Keski-Suomen ravikuninkaan suku loisti ja sammui

Suomenhevosrodun kantakirjaan ensimmäisten orien joukossa hyväksytty Manu 49 loi laajan, joskin jo sammuneen isälinjan.Jyväskyläläinen Abraham Kolu osti Manun emän 1-vuotiaana 100 markalla. Summa vastaa nykyrahassa noin 550 euroa. Tamman kerrotaan olleen väriltään hiirakko ja siimaselkäinen, kuten sen isäkin. Kolun hiirakon emä oli vain 133-senttinen, pyöreäksi ja teräväkulkuiseksi mainittu nätti liinakko.Orlov-verta Manun sukuun tiedetään tulleen Kolun hiirakkotamman kautta: sen isänpuolella viidennessä polvessa oli saarijärveläisen hevoskauppias Kolkanlahden orlov-ori. Vieraan veren vaikutus laimeni kuitenkin sukupolvien välillä, ja Kolun hiirakon isä olikin jo jokseenkin epäonnistuneesti laimentunut ristisiitos raskaine päineen ja kaitoine takalistoineen, vaikka se olikin hyvä kulkija. Kolun hiirakkotammassa ei orlovilaisuus enää pistänyt silmään. Se varsoi useamman varsan, joista Manun lisäksi kantakirjaan hyväksyttiin kolme tyttärenpoikaa ja yksi tyttärentytär. Tätä tammaa voi siis syystä nimittää periyttäjätammaksi.Manun isä oli valtionajoissa palkittu 50,2-aikainen ruunikko-ori Polle, joka oli sekä isän että emän puolelta jyväskyläläistä sukua. Se tunnettiin oikullisena ja häijyluontoisena. Pollen omistajalla, Mäkisellä, oli tapana valjastaa Polle vajassa ja peruuttaa se sitten rekineen kynnyksen yli ulos. Kilpa-ajoja varten valmistautuessa ohjastaja ei saanut sitä itse ruokkia eikä valjastaa. Hoitaja täytyi olla erikseen, ja hänen tuli olla nöyrä ja kohtelias Pollelle..Manu syntyi vuonna 1897 Kolun talliin. Liekö se koulutettu jokseenkin harkitsemattomasti, kun lopputuloksena Manusta tuli niin hurja ryöstäjä, ettei Kolu itse uskaltanut sillä enää ajaa. Kolu antoi orinsa naapurissa asuvalle suutari Herman Hietaselle hoidettavaksi ja ajettavaksi. 5-vuotiaana turrikkana Manu siirtyi kauppias Karl Gustaf Ahosen omistukseen, mutta jäi edelleen Hietaselle.Manun ryöstämistaipumuksen lisäksi sen juoksijanlahjatkin tulivat tunnetuksi viimeistään sen ollessa viidennellä vuodella. Sattumalta Hietanen eräänä päivänä kaupungissa käydessään antoi Manun ottaa pätkän hieman lujempaa, mikä osui ravintolanpitäjä W. Wahlgrénin silmiin. Hän pyysi heti ohjastajaa toistamaan suorituksen jossain sopivammassa paikassa. Kokeilun tuloksena Wahlgrén vei seuraavana päivänä Manun ja Hietasen Muuramen pitäjän kilpa-ajoihin, joissa Manu juoksikin ykköspalkinnon jättäen taakseen muun muassa Wahlgrénin oman kuuluisan ori Yrjön. Tästä alkoi Manun juoksijanura..Keski-Suomen Hipposyhdistys osti Manun 2 500 markalla vuonna 1906. Manu pysyi silti edelleen suutari Hietasen hoidossa keräten palkintoja kilpa-ajoista. Hietanen ohjasti Manua vuoteen 1911 asti, jolloin ori siirtyi Petäjävedelle aikansa kuuluisan hevosmiehen Heikki Vesterisen, ja sittemmin tämän pojan J. H. Vesterisen hoidettavaksi ja ajettavaksi.Kun J. H. Vesterinen oli vuonna 1913 ajanut Manulle sen valtionajojen parhaan ennätyksen 5.07,4 ja yksityisajoissakin kaksi kilometriä ajalla 3.21, hän luopui Manusta. 16-vuotias ori siirtyi Kankaan paperitehtaan tallimestari Lehtisen hoitoon, jossa ori vietti lopun ikänsä. Manua alettiin pitää jo vanhuksena, eikä Lehtinen ollut mikään ravi-intoilija, joten Manu sai viettää rauhallisia eläkepäiviä.Ori itse ei ehkä ollut samaa mieltä eläkkeen tarpeellisuudesta. Vielä 19-vuotiaana sen askel nousi niin, että se palkittiin raveissa kunniakirjalla sen juostua kilpaa seitsemän siitä polveutuvan hevosen kanssa. Vastassa olivat pojat Simo, Uus-Manu, Manun-Tähti ja Rymy sekä pojanpojat Simon-Ryhti ja Karvakäpälä ja pojantytär Timon-Sandra. 23-vuotiaana orinäyttelyn jälkeläisarvostelussa Manu juoksi kilometrin matkalla 1.48,2, ja oli tyytymätön, kun ei saanut juosta pidempään.Valtion kantakirjaan Manu hyväksyttiin heti sen ensimmäisenä toimintavuotena 1907, jolloin Manu oli jo 10-vuotias. Manu arvosteltiin tällöin tyypiltään, lanteeltaan, lautaseltaan ja jaloiltaan hyväksi, selkä todettiin jo vähän vennoksi ja takajalkojen asento vähän ahtaaksi, päätä moitittiin suureksi ja raskaaksi. Manu sai kuitenkin kantakirjaan hyväksyttäessä I palkinnon, ja myöhemmin se palkittiin myös jälkeläisarvostelussa I palkinnolla..Vaikka Manu oli ajettaessa suuton ryöstäjä, muuten se oli luonteeltaan kiltti, kunhan sitä vain kohdeltiin asiallisesti. Huonosta pidosta se osoitti oitis tyytymättömyytensä. Toisia oreja se ei voinut sietää lähellään, mitä vikaa se periytti myös jälkeläisiinsä. Sen lisäksi, että se oli lahjakas juoksija, se oli myös hyvä työhevonen, ja näitä ominaisuuksiaan sekä hyviä, suurinivelisiä jalkojaan se periytti jälkeläisiinsä. Manusta merkittiin kantakirjaan noin 30 tammaa sekä 24 oria, joista monet olivat suosittuja siitosoreja.Manun poika Manun-Tähti 1032 oli maamme nopeimpia juoksijoita. Lappträskin oriyhdistys maksoikin siitä ennenkuulumattoman hinnan 60 000 markkaa, mikä vastaa noin 30 000 nykyeuroa. Se kuitenkin kuoli jo 10-vuotiaana suolikierteeseen, mutta ehti jättää arvokkaan jälkensä suomenhevosrotuun. Sen poika M.T. Tanakka 1878 oli nimensä mukaisesti isäänsä kookkaampi. M.T. Tanakka palkittiin vuonna 1922 Tampereen maatalousnäyttelyssä I palkinnolla. Siellä se otti myös osaa kestävyysjuoksukilpailuun, minkä se voitti jättäen taakseen 25 kilpakumppaniaan.Vaikka M.T. Tanakka oli emänsäkin puolelta juoksijasukua, se ei itse ollut mainittava kilpahevonen. Sen poika Sukkajalka yh 30 taas kilpaili sekä ravi- että laukkakilpailuissa, eikä sen tarvinnut hävetä kummankaan lajin tuloksia. Ravikilpailuennätykseksi jäi 48,2 kun taas kilometrin laukkapyrähdys sujui ajassa 27,0.Näyttelyissä Sukkajalka palkittiin useita kertoja sekä yksilönä että jälkeläisistään. Hevosasiantuntija Kaarlo Gummerus ylisti Sukkajalkaa seuraavasti.”Se on siropiirteinen, säännöllinen rakenteeltaan ja uljasliikkeinen, jalat kuin terästä ja selkä satulaan sopiva. Ja liikkeet kerrassaan hyvät. Olisipa se ollut leveämpi ja rintakehältään syvempi, niin olisi se suomalaisen kevytmuotoisen hevosen ihanne”, Gummerus totesi..Manun poika Simo 327 aloitti siitosuransa Kivijärven oriyhdistyksen omistuksessa ja palveli sen jälkeen Jyväskylässä, Vaasassa, Kauhajoella, Mikkelissä ja Laihialla astuen yhteensä lähes 900 tammaa. Simo kilpaili menestyksekkäästi ravikilpailuissa saavuttaen ennätyksen 1.35,0. Myös näyttelyissä se palkittiin useita kertoja. Luonteeltaan Simo olisi ehkä ollut moitteettoman hyvä, mutta kun sen ollessa vielä nuori eräänä yönä pääsi toinen ori Simon pilttuuseen puremaan ja kiusaamaan sitä, Simosta tuli kiukkuinen muille oreille.Simon jälkeläisistä merkittävin oli sen pojanpoika Simon-Heimo 1775, joka jalostusarvostelussa todettiin isänisäänsä muistuttavaksi, mutta rakenteeltaan paremmaksi.Keski-Suomessa luotettiin ehkä vähän liikaa Manun periyttämisvoimaan. Manu itse oli ominaisuuksiltaan aito maatiainen, vahvajalkainen ja sisukas, mutta kuitenkin rungoltaan vähäpätöinen. Manulaisiin olisi pitänyt yhdistää vankempaa verenperimää. Kun lisäksi voimakkaimpia manulaisia, kuten Simo ja Manun-Timo, myytiin pois alueelta, manulainen sukusiitos alkoi kärsiä.Siitoksessa suosittiin pääasiassa radalla nopeita kevyttekoisia manulaisia, minkä jäljiltä vanhasta kunnon Manusta oli kohta enää jäljellä vain sen ”henki”. Tämä nähtiin jo Lahden yleisessä kotieläinnäyttelyssä vuonna 1927, kun Keski-Suomen Hevosjalostusliiton jalostusryhmä sai vain III palkinnon..Yhteenvetona manulaisista voidaan sanoa, että melkein kaikki olivat synnynnäisiä juoksijoita, eteviä maamiehen hevosia, hyviä vetäjiä ja kävelijöitä. Ne olivat hyviä syömään ja hyvin lihansa pitäviä, nopeita, sitkeitä ja voimakkaita, hyväjalkaisia ja -kavioisia, tarmokkuudessa ja kovuudessa muiden joukosta selvästi tunnettavia hevosia.Jotkut oripuoliset jälkeläiset olivat luonteeltaan karjaita, mikä saattoi johtua siitä, ettei manulaisten herkkää luonnetta ymmärretty. Manulaisilla pää ei yleensä kestänyt treenaamista, vaan ne oli valmennettava työn lomassa.1920-luvun lopulla Manusta oli Hevosviestin mukaan hyväksytty suorassa ja myöhemmissä polvissa kantakirjaan ehkä huomattavin määrä jälkeläisiä, kuin mistään muusta senaikaisista hevosista. Vielä 40-luvulla manulaisia oreja hyväksyttiin kantakirjaan runsaasti, 50-luvulla enää pari. 1930–50-luvuilla radoilla esiintyi useita nopeita manulaisia kuninkuusravitasolla asti.Manun isälinja hiipui yhteiskunnan teollistuessa 60–70-luvuilla, jolloin suomenhevosten määrä laski radikaalisti. Viimeinen Manun isälinjan jalostusarvosteltu ori oli vuonna 1959 syntynyt Man 6781.Manu lopetettiin heinäkuussa vuonna 1921 vähän päälle 24-vuotiaana johtuen vaikeasta struumasta, joka haittasi jo pahasti sen syömistä. Manu haudattiin Jyväskylän pitäjän hautausmaalle, toki hevosena hautausmaan aidan ulkopuolelle..Maanviljelysnäyttely ja Valtion Suuret Ravikilpailut 1906Elokuussa 1906 järjestettiin Kuopiossa maan yhdestoista yleinen maanviljelysnäyttely, jonka yhteydessä ajettiin kilpa-ajoja maanantaista sunnuntaihin.Torstaina juostiin Valtion Suuret Ravikilpailut, muina päivinä ravien järjestämisestä vastasi Kuopion läänin hevosystäväinseura.Kuopioon oli rakennettu uusi kesäkilparata, jota raviväki yleisesti piti maan parhaana. Vaikka rata olikin uutuuttaan vielä pehmeä, odotettiin siis hyviä tuloksia. Ajan tavan mukaan hevoset kilpailivat juoksemalla yksittäin kukin vuorollaan.Maanantaina ohjelmassa oli valtion tai oriyhdistysten siitosoreille tarkoitettu sarja, johon edellisenä vuonna Keski-Suomen Hippoksen omistukseen siirtynyt Manu otti osaa. Kun Sippolan oriyhdistyksen Alarik, kuuluisan Kirpun poika, hylättiin epäpuhtaan ravin takia, voiton vei Manu.Torstaina ohjelmassa oli Suuret Ravikilpailut, jotka ajettiin nyt viimeistä kertaa kolmen virstan matkalla – seuraavana vuonna ajot muuttuisivat kolmen kilometrin matkalla juostaviksi. Päivä valkeni kirkkaana ja kuulaana auringon paistaessa täydeltä terältään, ja katsomo oli väkeä pullollaan. Kilpailuun osallistui 22 hevosta, niiden joukossa maan parhaat juoksijat, joihin kuului tietysti myös Manu.Multa pölähteli uuden radan pinnasta, kun tuo pieni juoksija vuorollaan taittoi matkaa tarmokkaasti ja tasaisesti, ottaen vain yhden laukan toisella kierroksella. Kokonaisajakseen se sai hyvän 5.33,4; nopeammin oli juossut vain Uschanoffin ori Ajatus. Vaan viimeisenä oli vuorossa vapaaherra Stackelbergin ohjastama kookas ja jalo Ormonde. Se kilpaili valtionajoissa viimeistä kauttaan. Ravikilpailusäännöt olivat muuttumassa matkan lisäksi myös rotupuhtauden vaatimusten suhteen, ja Ormondessa oli emänsä puolelta neljännes orlovilaisverta sekä isänsä puolelta sekarotuiseksi tiedettyä Halin kantaa. Ori liiti radalla kuin tuuli, ja teki uuden Suomen ennätyksen 5.13 kolmen virstan radalla.Haltioitunut yleisö riehaantui nostelemaan ohjastajaa ilmaan, ja vähältä piti, etteikö myös itse Ormondelle yritetty samaa. Manun oli tyytyminen kolmanteen sijaan, 600 markkaa. Lauantaina se sai vielä neljännen palkinnon hevosystäväinseuran Suurissa Ennätysajoissa. Itse maanviljelysnäyttelyssä Manu palkittiin III palkinnolla juoksijoitten sarjassa.

Keski-Suomen ravikuninkaan suku loisti ja sammui

Aiheeseen liittyvää