Montésta tunnetut äiti Merja Ikäheimonen ja tytär Milla Markkanen ovat päättäväinen parivaljakko

Merja Ikäheimonen:Olin ihan varma raskaana ollessani, että poika syntyy. Tyttö kuitenkin tuli.Milla oli kauhean helppo ja kiltti lapsi. Hän oppi kävelemään jo 6,5-kuukautisena, mikä on tosi aikaisin. Millalla on ollut aina energiaa vaikka muille antaa. Hän lähti niin aikaisin kävelemään, että joutui käymään lääkärissäkin, kun hänellä oli jalat kuin länkkärillä konsanaan. Ihan normaalit jalat hänelle kuitenkin tulivat.Milla oli ehkä vähän pikkuvanhakin. Se varmaan johtui siitä, kun asumme metsän keskellä, joten hän oli paljon aikuisten seurassa. Ukki oli tässä aika paljon kaverina, kun minulla oli paljon hevosia siihen aikaan.Sellainen tapa Millalla oli, että hän piti laulu- ja tanssiesityksiä. Meillä oli olohuoneen pöydällä vähän väliä catwalk, missä hän esitti oikein pitkiä lurituksia. Taiteilija hän oli jo pienenä.Milla on ollut aina kova ja hyvä urheilemaan sekä liikkumaan monipuolisesti. Aikanaan oli jotkut koulun juoksukisat. Matkaa en muista, mutta vastassa oli ihan juoksua harrastavia. Sanoin hänelle, että yritä pysyä kärkiporukassa, ja jos on pateja lopussa, lähdet viimeisellä kierroksella. Milla jaksoi pari kierrosta kärkiporukassa. Sitten hän yht’äkkiä lähti ja meni kymmeniä metrejä muiden edellä. Lopulta hän voitti ylivoimaisesti. Milla totesi jälkeenpäin muiden menneen liian hiljaa. Hän on aina ollut tosi päättäväinen..SukulinjatJuttusarjassa saman perheen hevosihmiset kertovat toisistaan..Ensimmäisen kerran Milla on ollut raveissa kahden viikon ikäisenä. Hän kulki muutenkin paljon mukana ravireissuilla. Hänellä oli puheliaana lapsena tapa aloittaa takapenkiltä kysymällä: ’Arvaapa mitä?’. Sen jälkeen alkoi tulla tarinaa. Kaverit ovat myös kertoneet, että hän saattoi lapsena marssia katokselle ja esitellä itsensä, että ’minä olen Markkasen Milla’ ja ruvennut juttelemaan. Ei hän ainakaan ole ujostellut.Edelleen nämä samat piirteet ovat olemassa. Milla tulee kaikkien kanssa toimeen, on ystävällinen ja auttavainen. Hänellä varmasti riittää kavereita ravipiireissä. Hän on niin iloinen, rempseä, auttavainen ja helposti lähestyttävä. Kun raveissa on hevonen irti, pian vihreä ajopuku vilahtaa ja Milla on jo menossa. Olemme nauraneetkin, että mikä juttu tämä on, että aina kun olemme raveissa, jossain pääsee hevonen irti.Hevosten kanssa Milla on hyvin rauhallinen. Hänellä on usein ajettavanaan kuumia hevosia. Olen itsekin tykännyt aina kuumista tai tosi laiskoista hevosista, ne ovat olleet aina minun juttuni. Kärryistä hän ajaa paremmin kuin minä. Toki sitä katselee vähän vaaleanpunaisten lasien läpi, mutta mielestäni hän ajaa aina aika maksimit.En ole Millaa kauheasti kannustanut hevoshommaan, mutta en ole kieltänytkään. Hän on ponienkin kanssa saanut oppia kantapään kautta, vaikka toki olen katsonut päältä ja auttanut. Milla on käynyt hevosenhoitajan koulutuksen kaksoistutkintona. Sanoin, ettei hän sitä koulua tarvitse, kun hän on oppinut kotona niin paljon ja pystyn hommaamaan hänet tallille töihin. Hän salaa teki isänsä kanssa hakupaperit. Olin sitä mieltä, että opiskelisi jonkun muun ammatin. Nyt hän on opiskellut hierojaksi. Häntä on aina kiinnostanut urheilu ihmispuolellakin, joten se oli aika looginen valinta. Toiminimellä työskentely mahdollistaa myös ravireissut..Lähettelemme toisillemme kissavideoita, meemejä ja muita höpöhöpöjuttuja.Merja Ikäheimonen yhteydenpidosta tyttärensä Milla Markkasen kanssa.Olemme molemmat tunteella eläviä, puheliaita ja iloisia. Muistan teiniajoilta vain yhden kunnon suuttumuksen. Milla oli teininäkin kiltti. Olemme molemmat sellaisia, että kun suutumme, saattaa kuohahtaa, mutta lepymme myös nopeasti.Nykyään asumme 200 kilometrin päässä toisistamme, Milla Savitaipaleella ja minä Leppävirralla. Olin kuvitellut, että hän asuisi lähempänä ja voisimme olla enemmänkin tekemisissä. Joskus saattaa mennä päiviäkin, ettemme ole yhteydessä kiireiden vuoksi. Melkein joka päivä kuitenkin juttelemme joko hevosista tai muusta. Lähettelemme toisillemme kissavideoita, meemejä ja muita höpöhöpöjuttuja. Nykyään näemme useammin kuin ennen, kun Millan molemmat hevoset ovat täällä.Millalle ukki on tosi tärkeä. He soittelevat tosi paljon, ja Millalla on ukin nimikirjoitus tatuoituna nilkkaansa.Milla on rauhallisempi kuin minä ja on yrittänyt opettaa sitä minullekin. Hän on optimisti, minä realisti tai jopa pessimisti.”.Milla Markkanen:”Minulla oli maalaislapsen lapsuus. Aika vapaasti sain olla ja mennä. Kotona oli aina paljon hevosia ja muitakin eläimiä. Olen kiitollinen, että olen saanut asua omassa rauhassa, vaikka aika korvessa, mutta sain temuta paljon ulkona ja viettää aikaa eläinten kanssa. Olen jälkeenpäin ajatellut, että oli tosi kiva, että tekemistä oli paljon. Vaikkei minulla ole sisaruksia, tylsää ei ollut koskaan.Äitini on aina ollut kannustava, varsinkin hevosten parissa. Hän on antanut vinkkejä, mutta on nähnyt minun olevan aika kovapäinen, niin hän on sitten antanut minun oppia pehmeästi kantapään kautta. Hän on tosi hyvä äiti.Minulle hommattiin ensimmäinen poni salaa. Olin mummoni kanssa Lapissa talvilomalla, ja sillä välin pihaan oli ilmestynyt poni. Se oli vilkas pieni oripoika, josta kuoriutui kiltti poni. Sitä ei ollut kauheasti ajettu vielä. Lähdin ensimmäisen kerran ajamaan sillä, ja äiti lähti pyörällä mukaan, kun toista ponia ei ollut. Sanoin ponin tuntuvan ihan siltä, että se alkaa potkimaan. Niin se potkaisikin jalan aisan päälle. Äiti jätti pyörän ja lähti juoksemaan perään, kun menin ponilla kolmella jalalla. Sain sen pysähtymään ja tilanne rauhoittui. Olemme jälkikäteen nauraneet, että miksi se pyörä piti jättää, kun sillä olisi päässyt nopeammin.Äiti ilmoitti myös vähän salaa minut ponikorttikurssille. Olin nähnyt yhden ponilähdön, ja kysyin, että ajavatko he poneilla kilpaa. Äiti innostui, että haluaisinko minäkin ajaa? Sanoin alkuun, että en välttämättä, koska ponit ovat niin jukureita.Meillä oli pari tosi kilttiä hevosta, ja sain ajaa niitä jo nuorena koppakärryistä, vaikka äiti tietysti vahti koko ajan.Ukkini on ajanut aikanaan paikallisraveissa työhevosilla. Hän on ollut aina kiinnostunut hevosista, ja sitä kautta äitinikin innostui. Hänelle tuli ensimmäinen oma hevonen vasta parikymppisenä.Äiti on aika päättäväinen ja tosi auttavainen. Olen perinyt nämä piirteet. Olemme molemmat myös puheliaita ja sosiaalisia. Vaikka emme olisi nähneet koko päivänä raveissa, näemme viimeistään, kun olemme ottamassa irti päässyttä hevosta kiinni. Emme kumpikaan oikein osaa olla paikallaan, vaan aina pitää olla tekemässä jotain. Onneksi äitikin on oppinut ottamaan vähän rennommin. Hän ei koskaan sano, ettei osaa, vaan aina ainakin yrittää opetella. Se on ollut hyvä malli, että koskaan ei ole asioita, joita ei voisi edes yrittää.On ollut hienoa nähdä, minkälaisia ystävyyssuhteita äidilläni on ja miten läheiset arvostavat häntä. Haluan itsekin pyrkiä olemaan ystävilleni hyvä ystävä.”

Montésta tunnetut äiti Merja Ikäheimonen ja tytär Milla Markkanen ovat päättäväinen parivaljakko

Aiheeseen liittyvää

Tarkka tytär, toimelias äiti – "On sillä lapsetkin varmaan vähän paremmin kuin äidillään"

Ahkeruus ja kilpailuhenkisyys yhdistävät Hannu-Pekka ja Pekka Korpea

Melanie ja Anders Ingman ovat eläimilleen omistautuneita ihmisiä

Sukulinjat-sarjassa V.G. Voiton Grönforsit – "Varsaa ei sitten myyty ja loppu on historiaa"