myös muusta syystä, kuten liukastumisen tai rasituksen seurauksena..Käyrä kinner altistaa jänispateille, ja rakenne onkin Eskosen arvion mukaan suurin altistava tekijä. Hän toteaa, että asiaan kannattaisi kiinnittää huomiota jo jalostusvalinnoissa, mutta myös seurata pikkuvarsan jalka-asentoja ja hoitaa niitä tarpeen mukaan. Mutta ei niihin aina voi vaikuttaa. .”Yleensä, jos kyse on rakenteellisista jänispateista, ne ilmestyvät molempiin takajalkoihin. Toiseen isommin, toiseen pienemmin”, Eskonen selittää..Akuuttijänispatti voi ilmaantua myöhemmälläkin iällä, ja silloin se on Eskosen kokemuksen mukaan monesti vain toisessa takajalassa..”Se on vähän erityyppinen, tällöin reagointia voi olla ihonalaiskudosten lisäksi koukistajajänteisessä, etenkin pinnallisessa tai plantaariligamentissa, jännetupessa tai hankositeessä. ” .Eskonen sanoo, että akuuttitilat saattavat olla hevoselle kipeämpiä kuin niin kutsutut rakenteelliset jänispatit. Hevonen voi ontua jalkaansa voimakkaasti, kun taas tuo perinteinen jänispatti tulee yleensä hiljaa hiipimällä..”Jänispatti on inhottava vaiva. Se saattaa pysyä rauhallisena kuukausiakin, mutta heti kun hevosta vähän rasittaa, se voi taas ärtyä.”.Jänispatti oireilee ensin sillä, että nuoren hevosen liike heikkenee, eikä se ponnista ravissa niin hyvin kuin aiemmin. Ylämäkeen meno voi olla vaikeampaa, ja ravi katoaa.."Krouvin näköinen hoitomuoto, mutta se on tehokas ja auttanut monia."Eläinlääkäri Tiina Eskonen kuumapoltosta.Vanhanaikainen, mutta toimiva?Kuumapolttamista on käytetty pitkään jänispatin hoidossa. Eskonen toteaa, että vaikka hoitomuotoa on pidetty vanhanaikaisena menetelmänä, se on tuonut oikein suoritettuna ja onnistuneena toimenpiteenä nopeamman avun vaivaan rauhoittamalla kudoksia. Operaation jälkeen hevonen palautuu yleensä kuukaudessa treenikuntoon..Eskonen ymmärtää kuumapolton kieltämisen, mutta ei itse pidä sitä hevosen hyvinvoinnin vastaisena menetelmänä..”Kuumapolttoa on tehty rauhoitetulle hevoselle, puhtaalle ja puudutetulle iholle. Hevonen ei koe kipua toimenpiteen aikana, eikä seuraavanakaan päivänä. Krouvin näköinen hoitomuoto, mutta se on tehokas ja auttanut monia.”.Vuodenvaihteessa voimaan tuleva kuumapolttokielto näkyi loppuvuodesta klinikalla, kun viimeisiä hevosia hoidettiin kuumapolttamalla..Eskonen toteaa, että kuumapolttoa ei ole suinkaan käytetty jokaisen jänispatin hoidossa. Tyypillinen, kuumapolttoon sopiva vaiva on Eskosen mukaan sellainen laakea, kaareva ja kiinteä turvotus. Jos jänispatti on pelkästään nestemäinen pallukka, sitä ei lähdetä polttamaan..”Tietenkin jänispatti aina tutkitaan, että minkä tyyppinen se on. Akuutteja, pullahtaneita jänispatteja ei polteta, vaan niiden kohdalla tilanne pitää ensin rauhoittaa. Tärkeintä on tutkia ultraäänellä ja hoitaa sen mukaan, millainen jänispatti on kyseessä.”.Pinnalliset hoidot ensin testiinYleensä aloitetaan pinnallisella hoidolla. Hevosen jalkaan voidaan sivellä linimenttejä tai kuurimuotoisesti kortisonia ja DMSO:a sisältävää Penetrolia. Myös kylmäystä ja laseria käytetään, ja joskus injektoidaan kortisonia. Myös biologisista hoitomuodoista puhutaan paljon..”Biologisia hoitoja en ole käyttänyt paljon jänispattialueelle. Puolen vuoden päästä olen varmasti viisaampi eri hoitomuodoista, kun eri vaihtoehtoja on joutunut kokeilemaan.”.Jänispatteja saa jatkossakin hoitaa kylmäpolttamalla. Laukaassa kylmäpolttamalla on hoidettu pääasiassa luuliikoja, mutta Eskonen uskoo, että jatkossa nestemäisellä typellä käsitellään myös jänispatteja..Jänispatin paraneminen treenien rauhoittamisella ja pintahoidolla voi olla pitkä tie. Eskonen arvelee, että paraneminen voi äkkiä viedä jopa puoli vuotta..”Tuntuu, että monella vaiva parantuu vasta, kun ne ovat aikuisia. Jotta vaiva ei pitkittyisi, olemme käyttäneet polttamista, koska se nopeuttaa.”.Vaikuttaako kilpauran alkuun?Haastatteluhetkellä, 29.12.2022, Laukaassa on alkamassa jänispatin kuumapoltto-operaatio. Kyseessä on nuori suomenhevonen, joka alkoi ponnistamaan huonommin ylämäkeen..Eskonen kuvaa hevosta sopusuhtaiseksi ja hyvin kasvaneeksi suomenhevoseksi, jolla on kuitenkin vähän käyrät kintereet..Kyseiselle suomenhevoselle ehditään luvallisesti antamaan kuumapolttohoito. Eskonen pohtiikin, että jatkossa hänellä ei ole antaa yhtä selvää ja tehokasta hoitoa samanlaiseen tapaukseen..Koska jänispatit ovat suhteellinen yleinen vaiva nuorilla suomenhevosilla, Eskonen miettii, voiko tulevaisuudessa käydä niin, että useamman hevosen kohdalla joudutaan nuorena pitämään pidempiä pausseja treeneistä. Se taas voi hidastaa starttiin tuloa..”Tästä on keskusteltu niin kollegoiden kuin valmentajien kanssa. Aikataulut ja suurkilpailut eivät odota, ja kisakalenteri menee kuten tähänkin asti. Niiden kohdalla, jotka näihin tähtäävät, huolta ja harmia voi tulla. Me ravihevoshommaa tekevät praktiikot ymmärrämme tilanteen”, Eskonen sanoo..”Mutta tässä mennään eteenpäin niillä menetelmillä, jotka ovat käytössä.”.Veri on paras hoitajaEläinlääkäri Kim Sell on ollut jo pitkään hevosen polttohoitoja vastaan. Hänen mielestään kuumapolttohoidon kieltäminen on positiivinen asia, sillä se edistää hevosen hyvinvointia.Hän ei myöskään koe, että kylmäpolttohoito olisi yhtään sen hevosystävällisempää kuin kuumapoltto.”Se on ehkä kiltimmän oloinen, mutta molemmat tuhoavat kudosta yhtä lailla”, Sell toteaa.Sell on itsekin käyttänyt sekä kuuma- että kylmäpolttoa jänispattien hoidossa, mutta siitä on jo pitkä aika. Tänä päivänä hän hoitaa jänispatteja piikittämällä – ja se on Sellin mielestä tehokas ja toimiva hoitomuoto.”Neulalla laitetaan luun lähelle ainetta, että se rauhoittuu. Aine on esimerkiksi verta, jota voi käyttää puhtaana tai sitä voi myös käsitellä. Molemmat ovat yhtä hyviä, mutta voi olla tehokkaampaa, jos sinne laittaa jotain mukaan”, Sell sanoo.Käytettävä veri otetaan hevosesta itsestään, ja hoidossa puhutaan niin sanotusta biologisesta hoitomuodosta. Sell sanoo, että hänen käyttämänsä menetelmä on lähes sama kuin esimerkiksi regeneratiivinen irap-hoito.Irap tulee sanoista Interleukiin Reseptori Antagonisti Proteiini. Irap on seerumia, joka valmistetaan hevosen verestä. Yleisesti sitä käytetään nivelrikon hoidossa.Sell sanoo, että kun jänispattiin pistetään verta, patti alkaa heti kuivumaan ja paraneminen käynnistyy välittömästi. ”Veri vähentää tulehdusta, ja siitä on aina hyötyä, kun sitä käyttää. Veri toimii aina näin.”Sell toteaa, että hänen käyttämällä tavalla hevosen treeniin ei tule taukoja, vaan harjoittelua jatketaan koko paranemisprosessin ajan.”Olen tehnyt tätä jo yli 30 vuotta. Jos joku haluaa tietää, miten tämä tapahtuu, minuun voi ottaa yhteyttä.”.”Pelkään, että ongelmia tulee”Ravivalmentaja Seppo Suuronen harmittelee kuumapolton kieltämistä.Pitkän linjan suomenhevosmies näkee, että jänispattien kuumapolttaminen on ollut ainoa oikea tapa eliminoida kyseinen vaiva.”Toivotaan, että kylmäpolttamisella saadaan edes jonkinlaista tulosta. Amerikassahan ne ovat sitä käyttäneet paljonkin, mutta itselläni ei ole siitä kokemusta”, Suuronen mainitsee.Ei mene kauaa, kun Suuronenkin tietää, onko kylmäpoltto toimiva. Hänen yhden valmennettavansa jänispatit kylmäpoltetaan tällä viikolla. Kylmäys on toki tuttu menetelmä Suurosen valmennustallilla, ja siitä miehellä on hyvät kokemukset.Jänispatit ja muut kintereen vaivat ovat Suurosen mielestä yleensä hevosen rakenteesta johtuvia. Ne tulevat auttamatta, jos ovat tullakseen.Suuronen toteaa, että nykyään jänispatteja ei tapaa hevosilla niin usein kuin ennen. Ongelmat ovat vähentyneet, ja tänä päivänä patteja on yksittäisillä hevosilla, kun aikaisemmin niitä oli selvästi enemmän.”Kyllä niitä kuitenkin on ja tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Kinner on yksi hevosen ongelmakohdista.””Niitä on paljon laitettu kuumapolttamalla. Sillä hevonen parannetaan, eikä se ole hyvinvoinnin vastaista. Mielestäni jänispattien pintapuolisella hoidolla väistellään ongelmaa ja hevoselle tulee turhanpäiväisiä taukoja. Yhtä lailla hevonen kärsii silloinkin, kun sitä joutuu hoitamaan koko ajan vähän jollain.”Ravivalmentaja puhuu hyvien jalka-asentojen puolesta. Urheiluhevosella rakenne on tärkeä, ja hyvärakenteinen hevonen kestää paremmin.”Hevosella on monta kertaa parempi tulevaisuus, kun jalat ovat oikein päin alla. Niitä joudutaan kuitenkin liikuttelemaan jonkun verran, ja silloin tällöin ajamaan ja valmentamaan.”Suuronen sanoo, että jos hevoselle ilmestyy jänispatit, treenit loppuvat siihen. Joskus patteja on kuivateltu pois kortisonilla, mutta lopullisesti vika on saatu hallintaan kuumapoltolla.Hevonen reagoi liikkeen epäpuhtaudella, ja Suurosen mielestä kinnerongelmat ovat sellaisia, että tauoista tulee väistämättä pitkiä. ”Ei hevosta voi treenata, jos sen kinner on kipeä.”Kuumapoltto ei ole ollut toimenpide, joka vaan tehdään ja hevonen tokenee siitä itsekseen. Suurosellakin toimenpiteen jälkeen alkaa arpien hoito ja jalkojen rasvaaminen, jotta iho paranee hyvin ja nopeasti.Suuronen pelkää, että kuumapolton kieltämisellä on kauaskantoiset seuraukset siinä, että hevosen starttiintulo voi hidastua. ”Pelkään, että ongelmia tulee, mutta toivon, että olen tästä asiasta väärässä. Toivotaan, että tämä johtaisi johonkin hyvään. Aika näyttää. Mennään sääntöjen mukaan, ei raviurheilu tähän lopu.”.Ruotsi ja Ranska kielsivät kuumapolttohoidot – tieto ei kulkenut Suomeen