Suomen ensimmäiset kirjatut ravikilpailut pidettiin Aurajoen jäällä vuonna 1817. Vasta vuonna 1884 ajettiin ensimmäistä kertaa maaradalla, kun Helsingin Oulunkylän rata vihittiin käyttöön kesäkuussa.Reki oli siksi alkuaikojen luonnollinen väline kilvanajoon, kun paikallisseurojen tai yksityisten järjestämät kesäiset maantieajotkin alkoivat vasta 1880-luvun loppupuolella.Ensimmäinen kirjallinen maininta ravikilpakärryjen käytöstä Suomessa löytyy Tidskrift för Finlands landthushållning -julkaisusta, jossa Ludvig Fabritius raportoi Turun vuoden 1881 maatalousnäyttelyn hevososastosta.Siellä aikansa nimiravureihin kuulunut Weikko esittäytyi omistajansa, hämeenlinnalaisen kauppias F. Kiutun kanssa tämän kehittämissä ja omakätisesti valmistamissa ravikilpakärryissä. Kahdella korkealla pyörällä varustetut kevyet kärryt saivat Fabritiuksen innostumaan – muutaman vuoden päästä sellaiset nähtiin hänen kuululla Kirpullaan.”Tämä kärry oli poikkeuksellisen hyödyllinen kaikissa suhteissa, ja siksi meitä suuresti hämmästyttää, miten tuomaristo ei muistanut niiden näytteilleasettajaa jonkinlaisella tunnustuksella”, Fabritius kirjoitti.Suuripyöräisten kärryjen pyörien kulutuspinta oli puuta, rautaa tai umpikumia, eikä tämän mallin valtakausi kestänyt kauaa..TaustaKilpakärryjä on ollut Suomessa 1880-luvulta lähtienNe on valmistettu puusta ja/tai metallistaMarkkinoilla on ollut myös yksiaisaisia kilpakärryjäIlmakumirenkaat tulivat kilpakärryihin 1890-luvullaPinnasuojat pakollisiksi vuonna 1974.Skotlantilaisen John Boyd Dunlopin patentoimat ilmakumirenkaat yleistyivät vuosisadan vaihteen lähestyessä ja löysivät tiensä myös kilpakärryihin, joiden malli oli muuttunut jo nykykatsannolla tutumman näköiseksi.Tosin hetken aikaa suosittiin myös perin korkeaa mallia, jossa kuskin näkyvyys eteenpäin oli ainakin loistava.Tampereen Uutiset otsikoi elokuussa 1900, että ”Kesäkilpa-ajopelit valmistettu Suomessa”.”Tähän asti on maahamme tuotu kumipyörillä varustetut kesäkilpa-ajopelit ulkomailta, Saksasta ja Amerikasta, jopa Venäjältäkin, ja maksettu niistä kalliita hintoja… Nyt on Turussa herrain F. & H. Matssonin takosepän liike valmistanut ensimmäiset kumipyöräiset kilpa-ajorattaat eräälle tamperelaiselle hevosurheilijalle.”Hinnan kerrottiin olevan puolet ulkomailta tuoduista ja laadun parempi. Painoakin ainoastaan 25 kiloa..Nyt on Turussa herrain F. & H. Matssonin takosepän liike valmistanut ensimmäiset kumipyöräiset kilpa-ajorattaat eräälle tamperelaiselle hevosurheilijalle.Tampereen Uutiset elokuussa vuonna 1900.Nuo 1900-luvun alun matalamman malliset kärryt ovat jo sen näköisiä, että niillä pystyisi laskettelemaan pienin täydennyksin kilpaa vaikka tänä päivänä.Merkittävimpinä lisävarusteina kärryjen historian matkan varrella ovat tulleet apuaisat, tai ohjausaisat, kuten niitä alkuun täällä kutsuttiin. Ne rantautuivat tänne Ruotsista 1950-luvun puolivälissä.Pinnasuojat tulivat kärryihin puolestaan pakolliseksi 1.1.1974.”Nyt hankittavien suojusten tulee olla värittömiä. Niiden hankitaan ja käyttöön tulisi ryhtyä välittömästi”, Hippos tiedotti jo huhtikuussa 1973.Pitemmän malliset välipuomilliset kärryt yleistyivät puolestaan 1920-luvulla, eikä siihen varmaan vähiten vaikuttanut niiden kuuluisa mannekiini, Suomen toinen ravikuningas Reippaan-Liisu..Puuaisaiset kärryt olivat vallalla kilpakärryjen hamasta alusta saakka, mutta metallisiakin oli olemassa.Tarkalleen vuonna 1977 metallikärryistä tuli joksikin aikaa valtavirtaa. Uusi M-kärry löi silloin läpi. Mallia oli puisenakin, mutta teräs- ja alumiinivalmisteiset olivat ne, joita haluttiin.Toki M-kärryt olisivat varmasti nousseet täällä muiden ravimaiden tapaan (Ranskassa ne oli kielletty) muotiin muutenkin, mutta niiden räjähdysmäisen suosion vauhdittajana meillä oli nelivuotias tamma nimeltään Charme Asserdal.Kun se paineli heinäkuussa käsittämättömän SE-ajan 13,9a siniset Falcon-merkkiset M-kärryt perässään, oli selvä, mikä olisi sen hetken ykkösmalli.Falconista tuli vähäksi aikaa jopa hieman kuin yleisnimike M-kärryille samalla tavalla kuin kaikista jenkkimallisista kärryistä tahdottiin vuosikymmeniä myöhemmin hetken puhua Ufoina (Ufowins). Puisia M-kärryjä kutsuttiin tallialueella väheksyvän humoristisesti risu-Falconeiksi..M-kärryjä alettiin valmistaa monessa laaksossa ja monella kukkulalla. Siellä löytyi tunnettuja takuumerkkejä, kuten Custom ja Royal, mutta myös monia jo unhoon jääneitä.Kaupalliseen tarkoitukseen valmistetuista M-kärryistä kävi niille pakollisessa tyyppikatsastuksessa hyväksytysti muun muassa seuraavat merkit: Kari-kärry, Canon, Gabriel, Vaarin kärry M, Oulas, RIP-kärry (tämä kuulosti hieman pahanenteiseltä) ja March -77. Tämä vain osaotantana.M-kärryjen suosion ollessa kuumimmillaan nähtiin jopa Vekselillä ne perässään tuttujen pitkien kärryjen sijaan. Myös keskustelu niiden ympärillä kävi kuumana. Se vertautui lähes myöhempään jenkkikärrykeskusteluun, erotuksena silloinen tiedonvälityksen niukkuus. Joillekin hevosille niiden käyttö koettiin käänteentekeväksi.Kärryjen suosio alkoi kuitenkin 1980-luvun puolivälin jälkeen hiipua. Syitä oli varmasti monia. Suurimpia olivat todennäköisesti, ettei kapeisiin kärryihin saanut apuaisoja, niiden rakenne osoittautui kestävyyden kannalta vaikeaksi, eikä ne olleet parhaalla tahdollakaan ohjastajaystävälliset: jalkarampit aisojen ulkopuolella ja jalkoja joutui kaiken lisäksi pitämään ylöspäin..M-kärryjen jälkeen vasta jenkkikärryjen tulo 2010-luvun alkupuolella teki vastaavan vallankumouksen. Välissä toki oli joitakin yrityksiä johonkin uuteen, kuten Yhdysvalloissa hetken aikaa suuren suosion saavuttaneet yksiaisaiset kärryt.Niiden suosion laineet eivät kuitenkaan kunnolla rantautuneet Suomeen saakka. Timo Leivo sentään kehitti Customille oman versionsa, mutta se ei lyönyt läpi ja Martti Pakarinen menestyi Circolla ja Noblessa Hillillä itse tekemillään yksiaisaisilla mainiosti.Yhdysvalloissa paikallinen keskusjärjestö USTA kielsi lopulta yksiaisaiset vaarallisina, mistä seurasi vuosikausia kestänyt oikeusprosessi, jossa kärryjen valmistaja Cheetah Super Sulky taattuun jenkkityyliin vaati miljoonia dollareita korvausta USTA:lta. Yhtiön mukaan kiellon takana oli salaliitto toisten kärrynvalmistajien kanssa (USTA lopulta voitti)..Onko tulevaisuudessa odotettavissa vielä jotain käänteentekevää kilpakärrymallia? Timo Leivo on ollut merkittävin tekijä alalla Suomessa. Hän on todennut, että niiden tuotekehittelyssä on vaikea tehdä hirvittäviä uudistuksia, koska asioita kahlitsevat tietyt lainalaisuudet.”Kaksi pyörää kuitenkin tarvitaan ja kaksi aisaa.”
