Sukulinjat: Kahden erottamattoman henkireikä – "Haluaisin omistaa yhtä ison sydämen kuin mitä iskällä on"

SukulinjatSarjassa saman perheen hevosihmiset puhuvat toisistaan.Iina Palojärvi:"Lapsuuteni oli hyvin hevostäyteinen. Sain viettää iskän kanssa aikaa tallilla ja raveissa. Oli mahtava päästä lapsena näkemään ja kokemaan hänen mukanaan kaikenlaista hevosten kanssa. Olen siitä tosi kiitollinen.Iskä on vanhan kansan hevosihminen. Jos verrataan nykyihmisiin, hän on siinä suhteessa ihan erilainen, ja on aina ollut. Hevosenlukutaito on täysin omassa kastissaan. Varmaan se taito on hänen omasta lapsuudestaan jo lähtenyt kehittymään, kun mummolla ja papalla oli Sallassa hevosia.Iskä on sillä tavalla ollut hyvin opettavainen, että sain itse tehdä omat virheeni ja oppia niistä. Jos häneltä vielä aikuisenakin kysyy jotakin apua, hän vastaa, että kokeile itse. Jos joku juttu ei toimi, hän pyytää kokeilemaan jollakin toisella tavalla. Tukea ja apua on kuitenkin aina tarjolla.Siitä on ollut paljon apua työelämässä. Työpaikalla kohtaan jatkuvasti tilanteita, joissa tulee tuntu, että ihmisten olisi hyvä tulla hevosten pariin tai maaseudulle vähän pidemmäksi aikaa opettelemaan, miten ratkaistaan arjen haasteita. Tulee vähän surullinen olo, kun nykyihminen ei osaa eikä uskalla tehdä mitään. Siihen törmää jatkuvasti työelämässä. Iskä on antanut hyvän pohjan pärjäämiseen elämässä.Olen käynyt maailmalta hakemassa oppia, mutta oikeastaan kaikki, mitä hevosiin liittyy, on opittu iskältä. Hän on minulle tosi iso esikuva. Hänelle tulleet hevoset eivät oikeastaan koskaan ole olleet mitään tavallisia hevosia, vaan ongelmahevosia, joilla on ollut käytöshäiriöitä. Ne ovat tulleet meille siinä vaiheessa, kun kaikki muut paikat on jo kokeiltu. Monesti omistaja laittaa sitten hevosen kokonaan pois, jos ne eivät iskän ammattitaidolla ala toimimaan.Parhaiten on jäänyt mieleen iskän suhtautuminen hevosiin. Ei voimalla, vaan taidolla. Vaikeaa ongelmahevosta pitää kohdella niin kuin ihan normaalia hevosta. Ongelmasta ei tarvitse tehdä uutta ongelmaa, hevonen aistii sen ja se saa huonon käytöksen jatkumaan. Usein menee vain viikko tai pari, kun iskä saa ongelmahevosen toimimaan, kuten tavallisenkin hevosen. Hän kohtelee kaikkia hevosia tasapuolisesti ja suurella sydämellä.Parasta iskässä on auttavaisuus ja lämminhenkisyys. Jos jotain toivon itselleni häneltä, haluaisin omistaa yhtä ison sydämen kuin mitä iskällä on.Olemme molemmat itsepäisiä. Äiti saattaakin sanoa minulle, että ihan kuin tinkaisin Kassun kanssa, kun musta pitää puhua valkoiseksi. Nykyään ollaan iskän kanssa opittu vähän hallitsemaan itsepäisyyttä ja ollaan sen suhteen pitkälti samoilla aaltopituuksilla, eikä oteta enää samalla tavalla yhteen.Iskä on antanut paljon hyviä neuvoja elämään. Kun teininä elämässä oli hankalaa, muistan hyvin, mitä hän minulle opetti. Kun kaadut, kuten jokainen meistä, ensimmäinen ja ainut tehtävä on nousta nopeasti ylös. Sen jälkeen kaikki kyllä järjestyy, ja asiat lähtevät taas menemään parempaan päin.Melkein joka päivä ollaan jutuissa. Yhdessä treenataan hevosia. Hän kengittää minulle, ja auttaa kaikessa mahdollisessa. Hevoset on molemmille tosi rakas harrastus, ja henkireikä. Mahtavaa, kun yhdessä puuhataan päivittäin asioita.Välillä ajetaan myös kilpaa samoissa lähdöissä. Kun Rovaniemellä ajamani Riutan Myräkkä laukkasi, ensimmäinen ajatus oli, miten iskällä Nooran Patun kanssa menee.Periaatteessa kaikki muistot iskän kanssa ovat hyviä. Mieleenpainuvin tapahtuma oli muutama vuosi sitten iskän 60-vuotissynttärit. Tallilla kahviteltiin, ja tuli paljon onnitteluita. Iskällä on vähän huonot polvet, joten hänelle ostettiin kärryt, joihin on helpompi nousta. Ja uusi kypärä. Iskä saattaa olla muka sellainen jörö tyyppi, mutta kyllä hänestä näki, että oli syntymäpäivästä kiitollinen kaikille.Iskä on maailman paras tyyppi." Kaarlo Palojärvi:”Iina on ollut ihan pikkulapsesta saakka kiinnostunut hevosista. Hänestä on hyvä kuva, jossa tyttö ei ole kovinkaan vanha, mutta silti hänellä on kypärä päässä ja ajopiiska kädessä. Semmoinen hän oli jo ihan pikkutyttönä.Eikä hän kovin vanha ollut, kun päästi jo koppakärryjen kyydissä ihan hiittivauhtia mukana. Liinakolla suomenhevosella päästi niin reipasta, että Antero (Salminen) huikkasi, että hevosmies tytöstä tulee, kun pystyy laskemaan melkein laukan pinnassa reipasta. Itse olen pikkupenikasta saakka ollut hevosten parissa, ja sama se on ollut Iinalla.Pitää oikein ihmetellä, miten Iina jaksaa käydä ensin muissa töissä, ja sen lisäksi sitten hevoshommat päälle. Hänen harrastuksensa hevosten kanssa käy ihan toisesta työstä. Hyvin harvoin on ollut sellaisia päiviä, että hänellä olisi vastenmielistä tulla tallille touhuamaan. Nuorena sitä kai sitten jaksaa. Yhdessä ollaan hevosten kanssa ihan alusta saakka touhuttu.Samalla tavalla itsestä on mukava tulla päivittäin tallille. Nykyään ei enää oteta samalla tavalla yhteen kuin joskus on tehty. Arvostan sitä, että Iina osaa sanoa mieliteensä julki.Tallityössä tytär paneutuu todella huolellisesti hevosen hoitamiseen. Olisi ehkä itsekin pitänyt heti alun alkaen panostaa siihen vielä enemmän. Naisilla tahtoo se puoli olla paremmin hanskassa. Kannustan aina Iinaa, minkä tahansa ratkaisun hän tekeekin. Aina hän joskus iskältä kysyy neuvoja, jolloin yritän parhaani mukaan auttaa. Ei hänellä tuntuisi olevan mitään isoja ongelmia.Melkein joka päivä ollaan yhteydessä vähintään puhelimitse. Meillä on tosi tiivis yhteistyö. Minusta hänestä on kasvanut tosi tasapainoinen nainen, ja olen hänestä ylpeä."

Sukulinjat: Kahden erottamattoman henkireikä – "Haluaisin omistaa yhtä ison sydämen kuin mitä iskällä on"

Aiheeseen liittyvää