Ennen pelättiin kupulatautia, yskää ja pääntautia (tilaajille)

Vanhoissa teksteissä voi tavata erikoisia tauteja ja taudinnimiä. Poimimme muutamia ja pyysimme niistä kommentteja eläinlääketieteen historiaan perehtyneeltä eläinlääkäri Katri Helmiseltä..Kun pienpaalaimet tulivat ja märkinä kesinä paalattiin kosteaa heinää, olivat lehmät, hevoset ja emännät hätää kärsimässä homeitiöiden takia..Yksi 1800-luvun teksteissä esiintyvä tauti on kupula- eli päähkätauti eli hevoskuppa. Se tunnettiin jo 1860-luvulla vaarallisena tarttuvana tautina. Siihen kuoli hevosia ainakin nälkävuosina, kun rehusta oli puutetta..Suometar-lehdessä annettiin vuonna 1861 ohjeita kupulataudin tunnistamiseksi ja hoitamiseksi..”Kupulatauti alkaa kuumeella, joka kuitenkin pian taukoaa, ja hevoiselta katoaa sillaikaa ruokahalu johonki määrään. Myös nousee ihoon vähitellen erisuuruisia kupuloita eli ajoksia sekä kovia viipuloita eli jänteitä, jotka seuraavat nahan-alaisia rauhasia ja suonia, ja joita myös löytyy jaloissa, rinnan edustalla, vatsan alla, reisien sisäpuolella ja kaulassa, usein myös huulissakin ja sieranten vaiheilla. … Nämät kupulat, mahkurat eli solmut aukenevat ja muuttuvat pahoiksi, ensittäin peukalon pään suuruisiksi haavoiksi … Niistä vuotava märkä ensin on vetelää, jäläistä ja liisterin näköistä, mutta muuttuu sitte sakeammaksi, verensekaiseksi ja pahalta haisevaksi. Tämän ohessa hevoinen kadottaa ruokahalunsa ja laihtuu, jalat ja usein häpy-jäsenkin ajettuvat; lopulta se kuolee voimattomuudesta.”.”Kupulatauti, räkätauti ja pahanlaatuinen kurkku- eli päätauti ovat jotenki yhden-laatuisia. Ne ovat usein myös yhtaikaa liikkeellä ja saavat monesti toinen toisesta alkunsa. Kuitenki saatetaan kupulatauti helposti erottaa sekä räkä- että päätaudista niiden nahan-alaisten solmuin eli kupulain kautta, jotka aina muuttuvat ajoksiksi ja mätähaavoiksi, niinkuin edellä mainittiin.”.Maaliskuussa 1880 läänin eläinlääkäri ilmoitti Jämsässä esiintyneen hevosissa 4 tapausta kupulatautia. Helmikuussa 1898 puolestaan Sanomia Turusta -sanomalehdessä ilmoitettiin tärkeä tieto. ”Sen johdosta, että kupulatauti (springorm) ja räkätauti on puhennut Hollannissa sekä kuono- ja sorkkatauti Ruotsissa ja Tanskassa, on senaatti julkaissut kiellon tuomasta maahan kaikkia karjalajeja ja raakoja karjantuotteita mainituista ruton saastuttamista maista.”.Katri Helminen toteaa asiasta näin. ”Kupulatauti on ihan oikea tauti. Sitä esiintyy edelleen Afrikassa ja joskus Välimeren alueella, ja siitä käytetään nimitystä epizootic lymphangitis. Kupulatauti levisi siellä missä oli paljon hevosia, ja 1800-luvun lopulla paljon hevosia oli tietysti sodissa. Tauti levisi erityisesti buurisotien aikana Etelä-Afrikassa. Sodassa mukana olleet britit olivat oppineet uuden taudin ja kertoivat siitä muillekin.”.”Suomalaisissa lehdissä ja oppikirjoissa kupulatauti mainitaan 1800-luvulta pitkälle 1900-luvulle. Se ei silti todista, että tautia olisi koskaan ollut Suomessa. Menneinä vuosisatoina ja vuosikymmeninä diagnoosin teko perustui paljon siihen, miltä tauti näytti. Vuonna 1880 Suomessa oli vain 12 eläinlääkäriä, osa suomalaisia, osa ulkomaalaisia, kaikki ulkomailla opiskelleita. Ehkä heille oli opetettu sellaisia tauteja mitä ei Suomessa ollut, mutta jos tauti näytti samalta kuin oppikirjassa, taudille annettiin sen nimi.”.”Hyvin paljon saman näköinen tauti, kuin kupulatauti, on räkätaudin ihomuoto. Räkätauti on vakava, bakteerin aiheuttama hevoseläinten tauti, joka voi tarttua myös ihmiseen ja saattaa aiheuttaa kuoleman. Sitä tavattiin Suomessa vielä 1940-luvulla, ja sodan aikana sitä vastaan tehtiin viimeinen mittava taltutuskampanja. Räkätaudin oireena on kuumetta, hengitystie- ja silmätulehdusta ja paiseet imusolmukkeissa. Ihomuodossa oireina ovat paiseet ja ’kupulat’ iholla. Olisin siten varsin taipuvainen luulemaan, että 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kupulataudiksi kutsuttu tauti on ollut räkätaudin ihomuoto.”.Vuonna 1937 kerrottiin, että edellisenä syksynä ilmaantui maahamme täällä ennen tuntematon hevostauti, niin sanottu tarttuva hevosyskä. Tohtori R. Stenius maatalousministeriön eläinlääkintäosastolta kertoi, että ”sairaus piilee hevosissa useita viikkoja ennen puhkeamistaan, mutta on tällä näkymättömälläkin asteellaan jo tarttuvaa. Hevosyskä on joka tapauksessa kulkeutunut meille ulkomailta ostettujen hevosten mukana, mutta sitä ei tarkastuksista huolimatta ole voitu alkuasteillaan todeta. Ja niin on yskä levinnyt kautta maan talven kuluessa ja leviämistä on jatkunut vielä nyt keväälläkin.”.Tavallisetkin virukset kehittyivät vaarallisiksi.Edellisenä vuonna liikkeellä oli ollut myös pääntautia ja hevosinfluenssaa, mutta kevättalvella 1937 tilanne oli niiden suhteen melko rauhallinen..”1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuolen eläinlääkintätilastoissa tavallisimmiksi taudeiksi nimetään hevosinfluenssa, pääntauti ja tarttuva keuhkokuume. Jos niitä ei pystytä erottamaan toisistaan nykyäänkään ilman laboratoriotutkimuksia, ei niitä pystytty erottamaan toisistaan varmuudella aiemminkaan. Hevoset olivat kovassa työssä eikä antibiootteja ollut, joten tavallisetkin virustulehdukset kehittyivät helposti tappavaksi keuhkokuumeeksi”, Helminen toteaa..Pääntaudin tyyppikuva olivat valtavat, mädän täyttämät imusolmukkeet. Yksi ensimmäisistä suomalaisista eläintautien oppikirjoista oli Christfrid Gananderin vuonna 1788 kirjoittama kirja ”Eläinden Tauti-Kirja”. Siinä mainitaan hevosten pääntauti, ja yksi monista pääntaudin hoitokeinoista oli tämä: ”Ota wiisi kanan munaa yöxi Etikkaan, ja kuin kuoret aamulla owat jotain pehmeneet, tartu hewoisen kieleen ja wedä se ulos, nakkaa kokonainen muna kitaan että se sen nielee – joka aamu.”.Pääntautia vastaan on yritetty kehittää rokotetta pitkään, mutta rokotteet ovat olleet huonotehoisia ja niillä on ollut sivuvaikutuksia. Muutama vuosi ruotsalaiset uutisoivat kehittäneensä toimivan pääntautirokotteen, mutta ainakaan Suomen markkinoilla sitä ei ole vielä näkynyt..Aivan ensimmäinen vasta-ainetuotantoon perustuva pääntaudin hoito on ollut pääntautiseerumi. Valtion eläinlääkintölaboratorio aloitti jo vuonna 1910 pääntautiseerumin valmistuksen laboratorionsa talleissa. Elävät hevoset altistettiin pääntautia aiheuttavalle streptokokkibakteerille, ja kun laboratoriohevoset olivat kehittäneet bakteerille vasta-aineita, niistä otettiin verta seerumin valmistusta varten..Vuonna 1942 laboratorio omisti pelkästään pääntautiseerumin valmistusta varten 13 hevosta. Enimmillään laboratorion tallissa oli 45 seerumihevosta, joiden verestä valmistettiin pääntautiseerumin lisäksi muun muassa sikaruusu-, pernarutto- ja varsahalvausseerumia. ”Seerumihevosia oli eläinlääketieteen laitoksen tallissa vielä 1980-luvulla, ja me kandit harjoittelimme niiden kanssa letkutusta ja hampaiden raspausta.”.Seerumi annettiin hevoselle pistoksena tai tiputuksena, määrästä riippuen. Se on siis eri asia kuin rokotus, vaikka siitä saatettiin puhua rokotuksena. Seerumi auttoi siinäkin vaiheessa, kun tauti oli jo päällä..Pääntautitapauksia kymmeniä vuosittain.Pääntautia esiintyy Suomessa edelleen, Ruokavirasto varmistaa vuosittain joitain kymmeniä tautitapauksia. Luultavasti niitä on enemmän, koska läheskään kaikista hengitystietulehduksista ei tehdä bakteeriviljelyä ja penisilliini tehoaa tautia aiheuttavaan streptokokkibakteeriin hyvin. Nykyään tauti muistuttaa kuitenkin enemmän tavallista hengitystietulehdusta. ”Tyypillisiä turvonneita leukaperiä ja märkäpesäkkeitä olen nähnyt viimeksi 1980-luvulla.”.Hevosinfluenssa on rokotusten myötä hävinnyt Suomesta. Viimeiset tapaukset ovat vuodelta 2008. Toinen lähes hävinnyt tauti on puhkuri. Ennen tallit olivat matalia ja ilmanvaihto huono, joten puhkuri oli yleinen. Karmeinta aikaa oli 1970-luku. Kun pienpaalaimet tulivat ja märkinä kesinä paalattiin kosteaa heinää, olivat lehmät, hevoset ja emännät hätää kärsimässä homeitiöiden takia..Alttius puhkuriin on perimässä, ja kyllä sitä vielä 1980-luvulla näkyi varsinkin tietyissä suomenhevossuvuissa. Nykyään olosuhteet ovat parantuneet, joten puhkurin sijaan taipumuksen perineillä hevosilla ilmenee enemmän allergiatyyppisiä oireita ja hevosten astmaa..Anna Karhila.Lempo tai lento ampui jalat alta.Menneen maailman taudeista osa oli silkkaa taikauskoa, vaikka oireet olivatkin todellisia.Vuonna 1885 Uusi Suometar -lehdessä kerrottiin muutamien eläintautien kansanomaisista parannuskeinoista Keski-Suomen alueella. Mystisin, hevosissakin tavattu tauti oli ”lennon ampuma”, jonka syntyä kirjoittaja kuvaili näin:”Lento, Lennon ampuma. Tämä on joku käsittämätön voima, jota jokainen sitä uskova ajattelee oman mielikuvituksensa mukaan, vaan kaikki kuitenkin ovat siinä yhtä mieltä, että se on joku erinomainen voima, joka liikkuu ylä-ilmassa ja jonka päähän pistää joskus pamauttaa jonkun eläimen lävitse. Sitä sanotaan lennon ampumiseksi.”Lento ei puhkaissut nahkaa, vaan nahan alta löytyi molemmin puolin eläintä samasta kohtaa mustat kolot. Eläin vapisi, sen hengittäminen oli säännötöntä, ulostus vetelää. Joskus lento ampui jaloista tai ristiluilta, ja eläin ei silloin voi seistä, sillä sen jalat ovat hervottomat. Jos lento ampui sydämen kohdalta, kuolema oli aina välttämätön seuraus, eikä mikään ihmisapu ollut mahdollinen.Jämsässä oli Uuden Suomettaren kirjoittajan mukaan aivan oma parannustapa lennon ampuman hevosen parantamiseksi. Muualla annettiin eläimelle suoloja, joihin oli seppää painanut palkeilla kolme kertaa henkeä, ja parantajamuija luki lennon luvut. Jämsässä ei kuitenkaan tarvittu lukujen lukemisia eikä sepän palkeita, vaan lennon reikien kohdalta puhkaistaan nahka, jonka lävestä lennon jättämät puhkut ja pahat henget pääsevät pois. Haavoista vuotavaa verta tuhrattiin suoloihin, joita sitten syötettiin eläimelle. Jämsässä tosin lento ei tarttunut hevosiin lainkaan, vaikka se Korpilahdella ja Jyväskylässä ampui myös hevosia.Eläinlääketieteen historiaan perehtynyt Katri Helminen uskoo, että lennon ampuma on oikeasti Lemmon ampuma. Lempo on suomalaisessa muinaismytologiassa mystinen paha, joka kristinuskon tultua muuntui piruksi ja kirosanaksi. Se pystyi entisajan uskon mukaan lähettämään minkä tahansa taudin, usein äkillisen, kuten noidannuolen tai pistäviin hyönteisiin liittyvän.Lemmon ampuman oireille voi löytyä myös oikeita selityksiä. Lennon ampumaa Uudessa Suomettaressa kuvaillut kirjoittaja muistutti, että sekä lento että palkeet, verenlaskemiset ja luvut olivat turhaa vaivaa ja taikauskoa. Kyse oli siitä, että huonot talviruoat aiheuttivat varsinkin lehmille vatsanväänteitä, joihin suola oli luonnollinen apu.Toinen selitys voivat olla nahan alle kiilautuvat loiset. Arno Forsiuksen kirjoittamassa artikkelissa Eäinlääkinnän kehitys Suomessa vuoteen 1809 mennessä mainitaan amputauti, jota kuvaillaan seuraavasti: ”Amputaudin syyksi uskottiinkin 1700-luvulla yleisesti paholaisten ja noitien lähettämiä ammuksia ja nuolia, joina pidettiin milloin suolistossa tavattavia karvakeriä, milloin permuissa nahan alla havaittuja kiiliäisen toukkia. ’Ruttonuolten’ olemassaolosta keskusteltiin Suomessakin vakavassa mielessä vielä 1800-luvun puolivälissä, mutta sittemmin niistä ei enää kuultu oppineiden piireissä.”Kiiliäiset, joita lehmillä on kutsuttu permuiksi ja poroilla kurmuiksi, ovat oikeita loisia. Lentävä kiiliäinen munii iholle, toukka kaivautuu nahan alle ja tekee itselleen hengitysreiän, joka näkyy eläimen iholla pattina. Aikanaan koteloitunut toukka kaivautuu reiästä ulos. Nykyään kurmut ovat ivermektiinihäätöjen ansiosta käytännössä hävinneet poroilta. Siitä voi jopa erottaa poron ja metsäpeuran toisistaan: jos karvassa on kurmusta kertovia möykkyjä, kyse on metsäpeurasta, jota ei ole madotettu ivermektiinillä.Anna Karhila