Valmennus tarvitsee tiedettä tuekseen: "Hevosta ei koskaan pidä ajaa poikki eikä pyörryksiin"

Valmentajan ammatti- ja erikoisammattitutkinnon suorittaneella Seppo Torisevalla on yli kolmenkymmenen vuoden ura urheiluvalmentajana. Valmennusfysiologian asiantuntijalle on kertynyt kokemusta ja koulutusta lukuisista eri lajeista, kuten hiihdosta, salibandysta, jalkapallosta ja yleisurheilusta..”Vahvuuteni on monipuolisuus, eli pystyn valmentamaan tuloksellisesti melkein ketä tahansa. Kokemusta on muun muassa moottoriurheilijoista ja ratsastajista”, hän paljastaa..Muun muassa fysiikkavalmennukseen ja voimaharjoitteluun jatkokouluttautunut Toriseva työskenteli 15 vuoden ajan Tampereen Urheiluakatemiassa, jossa hän ohjasi aamuharjoituksia seudun lupaavimmille urheilulukiolaisille..Hänellä on pitkät perinteet myös raviurheilun parissa pelaajana ja katsojana..”Kävin ensimmäisen kerran raveissa vuonna 1977, kun Teivon ravirata avattiin. Välillä paikan päällä käytiin hyvin säännöllisesti, kun ennen nettiaikaa tipsit piti etsiä itse paikanpäältä”, urheiluvalmentaja muistelee..”Teivo on tänäkin päivänä kätevän matkan päässä, ja ravilähetykset pyörivät kotona tai autossa vähintään taustamusiikkina.”.Tototv:stä kuului kummiaTototv:n ravilähetykset ovat osasyy siihen, miksi Toriseva kiinnostui toden teolla myös hevosten treenaamisesta: valmennusfysiologian asiantuntijan korviin alkoi tarttua kummallisuuksia, joita ammattivalmentajat ja muut asiantuntijat lähetysten lomassa lausuivat..Esimerkiksi: Ennen kilpailua ajettiin hevonen tyhjäksi. Haima varastoi verta. Kun ajetaan, niin ajetaan lujaa – kävely ja hölkkä eivät ole valmentamista. Maitohapot jylläsivät lihakset kankeiksi. Ja niin edelleen..”Tästä on tullut jo vähän tämmöinen keräilyharrastus”, Toriseva naurahtaa..Varsinaisten asiavirheiden lisäksi hän vieroksuu kommenttien antamaa valmennuskäsitystä, joka on ristiriidassa fysiologisten faktojen ja sitä kautta hevosen hyvinvoinnin kanssa..”Vaikuttaa siltä, että valmentajilla ei ole aina selvyyttä harjoituskausien ja yksittäisten harjoitteiden fysiologisista vaikutuksista. Lisäksi jotkut viljellyt termit eivät mielestäni kuulu valmentamiseen lainkaan, sillä hevosta ei koskaan pidä ajaa poikki eikä pyörryksiin”, hän huomauttaa..”Ihmisen valmentaminen on vaikeaa, mutta hevosen valmentaminen on taidetta. Urheilija on saatava huippukuntoon niin, että sillä on koko ajan mukavaa, vaikka se ei itse osaa kertoa tuntemuksistaan.”.Toriseva toistaa jo edesmenneen Pertti Hartikan teesin: onnistunut valmennus on eläinsuojeluteko. Eläinlääkäri ja eläinfysiologi Hartikka oli yksi hevosvalmennuksen ammattilaisista, joiden oppien pohjalta urheiluvalmentaja on alkanut laajentaa osaamistaan hevospuolelle..”Käytännön hevosvalmennuksesta olen saanut viime vuosina arvokasta oppia Jari Kinnuselta ja Terhi Heimolta, joiden kanssa tehtiin välillä tiivistäkin yhteistyötä muun muassa Shackhills Twisterin valmennuksen suunnittelemisessa ja mittaamisessa”, Toriseva kiittää..Virtaviivaisempi rakenneIhmisen ja hevosen erot urheilijoina liittyvät Torisevan mukaan lähinnä hevosen luontaisiin juoksijanlahjoihin..”Ihminen on suoraan vastatuuleen pystyssä. Hevosen rakenne on virtaviivaisempi, ja sen hapenottokyky ja lihaksisto ovat omaa luokkaansa myös kokoon suhteutettuna. Hevonen syntyy tosi valmiina, toisaalta herkkyyskaudet tulevat ja menevät ripeämmin”, hän luettelee..”Jo päivän vanhalla varsalla on aikamoinen koordinaatiokyky, ja peruskuntoa tarttuu ensimmäisen valmennuskauden aikana älyttömästi. Ihmisen täytyy hinkata tuhansia tunteja ja kilometrejä, ennen kuin kestävyys on huipussaan.”.Mailin ihmisjuoksija voi hikoilla kahdesti päivässä ja juosta 200 kilometriä viikossa. Hevonen ei tarvitse tuollaisia treenimääriä – onneksi..”Iskutus kasvaa eksponentiaalisesti urheilijan painon ja vauhdin myötä, eivätkä hevosen jalat ehkä muutenkaan ole kestävimmästä päästä. Tämä asettaa alustoille kovia laatuvaatimuksia. Lisäksi pitää muistaa psyykkinen puoli, kun hevosurheilussa aina yksi pyytää ja toinen juoksee.”.Hevosen valttikortteihin kuuluu myös pernan (ei siis haiman) punasoluvarasto, jonka avulla elimistö voi kasvattaa hapenkuljetuskapasiteettiaan merkittävästi rasitustason noustessa. Moni hiihtäjä antaisi pikkusormensa tällaisen luonnon veridopingin saadakseen..”Osittain tähän perustuu tapa ajaa hevosella juuri ennen starttia terävä pätkä. Sen avulla verivarastoa puretaan pernasta jo lähtökiihdytyksessä lihaksille käytettäväksi”, Toriseva arvelee..Raviurheilu ei kuitenkaan muistuta ensisijaisesti kestävyysurheilua, kun sellaisella viitataan vaikkapa yleisurheilussa vähintään kolmen kilometrin juoksulajeihin..”Tiedän tosi hyvin 400, 800 ja 1500 metrin matkojen harjoitusohjelmat ja kilpailujen ominaispiirteet. Ravilähdöissä on elementtejä niistä kaikista, koska hevoset juoksevat joskus allekin mailia ja pisimmillään yli neljää kilometriä”, urheiluvalmentaja perustelee..”Neljälläsadalla ensimmäinen 150 metriä on kaikista nopein, ja pian sen jälkeen hapot ovat korkeimmillaan. Loppu on koordinaation ylläpitoa, eikä vauhti enää kiihdy.”.Kuulostaa hiukan hevosten maililta, jossa keulapaikasta kamppaillaan vähän turhan totisesti: alku mennään mitä päästään, loppu tullaan mitä jaksetaan..Torisevan mukaan 800 metrillä toimii todistetusti toisenlainen taktiikka. Maailmanennätys on juostu kylmäpäisesti kellon kanssa, vaikka muut menivätkin ensin menojaan..”Voittaja jäi alussa, mutta hän piti oman vauhtinsa ja ehti ensimmäisenä maaliin. Myös hevosilla voi pitää nyrkkisääntönä, että mitä tasaisempaa tahtia mennään, sen parempi loppuaika saadaan. Fysiologisesti optimaalisen suorituksen saa helpoiten, jos pääsee keulaan eikä kukaan tule prässäämään.”.Fysiologian tunteminen tärkeää1500 metrin juoksussa taktisia valintoja ja loppukirejä nähdään hevoslähtöjen tapaan enemmän. Oman hevosen fysiologian tarkka tunteminen tuo ohjastajalle lisää taktista pelisilmää, vaikka keulapaikka ei olisikaan tarjolla. Lähdön aikana pelataan lähinnä hevosen kehon happamuustasolla ja sen sietokyvyllä..”Olen kuullut puhuttavan, että hevonen virkistyi, kun sai kovan avauksen jälkeen rauhoittaa tahtia. Mutta tuskin happamuus kesken kilpailun pystyy puskuroitumaan, vaikka lähtökiihdytyksen jälkeen mentäisiin hiljaa. Kyse on edelleen kilpailuvauhdista”, Toriseva pohtii..”Tietenkin hevonen on lopussa väsyneempi, jos kymppiä on menty koko matka, eikä vain ensimmäistä suoraa.”.Happamuuteen ja hapottamiseen liittyy yksi asiantuntijalausuntojen murheenkryyneistä. Vaikka maitohapot viihtyvät hevosharrastajien puheissa, lihaksiin niitä ei kerry..”Maitohappoa kyllä syntyy kehossa jatkuvasti, ja lihasten anaerobisen eli hapettoman energiantuotannon seurauksena suuriakin määriä glukoosin pilkkoutuessa epätäydellisesti”, Toriseva alustaa..”Heti kun lihassolun sisälle on muodostunut maitohappomolekyyli, se luovuttaa happaman vetyionin. Tilalle tulevat kalsium- ja natriumionit, jolloin muodostuu maitohapon suola eli laktaatti, jota elimistö pystyy käyttämään energianlähteenä.”.Sinällään viattoman laktaatin kertyminen korreloi happamoittavien vetyionien määrän kanssa. Vaikka nykytietämyksen valossa lihastoiminta häiriintyy monesta muustakin syystä, happamuutta pidetään edelleen merkittävänä tekijänä etenkin lyhyemmillä matkoilla..”Hapottamisen tunne on luontainen suojamekanismi, jotta lihas lopettaisi työnsä ennen liiallista väsymistä ja vaurioitumista. Oikeanlainen harjoittelu lisää kehon kykyä käsitellä ja sietää happamuutta sekä ennen kaikkea kykyä pysytellä mahdollisimman pitkään hapellisen eli aerobisen energiantuotannon puolella.” .Peruskestävyyttä säännöllisestiMaaliin asti menestyksekkäästi jaksavan kilpahevosen kestävyyskunnon rakentaminen alkaa peruskestävyydestä (PK). Keskinkertaisempikin hevoshenkilö tietää, että vastaopetetun varsan kanssa ei kokeilla maksimivauhteja, ja pitääpä moni kilpailu-uran aikanakin hiitittömiä treenitaukoja..Tämä peruskestävyyskäsitys ei kuitenkaan tuo kummoisia kehuja Torisevalta..”Sitä pitää treenata koko elämän läpi, jatkuvasti. Ei siis joka vuosi tai joka kuukausi, vaan joka viikko ja mielellään monta kertaa”, hän vääntää rautalangasta..”Esimerkiksi hiihdossa 15 kilometrin kisa vaatii vastapainoksi kymmenen tuntia peruskuntoharjoittelua. Kilpailu ja muu anaerobinen työskentely kuluttaa aerobista aineenvaihduntamekanismia, joka lakkaa hiljalleen toimimasta. Ja sitten ihmetellään, kun hapottaa niin aikaisin, eikä palaudukaan kunnolla.”.Peruskestävyysalueella hevonen hyödyntää hapen avulla energiakseen hiilihydraatteja ja etenkin rasvoja. Treeni on silloin niin sanotusti hapotonta, ja veren laktaattipitoisuus pysyy alle kahdessa millimoolissa litraa kohden..Peruskestävyyden ykkösalueella mennään käyntiä ja hiljaista hölkkää, jossa kilometrivauhti on kolmen minuutin kieppeillä..”Intervalliajattelu kannattaa harjoituksessa kuin harjoituksessa. Kahden tai kolmen kilometrin välein voi kävellä pari minuuttia, ja hölkkä voi hetkittäin olla reippaampaakin. Ylämäkeen ei kannata juosta askeltakaan”, Toriseva muistuttaa maastonmuotojen vaikutuksesta..Peruskestävyyden kakkosalueella käynti vähenee, mutta hevonen ei edelleenkään saisi juuri hengästyä. Erillisten harjoitusten lisäksi peruskestävyysalueella tulisi viipyillä vähintään viiden kilometrin ajan ennen ja jälkeen muiden osa-alueiden harjoitteiden..Muut kestävyyden osa-alueet sen sijaan pysyvät yllä melko hyvin ravihevosen kilpailukauden aikana. Silti moni valmentaja ajaa ympäri vuoden vetoja kahdesti viikossa. Hevosen suoritustasosta riippuen tämä loksahtaa joko vauhtikestävyyden (VK) tai jopa maksimikestävyyden (MK) valmennusfysiologiseen lokeroon..”Vauhtikestävyysalueella veren laktaattipitoisuus on kahden ja neljän välillä. Rasitustason noustessa vetyioneita alkaa kertyä, mutta niitä pystytään vielä aika hyvin puskuroimaan pois. Hevonen hengästyy ja syke nousee, mutta happamuutta ei ole haitaksi asti”, Toriseva kuvailee..Hevosen ensisijaisena energianlähteenä ovat hiilihydraatit, joita hyödynnetään edelleen hapen avulla. Peruskestävyysalueella tapahtuvan, runsaan alku- ja loppuverryttelyn lisäksi varsinainen vauhtikestävyystreeni koostuu mieluummin yli kuin alle kilometrin mittaisista vedoista..”Esimerkiksi kuusi kilometriä harjoitusvauhtia yhden, kahden tai kolmen kilometrin mittaisissa pätkissä. Palautusta PK1-alueella tarvitaan tässä vaiheessa suunnilleen minuutti kilometriä kohden. Rataolosuhteissa treenivauhti voisi olla VK1-alueella suuruusluokkaa 1.45, VK2-alueella 1.40”, hän suunnittelee..Maksimeille ei vahingossaMaksimikestävyysalueelle ei pitäisi eksyä vahingossa, ei varsinkaan kesken kilpailukauden. Se sijaitsee anaerobisen kynnyksen yläpuolella, eli laktaattimittari näyttää yli neljää, minkä jälkeen laktaattilukema ja happamuus alkavat nousta eksponentiaalisesti. Vastaavasti aerobinen energiantuotanto vähenee..”Joku kymppivauhtinen maili suoritetaan pitkälti MK-alueella. Ammattimaisesti treenattu hyvä hevonen voi pysyä VK-alueella hetken matkaa, mutta sillekin tulee luonnonlait vastaan, ja hapot alkavat kerääntyä.”.Myös kilpailuihin valmistavan maksimikestävyysharjoittelun voi jakaa kahteen alueeseen. Niiden läpi edetään vauhtikestävyyden kynnykseltä nousevasti kohti maksimaalista hapenottokykyä hiljalleen, reilun 700 metrin mittaisia määräintervalleja hyödyntäen ja esimerkiksi 1.35-vauhdista aloittaen..”Laktaatit nostetaan ensimmäisessä vedossa neljän ja seitsemän välille, jotta kroppa tottuu vähitellen. Siitä siirrytään muutama numero kerrallaan ylöspäin, kunnes vasta viimeisellä vedolla mennään lähelle 20:n laktaattilukemia. Viimeiset vauhdin kiristykset ovat hyvin pieniä”, Toriseva kertoo..Perusteellisista palautuksista huolimatta maksimikestävyyden harjoitteleminen on hevoselle erittäin kuormittavaa. Se kuuluu säännöllisen viikko-ohjelman sijaan kilpailuihin valmistavalle kaudelle yksittäisinä treenikertoina..Kunnon palautuminenToinen, vieläkin harvinaisempi kilpailukauteen valmistava herkkupala on anaerobista kestävyyttä kehittävä nopeuskestävyysharjoitus. Se on tarkoitus tehdä kokonaan maksimaalisen hapenottokyvyn alueella..”NK-alueella happea ei käytetä sitäkään vähää kuin MK-alueella. Matka lyhenee, mutta teho kasvaa, jolloin vauhti, syke ja laktaattitaso ovat kaikki korkeimmillaan. 300–400 metrin aikana hermolihasjärjestelmää kuormitetaan kunnolla, minkä jälkeen palautellaan vähintään viisi minuuttia”, hän antaa hevosesimerkin..”Maksimi- ja nopeuskestävyysharjoitus sekä kilpailu ovat kaikki niin kovia kuormituksia, että jokaisen jälkeen olisi hyvä palautua kymmenen päivää. Eli jos tekee vaikka MK-treenin, niin aikaisintaan kymmenen päivän päästä tulee seuraavan kerran MK, NK tai startti.”.Torisevalla on siis syy vieroksua valmennusohjelmia, joissa hevosta höykkyytetään juuri ennen kilpailupäivää. Yhtä vähän ymmärrystä heruu idealle tuoda hevonen valmistelematta starttiin ja ”katsoa mitä tapahtuu”..”Kokeilkaapa itse juosta vaikka kasisatanen kylmiltään kilpailussa tai Cooperin testi täysillä. Kyllä se vaan tuntuu kamalalta. Pitäisi antaa eläimelle mahdollisuus jollain tapaa tykätä siitä, kun laktaatit pamahtavat kohti kolmeakymmentä. Koska lähtökohtaisesti se tekee pahaa”, urheiluvalmentaja toteaa – kenties kokemuksesta, sillä hän on itse kilpaillut kansallisella tasolla 1500 metrin juoksussa..Myös voimaa tarvitaanKestävyysominaisuuksien lisäksi ravihevonen tarvitsee voimaharjoittelua, joskin paljon pienemmässä mittakaavassa. Ylenpalttinen voimaharjoittelu voi itse asiassa heikentää nopeusominaisuuksia..”Kestovoiman ensimmäinen porras on lihaskestävyys, joka kohoaa ilman mitään vastuksia peruskestävyysharjoittelun yhteydessä vaihtelevissa maastoissa. Sen lisäksi ravihevoselle on oleellista kestovoimaan kuuluva voimakestävyys, jota treenaisin käynnissä lyhyiden jarrukärry- tai mäkivetojen avulla”, Toriseva suosittelee..”On tosi tärkeää, että hevonen liikkuu puhtaasti ja hyvässä ryhdissä. Ei olisi huono idea, että joku seuraisi ja arvioisi hevosen olemusta myös vierestä ja ottaisi vaikka videota.”.Voimaportaiden huipulla ovat pikavoima ja räjähtävä voima, jotka muodostavat niin ikään ravihevoselle hyödyllisen nopeusvoiman elementin. Sitä harjoittamalla voimaominaisuuksia muokataan mahdollisimman lajinomaisiksi..Treeniohjelman rakentamisen pohjaksi kannattaa Torisevan mukaan kaudella kuin kaudella hahmotella vähintään kaksi peruskuntoharjoitusta viikkoon, niin että ennen kovempaa harjoitusta tai kilpailua on aina liikuttu jommallakummalla peruskestävyysalueella..Viimeistään peruskestävyysalueelta poistuttaessa ja vaativampia harjoituksia suunniteltaessa on urheiluvalmentajan mielestä otettava käyttöön kellon ja sykevyön lisäksi laktaattimittari, jolla analysoidaan hevosesta harjoituksen aikana otettuja verinäytteitä lähes reaaliaikaisesti..”Vähintään kynnystestit tulisi tehdä raviradalla tai vastaavalla alustalla. Siinä määritetään asiantuntijan kanssa mahdollisimman tarkasti, että millä sykkeillä ja vauhdeilla hevonen työskentelee milläkin kestävyysalueella senhetkisessä kunnossaan.”.Mitä useampia mittauksia tehdään, sitä tarkempia tuloksia saadaan – myös hevosen pernan punasoluvaraston vaikutus huomioiden. Säännölliset ratatestit mahdollistavat hevosen fysiologisen kehityksen seurannan, mutta laktaattimittauksia kannattaa tehdä kotonakin..”Treenisysteemiä voi hienosäätää tutkimalla laktaattitasoja radan lisäksi harjoitusmaastoissa lenkin eri vaiheissa. Mittaukset uusitaan, kun valmennusohjelmaa muutetaan. Lisäksi hevosten palautumista voi seurata vielä tallissa, jossa lukeman pitäisi tippua aika pian alle yhden”, Toriseva arvioi..Hän suosittelee kaikille hevosihmisille Suomen Hippoksen ja hevosalan oppilaitosten yhteistyössä järjestämiä ravivalmennuskoulutuksia, jotka jatkavat Pertti Hartikan perintöä. Harrastajillekin avoimella ravivalmennuksen C-kurssilla tutustutaan tarkemmin muun muassa laktaattitasojen merkitykseen ja ratatestin toteuttamiseen..Seuraavaa kurssia ei ole vielä julkaistu, mutta sitä odoteltaessa Toriseva tarjoaa tiiviin ensiapupaketin tyypilliselle suomalaiselle ravitreenarille..”Paljon lisää peruskestävyyslenkkejä, pidempiä palautuksia intervalleihin, ja vauhteja sekuntitolkulla alaspäin.”

Valmennus tarvitsee tiedettä tuekseen: "Hevosta ei koskaan pidä ajaa poikki eikä pyörryksiin"

Aiheeseen liittyvää