Oli marraskuu vuonna 1956. Pelkosenniemen sairaalassa kuului ensiparkaisu, joka vei vastasyntyneen poikalapsen suoraan lehtien palstoille. Kyseessä oli nimittäin ensimmäinen lapsi, joka syntyi uudistetuissa tiloissa.Touhukas poika sai nimekseen Tapio Mikko Perttunen, tuttavien kesken Tapsa. Eipä sitä Saunavaaran kylässä osattu vielä tuolloin aavistaa, millainen osa suomalaista ravihistoriaa kyseinen herra tulisi ajan saatossa olemaan.Mikko-isä oli poromies ja Kaisa-äidin lisäksi perheeseen kuului myös kuusi vuotta vanhempi veli Eero. Maa- ja metsätalouden työt tulivat tutuiksi jo nuoresta iästä alkaen.”Kyllä meillä alusta asti oli poroja ja hevosia siinä. Jo sota-ajan jälkeen oli ollut kilpahevosia”, Tapio Perttunen muistelee.”Kyllähän se silloin nuorena välillä ärsytti, kun joutui niitä elukoita hoitamaan. Ponnetar tuli meille muistaakseni vuonna 1965, kun olin alle 10-vuotias. Silloin sillä karhittiin ja äestettiin peltoja, ja otti koville, kun naapurin pojat viiletti kesäkuumalla uimaan, ja itse joutui siellä töitä paiskimaan. Se työnteko oli hevoselle vähän kuin peruskuntotreeniä aina starttien välissä.”.Tapio PerttunenVuonna 1956 syntynyt orimattilalainen ammattivalmentajaOhjastanut urallaan yli 6000 ykkössijaaYksi Suomen menestyksekkäimmistä ravivalmentajista.Kansakoulu ja keskikoulu meni aikanaan vähän lauleskellen läpi, kun keskittyminen ei oikein riittänyt.Tapio Perttunen.Jo mainittu Ponnetar oli Perttusten vaaliman suvun tärkeä kantatamma, jonka ensimmäinen jälkeläinen Hipo syntyi vuonna 1972. Pari vuotta myöhemmin Tapsa oli jo lähtökuopissa kohti etelän kirkkaita valoja.”Ajoin kilpa-ajoluvan 1973, ja seuraavana vuonna lähdin Ypäjälle Hevostalouskouluun. Kansakoulu ja keskikoulu meni aikanaan vähän lauleskellen läpi, kun keskittyminen ei oikein riittänyt. Polte ravimaailmaan oli niin kova, että ajattelin hakea oppia etelästä. Tarkoitus oli palata sitten jossain kohtaa takaisin kotitilalle.”Tämä paluu jäi kuitenkin tekemättä, kuten niin hyvin tiedämme. Kyseessä oli useiden sattumien summa, ja kohtalon koura johdatti saunavaaralaisen täysin uusiin ympyröihin.”Tupamäen Risto oli armeijassa yhtä aikaa, ja hän sai minut puhuttua talveksi töihin Petäjävedelle. MI-tallilla oli treenarin paikka vapaana, ja siihen tuli tartuttua. Olihan se touhua, sillä talliin ei tullut edes sähköjä, ja hevosia oli kahdessa tallissa, kun oli siitostoimintaa ja ajohevosia. Tupamäiltä sain kuitenkin tavallaan toisen kodin, ja kun vierailutauot sovitti sopivasti ruoka-aikaan, niin aina sai myös syödäkseen. Siellä oli hyvä ja mukava olla. Riston äkillinen poismeno oli tosi kova paikka. Ei siitä ole vieläkään oikein toipunut”, Perttunen huokaa..Kipuaminen kohti ammattimaista valmennustoimintaa oli alkanut. Tässä vaiheessa myös nuori ja virkeä Hipo astui vähitellen kuvioihin mukaan. Tamman valmennussysteemi oli kaikille osapuolille selvä: talvella hevosella ajettiin peruskuntoa kotimaisemissa Lapissa, ja kesäkaudella se siirtyi Tapsan hoteisiin etelään kilpailemaan.”Hipo oli opetettu meillä kotona, ja sehän oli aika kovaluontoinen, sellainen kipakka tapaus. Tamma monesti luimisteli, kun sitä haki karsinasta”, Perttunen kertoo.”Se painoi treenatessakin kovasti päälle, mutta kunto oli ihan älytön. Jäljestä päin olen pohtinut, mikä olikaan tamman hurjan fysiikan salaisuus. Varmasti suurin selittäjä oli se, että hevosella tehtiin jo varsavuosina kovasti kotitilan töitä. Meiltä oli noin seitsemän kilometriä matkaa siihen pellolle, josta tehtiin heinät. Hipo oli käytännössä koko päivän valjaissa ja se tuli silti puoliryöstöä kotiin päivän päätteeksi. Varmaan se oli valjaissa päivän aikana noin 30 kilometriä, eikä virta loppunut vieläkään.”Monesti sanotaan, että ravikilpailuissa mainetekoihin yltämiseen tarvitaan taistelutahtoa sekä kovaa luonnetta. Nämä ominaisuudet täyttyivät Hipon osalta viimeistä piirtoa myöten. Nuorimies Perttunen joutui kuitenkin laittamaan koko silloisen ammattitaitonsa peliin tamman taltuttamisessa.”Sitä pidettiin aika paljon myös perähevosena. Suhosen Erkki oli minulla silloin töissä, ja hän ajoi tammalla aika paljon. Hipolla oli sellainen jännä ominaisuus, että ajaessa se saattoi painaa raakasti ohjalle, mutta kun hyppäsi kärryiltä pois siihen vierelle, se alkoi heti kävelemään ihan rauhassa.”Jo viisivuotiskausi antoi viitteitä tulevasta, sillä voittoja kertyi vuoden aikana peräti 14 kappaletta. Seuraavana suvena tamma osallistui ensimmäistä kertaa Kuninkuusravien pääkilpailuun, tammojen arvostetuimpaan taistoon. Kotiin tuomisina oli kokemuksen lisäksi myös päätösmatkan väkevä ykkössija.”Se oli vähän jäykkäkin tietysti, koska pohjakunto oli hirmuinen, mutta herkkyys ei ollut parasta mahdollista luokkaa. Tiesin, että lihaskunto on aivan mahdoton, ja tamma olikin aina päätösmatkalla parhaimmillaan. Parina vuonnahan se voitti viimeisen osamatkan, ja sitten Oulussa tuli suurin onnistuminen.”.Kyseinen suuri onnistuminen tapahtui Äimäraution kaviouralla vuonna 1981. Perttusen elämässä oli tapahtunut tätä ennen toinenkin merkittävä käänne, sillä hän oli kesäkuussa vuokrannut käyttöönsä talliyksikön Jyväskylästä. Oma valmennustoiminta sai täten todellisen lentävän lähdön Hipon kuningatartittelin myötä.”Jyväskylästä käsin saavutettiin tosiaan se titteli. Santtu (Raitala) puki tänä vuonna Jockas Ritan voittaessa hyvin sanoiksi sen tunnetilan, kun kyseessä on oma hevonen. Hipon tapauksessa puhuttiin meidän perheen hevosesta, joten tunnetasolla sen kuningatartitteli on kyllä edelleen suurin ja merkittävin voitto minulle. Onhan niitä hienoja onnistumisia tullut tuon jälkeenkin, mutta ensimmäinen on ensimmäinen, ja kun taustat olivat tuollaiset, niin se oli piste iin päälle. Se hevonen muutti kyllä lopullisesti oman elämän suunnan.”Täydellisen draaman kaaren täydensivät sunnuntaina tehdyt viime hetken fiksaukset tamman kengitykseen.”Sillä oli kannat vähän alhaalla, ja muutenkin huonot kannat kavioissa. Laitoin sille kiilat eteen vielä sunnuntaiaamuna, kun kengitin hevosen. Tiedä sitten, oliko se viimeinen tärkeä palanen onnistumiseen, mutta ainakin hevonen voitti mailin osalähdön ja myös pitkän matkan.”.Menestyksen myötä Perttusen tulevaisuus oli lyöty lukkoon, eikä paluuta entiseen enää ollut. Lahden seudulle hän muutti vuonna 1983, ja siitä päivästä lähtien asuinpaikka on pysynyt eteläisillä leveyksillä. Ajatus on välillä lentänyt toisenkin urapolun suuntaan.”Minun piti olla täällä vain käymässä, mutta sillä reissulla ollaan edelleen”, mies naurahtaa.”Maailmassa asiat menee joskus tietyllä tavalla. En ole näitä valintoja tai tätä polkua sillä lailla katunut, mutta olisihan elämä ollut varmasti helpompaa, jos olisin palannut Pelkosenniemelle poroisännäksi. Ison tallin pyörittämisessä on kuitenkin kovasti työtä, ja väkisin siitä ottaa välillä myös stressiä. Kaikkineen talliin mahtuu 46 hevosta, ja tyttärelläni Suvilla on lisäksi 15 hevosen talli. Tosissaan on tehtävä töitä, mutta kaikki hevoset ovat elämän aikana opettaneet jotain uutta, ja opettavat yhä edelleen. Se tässä onkin niin mielenkiintoista.”Urallaan yli 6200 voittoa saavuttanut Orimattilan väsymätön hevosmies on jättänyt pysyvän jäljen raviurheilun historian lehdille, ja tahti jatkuu edelleen hengästyttävän tavoitteellisena. Koko ravikansa pystyy varmasti allekirjoittamaan kainon toiveen: Tapsa jatkakoon reissuaan vielä pitkän tovin..HipoSuomenhevostamma, syntyi Pelkosenniemen Saunavaarassa 1972, kuoli 1988Ennätys 24,3aly, voittosumma 96 094 euroaVoitti muun muassa ravikuningattaren tittelin Oulussa 1981 sekä Pohjoismaiden mestaruuden Norjassa 1984Koko uralla 279 starttia: 101–34–25.Modernin ajan voitokkain suomenhevostammaUrallaan 101 täysosumaa saavuttanut Hipo on edelleen omassa kastissaan kansallisrotumme tammojen voittotilastossa.Vuonna 1984 uransa päättänyt Hipo kilpaili kaikkineen 279 kertaa, joista peräti 101 päättyi parhaalla mahdollisella tavalla. Kyseinen voittomäärä on sikäli merkittävä, että 1970-luvun alusta laskettuna yksikään toinen suomenhevostamma ei ole pystynyt lähellekään moista saavutusta. Tilastojen kakkospaikkaa pitää aikansa absoluuttisiin huippuihin kuulunut Silotar, joka kahmi urallaan 65 ykkössijaa.”Muistan, että Hipon viimeinenkin startti päättyi voittoon tapaninpäivänä Lahdessa”, Perttunen toteaa.”Siihen aikaan kilpailuoikeus päättyi 12-vuotiskauden loppuun, ellei tamma ollut varsonut ennen sitä. Hiponkin osalta uraa olisi siis voinut terveyden puolesta aivan hyvin vielä jatkaa, mutta ikä tuli sen aikaisten sääntöjen osalta vastaan.”.Olihan se aikamoinen temppu, kun voitettiin Vekseli Mikkelissä.Tapio Perttunen Hipon meriiteistä.Kuningatartittelin lisäksi tamma saavutti esimerkiksi Pohjoismaiden mestaruuden viimeisenä kilpailukautenaan vuonna 1984. Perttunen nostaa tuolta ajalta esiin erään mielenkiintoisen seikan.”Silloin ajettiin melko tiuhaan kilpaa, mutta hevonen ei ollut moksiskaan. Ensin ajettiin parina päivänä peräkkäin Oulussa sekä Torniossa, ja siitä viikon päästä käytiin Norjassa PM-lähdössä. Muistaakseni lähdettiin vielä takamatkalta norjalaisiin nähden, mutta niin vain tamma punnersi ykköseksi. Siitä meni vajaa pari viikkoa ja taas käytiin kilpareissulla Norjassa, joten kilometrejä kertyi ihmisille ja hevoselle.”Kilpauran varrelta esiin nousee myös kolmas erityisen merkittävä onnistuminen.”Olihan se aikamoinen temppu, kun voitettiin Vekseli Mikkelissä. Tammoille oli silloin 20 metrin hyvitys, ja sen turvin pystyttiin pitämään niinkin hurja kilpakumppani takana.”Suvun jatkamisessa Hipo ei ollut emänsä Ponnettaren kaltainen huippuyksilö. Kahdesta kilpailleesta varsasta kumpikaan ei yltänyt varsinaisiin mainetekoihin, ja kolmannen kanssa kävi erityisen ikävästi, sillä kohdusta maailmaan pyristellyt varsa potkaisi emänsä virtsarakon puhki ja molemmat menehtyivät lopulta.Kilpailumeriittien osalta peräti seitsemän kertaa kuningatartaistoon osallistunutta tammaa voidaan kuitenkin pitää yhtenä aikamme merkittävimmistä suomenhevosista. Armottoman fysiikan omannut kipakka Hilun tytär pysynee voittotilaston kärkipaikan haltijana vielä pitkälle hamaan tulevaan.
