Aarnio-Wihurin kolumni: Ei kahta ilman kolmatta

Vuonna 2015 Ratsastajainliitto esitteli uuden kilpailujärjestelmän, jota julkisesti ja SRL:n mielestä julkeasti vastustin. Olin kehityksen jarru, eikä perustelujani kukaan halunnut ottaa kuuleviin korviinsa. Miksi olisikaan - SRL:n toimihenkilöt olivat tehneet tiettäväksi, että koska tähän uudistukseen oli jo investoitu muutama 10 000 euroa, sitä ei saa pysäyttää enää, ihan samantekevää montako euroa siihen vielä tuhlattaisiin ja miten se urheiluumme tulisi vaikuttamaan.No, kaikki tiedämme nyt, että uudistus oli susi ja se hiljaa haudattiin. Samalla lähestulkoon haudattiin aluekilpailut, jotka olivat SRL:n alueiden ja seurojen merkittävä tulonlähde sekä halvempi ja helpompi tapa aloittaa kilpaura.Seuraavaksi varoittelin kaupallisten kisajärjestäjien ylivallasta ja seurojen polkemisesta kilpailun järjestäjinä. Surkean epäkurantti aihe! Kyllä kaverin pitää saada järjestää kisat ja siksi toisekseen tappiotahan ne tuottavat kuitenkin AINA. Se tosin riippuu ihan siitä, miten laskee. Kirjanpitäjät vasta hyviä ovatkin siinä, miten tuottoisa toiminta saadaan näyttämään kyseenalaiselta. Ihailin yritysten intoa toteuttaa tappiollista toimintaa - monta kertaa vuodessa aina uudestaan ja uudestaan vuodesta toiseen…Kun sitten tuottoisimmat kisat oli omittu ja seurojen järjestämät kisat syöty, alkoi kaupallisten järjestäjien into hiipua. Ensin lopetti yksi, sitten toinen ja loputkin ovat vähentäneet kisamääräänsä rajusti. Vanhat kisajärjestäjäseurat oli kuitenkin menetetty jo! Uusien löytäminen tai vanhojen elvyttäminen on vaikeaa, koska vapaaehtoistyö ei ole kovin kovassa huudossa ja osaaminen on kaupallisten järjestäjien myötä siirtynyt muutamille ”kaikkialla” käytetyille toimihenkilöille, jotka laskuttavat palveluistaan.Kolmas kritiikin kohteeni on ollut ratsastajien oikeusturva, kun puhutaan maksuista, jotka kulkevat ratsastajan ja hevosenomistajan suuntaan. Jos ratsastaja jättää jotain maksamatta, hänen lupansa on hyllyllä äkkiä. Jos homma ei selkiä, SRL maksaa velan järjestäjälle ja perii sen sitten ratsastajalta. Panttina on ratsastajan ja/tai hevosen kilpailuoikeus.Jos taas järjestäjä on syystä tai toisesta velkaa ratsastajalle, ei ole mitään takuuta palkinnoille tai muille palautettaville maksuille. Useaa erilaista mallia olen ehdottanut, pääsääntöisesti sellaisia, jotka suosivat ratsastusseuroja kaupallisten järjestäjien sijaanMiksi tämä on nyt se kolmas? Siksi, että Rapis Oy asetettiin konkurssiin ja siinä sivussa Ratsastuskeskus Lupis. Muutama innokas oli jo ehtinyt ilmoittautua kilpailuihin ja maksaakin osallistumisensa kaikkine lisäpalveluineen. Eikös se niin ole, että nuo maksetut suoritukset ovat konkurssipesän varoja, eikä niitä voi eikä saa palauttaa? Ratsastaja voi tietysti liittyä konkurssipesän velkojiin, mutta tuskinpa sieltä mitään irtoaa. Satumainen onni on se, jos on sattunut maksamaan maksut luottokortilla, tällöinhän luottokorttiyhtiö vastaa asiasta, näinhän meitä opastetaan, kun matkanjärjestäjät menevät konkurssiin.Sama koskee palkintoja ja kisan jälkeen tapahtuvia palautuksia, jos järjestäjä hakeutusi konkurssiin tai ilmoittaisi maksukyvyttömyydestä. Kisaajalle jäisi vain luu käteen ja siinä se! Sanottakoon nyt vielä, että FEI vaatii kv-kisojen järjestäjiltä, että maan liitto takaa palkinnot ratsastajille, siltä varalta, että järjestäjä ei syystä tai toisesta pystyisikään vastaamaan huutoonsa. Tämäkin on koettu kerran Suomessa, ja SRL maksoi kiltisti kaikessa hiljaisuudessa.Jos vielä ihmetellä saa, niin miksi ihmeessä SRL:llä oli niin kiire myöntää uudelle LY-tunnukselle oikeus järjestää nuo Lupiksen kisat? ? Ai niin, mutta kaveria ei jätetä, eihän, eikä ainakaan vaativaa ja äänekästä sellaista?Hallitus avasi roppakaupalla virheitä sisältävän uuden kutsun ja siinä samalla tapahtumien tiimellyksessä talloi estekomiteankin, taas kerran, että se siitä viime vuonna hyväksytystä hyvästä hallintotavasta.

Aarnio-Wihurin kolumni: Ei kahta ilman kolmatta

Aiheeseen liittyvää