Valkealan Hevosystäväinseura 120 vuotta – ennen vain kaksi hevosta mahtui kilpailemaan kerrallaan

Juhliin on todella aihetta, sillä historiassa riittää pituutta niin raveja pyörittävällä seuralla kuin Kouvolan raviradallakin.Valkealan Hevosystäväinseura osaa myös antaa arvoa juurilleen, sillä sen vaiheista on tehty peräti kolme historiikkia. Tuorein on Jouko Hannolan käsialaa vuodelta 2005.Itse seura kuuluu hevosseurojemme varhaisimpaan kerrostumaan, ja Kouvolan ravirata puolestaan on yksi vanhimmista alkuperäisellä paikallaan olevista raviradoistamme.Seuran perustamisen aikoihin Kouvola oli vanhan mahtipitäjän Valkealan vähäinen asemakylä, jonka kasvua vauhditti kuitenkin sijainti rautateiden risteyksessä sekä Kymijoen varsille nouseva teollisuus. Kauppalan oikeudet Kouvola sai vuonna 1922, ja kaupunki siitä tuli vuonna 1960.Kun Valkeala liitettiin Kouvolaan vuoden 2009 suurliitoksessa, se oli pinta-alaltaan suurin liitoskunta..Ensimmäinen kavioura oli niin kapea, että vain kaksi hevosta mahtui kilpailemaan kerrallaan – toinen lähti etusuoralta ja toinen takasuoralta..Valkealan Hevosystäväinseuran perustajajäseniä vuonna 1905 olivat kauppias Otto W. Salminen, nimismies A. Vaittinen, maanviljelijä Eerik Paronen, isännöitsijä Joonas Kylliäinen sekä kunnanlääkäri, tohtori V.A. Trygg.Herrakatraan tittelit kertovat, että hevosasian edistäminen oli tuohon aikaan myös virkamieskunnan kiinnostuksen kohteena, joutuivathan hekin suorittamaan virkamatkansa pääosin hevosilla.Seuran alkuperäisten sääntöjen (24.3.1906) mukaan seuran tarkoituksena oli neuvoilla, varsanäyttelyillä, kilpa-ajoilla ja muilla sopivilla keinoilla tehdä tunnetuksi hevosten hyvä hoito, kasvatus ja käyttö, vastustaa eläinrääkkäystä, hankkia piiriin kelvollisia siitosoriita ja opinsaaneita kengittäjiä.Ei hassumpia tavoitteita tällekään päivälle..Seuran ensimmäisiin tavoitteisiin kuului oman kesäradan saaminen. Paikaksi valikoitui lopulta maanviljelijä Taneli Ihalaisen kaurapelto noin puolentoista kilometrin päässä Kouvolan keskustasta, ”tiettömän taipaleen takana”, kuten historiikeissa kuvaillaan.Oli sinne sentään tie, mutta ”niin kapea kinttupolku, että hevonen kärreineen ja ajaja hädin tuskin pääsivät sitä kulkemaan”.Myös ensimmäinen kavioura oli niin kapea, että vain kaksi hevosta mahtui kilpailemaan kerrallaan – toinen lähti etusuoralta ja toinen takasuoralta. Mutta into kilvanajoon myös kesäkaudella oli ilmeisen kova.Maa-alueen ahtaudesta tuli sittemmin nykyaikoihin asti ulottuva ongelma, jota seura pyrki korjaamaan lisämaan ostoilla aina tilaisuuden tullen.Yleisöpalvelujen suhteen merkittävä harppaus oli ns. Ravitalon rakentaminen keskialueen vanhan tuomaripaviljongin tilalle heti sotien jälkeen. Se tehtiin ravikuningas Valokkaan omistajana tunnetun kauppiaan Matti Takasen aloitteesta, ja se palveli tanssi- ja huvittelupaikkana muitakin kuin ravivieraita vuoteen 1980 saakka.Harvojen ravikilpailujen lisäksi ravirata palveli myös näyttely- ja hevosenmyyntipaikkana, joista jälkimmäiset tapahtumat olivat aikoinaan varsin mittavia..Suomessa ja myös Kymenlaaksossa ravien painopiste oli pitkään monenkirjavissa paikallisraveissa. Suuri nousu alkoi vasta 1960-luvun lopulla toton läpimurron ja lämminveristen myötä.Vielä vuonna 1968 Kouvolassa ajettiin vain kuusi totoravipäivää, vuonna 1973 totopäiviä oli jo 19, josta määrä nousi vilkkaimpina vuosina noin 30:een. Maakuntaradan statuksen Kouvola oli saanut jo Suomen Ravirenkaan varhaisimmissa suunnitelmissa 1970-luvun taitteessa.Samoihin aikoihin myös ravirata sai uuden ilmeen modernin lasikatsomon myötä. Se oli kuudes laatuaan Suomessa. Ravihistoriamme suurin kasvukausi koettiin 1970-luvulla, ja ravien ”hullua vuosikymmentä” leimasi myös raviratojen rakennusbuumi.Kouvola ei jäänyt tästä osattomaksi, kuten oheisesta koosteesta ilmenee. Tämä johti 1980-luvun taitteessa erikoiseen episodiin, kun 1970-luvulla perustettu hevosenomistajajärjestö uhkasi ravirataa boikottitoimilla, ellei palkintoja nosteta ja kilpailijoiden sisäänkirjoitusmaksuja poisteta.Tilanne raukesi lopulta sovitteluratkaisuun, mutta kuvaa kyllä ”ylikuumenemisen” aikaa osuvasti.Ennen toton etäpelin aikaa Kouvolan toto- ja yleisöluvut kulkivat maan keskiarvon tahdissa ja se kuului tanakasti top10-ratojen joukkoon..Toton etäpelin eli silloisen Totolinen tulo vuonna 1995 mullisti ravipelaamisen ja myös raviratojen aseman – eli teki käytännössä uuden rataluokituksen. Kouvola pääsi ensimmäisten joukossa Totoline-kohderatojen himoittuun joukkoon ja huolehti torstairavien tarjonnasta yhdessä Lahden kanssa.Tällä tuli olemaan suuri merkitys radan tulevalle kehitykselle, sillä etäpeli nosti kohderatojen vaihdot kokonaan uudelle tasolle. Tilanne alkoi ratojen kannalta tasaantua vasta 2010-luvulla internet-pelin laajenemisen ja pelin kansainvälistymisen myötä.Nyt kaikkien raviratojen yhteisenä huolena on kotimaisen ravi- ja pelitarjonnan kiinnostavuuden kasvattaminen globaalissa kilpailutilanteessa.Myös ravien tunnusluvuissa on nyttemmin palattu takaisin 1970-luvun aikoihin, puhutaan sitten pelivaihdoista tai osasuorittajien määristä.Toivottavasti se on paluuta tulevaisuuteen myönteisessä hengessä, paluuta uuden nousun kynnykselle..Ravielämää toista sataa vuottaKymen-Karjalan hevosjalostusliiton – ellei koko Suomenkin - pitkäaikaisimpiin ravitoimijoihin kuuluu Valkealan Toikkalasta levittäytynyt Heikarien dynastia, jonka raviperinteet ovat yli sadan vuoden ja viiden sukupolven mittaiset.Suvun vanhin kilpa-ajoista saatu kunniakirja on vuodelta 1914, ja sekin on vanhin ehjänä löydetty. Kyseisen kunniakirjan on saanut Taneli Heikari Valkealan Pihlajasaaren Hevosystäväin kilpa-ajoista.Taneli Heikarin poika Viljo Heikari ajoi kilpaa kauempanakin 1920-luvulta alkaen. Hänen poikansa Markku Heikari oli sitten jo valtakunnallisesti tunnettu raviurheilija, ”aikakautensa Antti Teivainen”, kuten edesmennyt Veijo Toivonen on luonnehtinut (HU 3.8.2007, 9.11.2011).Alle viisikymppisenä syöpään menehtynyt Markku Heikari ehti ajaa kuningatarkilpailuissa kolmella eri hevosella: isänsä Säikyllä (1973), omalla Arjottarellaan (1976) sekä lainakuskina Niilo Ritarin Hilminillä (1984).Markku Heikarin poismenon myötä tallivastuu siirtyi hänen pojalleen Marko Heikarille, joka sittemmin piti Kouvolan ratatalliakin yhdessä Olli Henttosen kanssa. Marko Heikarin nimihevosista muistetaan muun muassa voitokkaat Paavin Into 25,3a ja Pokseri 25,0.”Isä oli hevosmies ja pärjäsi aina. 70-luvulla hänen 27-aikaiset tammansa olivat huippuhevosia. Isä osasi neuvoa paljon asioita, ja lisää olen koittanut saada pitämällä silmät ja korvat auki”, Marko Heikari totesi 50-vuotisjutussaan (HU 30.9.2015).Markon valmennuksessa oli myös Kouvolan Raviliigavarsa Despina 15,7. Se aloitti 3-vuotiaana voitokkaasti, mutta ura katkesi loukkaantumiseen..Kilpaa ajaneiden ketjua jo viidennessä polvessa on jatkanut Markon tytär Kiia Heikari. Hänellä on tilillään yli sata poniravistarttia, mutta on voittotili avattu ravihevosillakin – vieläpä samoissa Kausalan helluntairaveissa 2011, joissa isä-Markokin voitti oman lähtönsä.Valkealan Hevosystäväinseuran kunniapuheenjohtaja Lasse Heikari edustaa suvun toista haaraa. Hän oli Viljo Heikarin veljenpoika eli Markku Heikarin serkku.Vuoden 1973 Kuninkuusraveissa Kouvolassa nähtiin sellainenkin erikoisuus, että pääkilpailuissa olivat mukana saman suvun miehet, Lasse Heikari kuninkuuskilpailussa Kermillä ja Markku Heikari kuningatarkilpailussa Säikyllä.

Valkealan Hevosystäväinseura 120 vuotta – ennen vain kaksi hevosta mahtui kilpailemaan kerrallaan

Aiheeseen liittyvää