Sukulinjat: "Aina pitää olla nöyrä ja kulkea jalat maassa, sen isä on opettanut"

Ville Koivisto, 30:”Isälle hevoset tulivat verenperintönä, ja itsekin sain kasvaa hevosten parissa. Tietty kurin ja nuhteenkin, mutta minulla oli hyvä lapsuus ja olen siitä onnellinen. Olavi antoi paljon vapauksia hevosten kanssa. Hän tykkää kertoa, miten meillä uitettiin hevosia ja minä uitin polkupyörää, joka oli täynnä pinteleitä ja paalinnarua. Muistan, että se oli hiittireissullakin mukana.""Olen kaikki perusasiat hevosista oppinut kotoa. Olavilla on ollut paljon varsoja, joita on rakennettu. Se on jäänyt mieleen, että varsalla pitää olla ilmeikäs pää, vilkas ja kaunis. Tyhmännäköisestä ei tule hevosta, ja hän hylkää, jos ei pään malli ja katse miellytä. Nykyäänkin aina ajaessa tulee katsottua, millainen pää hevosella on.""Olavi on hirveän rento tyyppi ja tosi auttavainen, se on iso osa häntä. Aina ekana tulossa apuun, ja kun pyytää, antaa käden. Itsekin tykkään auttaa, eli kai se on kotoa tarttunut. Olavi on myös aika äkkipikainen, voisi joskus laskea vaikka kymmeneen. Kun esimerkiksi on tehty kauppaa, hän ei tykkää yhtään, jos se viivästyy. Hän turhautuu ja alkaa mutista itsekseen. Mutta hän on tosi sosiaalinen ja pystyy kommunikoimaan kaikkien kanssa.””Aina pitää olla nöyrä ja kulkea jalat maassa, sen isä on opettanut. Välillä tuntuu, että hän on jäänyt 90-luvulle, vaikka on kyllä nykyaikaistunut. Jos joku jotakin ehdottaa, Olavi kyllä ottaa ja kokeilee, vaikka hänellä on tietoa valtavasti. Ihmisiä pitää kuunnella, ja tässä lajissa oppii joka päivä, ei tule ikinä viisaaksi.""Hän sanoo myös, että laiska ei pärjää. Muistan, kun olin 8–9-vuotias ja oltiin uittamassa Vieseriä, mutta se pääsi irti ja Olavilla kääntyi koko jalkapöytä toisinpäin. Itkin, että ei kai hän nyt kuole. Olavi makasi kolme viikkoa jalka venytyksessä sairaalassa, nilkassa on kymmenen naulaa. Päästyään kotiin alkoi hän heti ajaa, vaikka jalka oli kipsattu. Olavi on sitkeä sissi, periksiantamaton, ja siitä olen ottanut mallia.""Juttelemme päivittäin ja yleensä hevosista, se on yhteinen intohimo. Kun lähden raveista kotiin, spekuloidaan ja puidaan asioita. Jos Olavista ei kuulu päivän aikana, ihmettelen ja viimeistään illalla soitan itse.""Olavi on isoimpia esikuviani. Saisinpa hippusen sitä hevosmiestaitoa mitä hällä on, hän on tehnyt valtavan uran suomenhevosten kanssa. Hänellä on taito nähdä ja valita varsa, rakentaa ja tuoda hyviä puolia esiin sekä lukea sukuja. On tuonut monta varsaa radalle. Esimerkiksi Villikunkun hän osti pienenä ja toi radalle, sitten möi sen, kun pitää yrittää hevosilla elääkin.""Vaikka olen aikuistunut ja vanhentunut, Olavi on aina ollut se ykkönen. Ja tulee olemaankin.” Olavi Koivisto, 64:”Ville on pienestä asti ollut sosiaalinen ja suuntautunut hevosiin. Opittuaan kävelemään hän oli aina puntissa kiinni, joten hän alkoi 3–4 vuoden ikäisenä kulkea kanssani raveissa. Vähän vanhempana, kun minulla oli hevonen nimeltä Röhinä, oli hällä kolmipyöräinen. Kun kävin uittamassa sitä, otti Ville pyöränsä, laittoi siihen narun ja uitti sitä vedessä. Hän apinoitti minua joka asiassa. Kun laitoin pinteleitä, hän katsoi ja oli hetken päästä kiertänyt niitä pyöränsä kahvoihin.""Raveissa kaikki kahvilanihmiset olivat Villen tuttuja ja ammattimiehet moikkasivat. Kun hän aikanaan sai Antti Teivaisen vanhan ajopuvun, oli hän siitä tosi reteenä.""Kun Ville oli 9-vuotias ja ajelin hevosia, laitoin erään tamman kanssa jalkaraudat niin, että hän sai pöngätä niihin ja ajaa myös. Muistan, kun myöhemmin ajettiin yhdessä, ja minulla oli Volsuke ja hänellä turolainen tamma, joka alkoi painaa päälle. Näin pojasta, että oli tosi kyseessä. Päästin täyttää kiitoa, jotta pääsin eteen ja tamma sai selän. Ihmettelin sitä taitoa, miten Ville sai hevosen hallintaan ja tasaantumaan selkääni. Jo silloin näki, miten jämäkkä ote hänellä oli elukoiden kanssa.””Annoin Villelle mahdollisuuden tehdä, mitä tahtoo, ja hän ajoi ponikortin jälkeen hevoskortin heti kun se oli mahdollista. Ihailen sitä, miten hän on kehittynyt ohjastajana, osaa lukea hevosta ja on saanut ajosilmää. Valtavia askelia eteenpäin.""Minulla oli eräs tosi väkivaltainen hevonen, ja kun Ville pyysi saada ajaa sitä, sanoin, ettei hän pysty. Se oli aliarviointi. Kun jouduin ajokieltoon, Ville sitten ajoi sitä ja minua hirvitti. Laitoin vaan silmiä kiinni. Hän ajoi sitä lopulta varmaan 25 kertaa ja voitti jopa 75-raveissa.""Meillä on tosi kiinteä isä-poika-suhde tänäkin päivänä. Hevoshankintoja mietitään yhdessä, ja aina otetaan yhteyttä, kun on jotakin. Kritiikkiäkin on kyllä joskus tullut, kun olen ajanut kilpaa ja yli kykyjeni, että miksi noin, mutta se on varmaan tullut aiheesta. Hevostani Suvelan Salamaa Ville ei halua ajaa, kun se lähtee voltista laukalla, ja käskee minua ajamaan itte, jotta pysyy tuntuma.""Toivon, että Ville saa leipätyönsä tästä. Meillä kun on tämä ”pigmenttihäiriö” ja siksi pitää tehdä kaksinkertainen työ, että saa hyväksyntää. Paljon on miehestä kiinni eikä laiskan hommaa lainkaan. Ville on lyönyt hyvin itseään läpi ja ihailen suuresti, miten hän on päässyt eteenpäin. Ihmisiltä ei ole kuulunut mitään negatiivista, ja silloin on oikea suhde ja asenne elämään. Tyvestä puuhun mennään. Olen kiitollinen ja niin ylpeä pojastani, hän on jo kolmannessa polvessa hevosten kanssa toiminnassa.”Sukulinjat-sarjassa saman perheen hevosihmiset puhuvat toisistaan.

Sukulinjat: "Aina pitää olla nöyrä ja kulkea jalat maassa, sen isä on opettanut"

Aiheeseen liittyvää

Tarkka tytär, toimelias äiti – "On sillä lapsetkin varmaan vähän paremmin kuin äidillään"

Ahkeruus ja kilpailuhenkisyys yhdistävät Hannu-Pekka ja Pekka Korpea

Melanie ja Anders Ingman ovat eläimilleen omistautuneita ihmisiä

Sukulinjat-sarjassa V.G. Voiton Grönforsit – "Varsaa ei sitten myyty ja loppu on historiaa"