Viikon ravilausunto.”Se on minulle taisteluesimerkki.”.Jääkiekkovalmentaja Tero Lehterä totesi vaikeudet voittaneesta Imperatorista Vermon voittajaseremonioissa. Lehterän omistama ja kasvattama Imperator voitti keulan rinnalta STL:n bronsdivisionen -karsinnan..Upea Finlandia-viikonloppu.Vermon Finlandia-viikonloppu oli kokonaisuudessaan mainio. Erityisesti sunnuntaina nähtiin raviurheilua parhaimmillaan Expo Wise Asin, Issakan Valon ja tietysti Finlandia-Ajon voittaneen Stoletheshown tahdittamina. STL:n divisioonakarsinnoista useampi suomalaishevonen lunasti paikkansa Elitloppet-lauantaina ajettaviin finaaleihin, joten toivottavasti nämä hevoset myös nähdään Solvallassa. Kehitettävää Vermolle täytyy antaa Finlandia-ohjastajien esittelystä, joka jäi ohjelmanumerona latteaksi. Vuoden 2015 Finlandia-voittaja Bret Bokon esitteleminen yleisölle sen sijaan oli loistoveto..Onnittelut Toni!.Tototv:n ravilähetyksistä tuttu Toni Niemistö taituroi ainoa pelaajana Finlandia-sunnuntaina ajetulta Toto75-kierrokselta seitsemän oikein -tuloksen, jolla hän kuittasi muhkeat 216 000 euroa. Viikkoa aiemmin Niemistö sai Lappeenrannasta ainoana 100 000 euron takuupotin Toto75-pelistä kiinni. Huikea suoritus!.Tuomiot puhuttavat.Hannu Korpi sai maanantaina Hippokselta 6 kuukauden kilpailukiellon epäurheilijamaisesta käytöksestä ja raviurheilun maineen vahingoittamisesta. Taustalla on Korven käräjäoikeudelta saama sakkotuomio toissa vuoden joulukuulta. Jani Suonperä tuomittiin huhtikuun alussa Pohjanmaan käräjäoikeudessa sakkoihin eläinsuojelurikoksesta. Tästä Hippos määräsi Suonperän kolmen kuukauden kilpailukieltoon..Toto65-vaihto jäi kehnoksi.Viime keskiviikkona Toto65-ravit ajettiin Forssassa jo kello 13 alkaen. Poikkeuksellinen alkamisaika oli ymmärrettävä vapunpäivästä johtuen, mutta Toto65-kierroksen vaihto jäi vaatimattomasti 99 261,12 euroon laadukkaista ja mielenkiintoisista kohdelähdöistä huolimatta. Mielenkiintoista nähdä, millaisen vaihdon Mikkelin keskiviikkoinen Toto65-kierros kerää, kun ravit ajetaan totutulla aikataululla.