Kun on pitkä talvi puurrettu jumppasarjoja ja avotaivutuksia kylmässä maneesissa, on aika kivaa mennä näyttämään taitojansa suurilukuisen yleisön eteen. Paljon puhutaan sosiaalisesta lisenssistä, mutta hankolaisten mielestä esteratsastuksessa ei näyttänyt olevan mitään väärää. Hevoset olivatkin hyvinvoivan kiiltäviä ja ratsastajat hyväntuulisia. Olisi voinut vaikka vannoa, että he vähän esiintyivät. Niin kuin pitääkin. Mikä sitten tekee jännän kilpailun? Tietenkin se, että luokka pyritään voittamaan ja se, että mukana on mahdollisimman vähän ”siisti suoritus ja se riittää” -ratsastajia. Vain siinä tilanteessa, että palkinto on tavoittelemisen arvoinen – että jokainen kiihkeästi haluaa sen – päästään siihen tilanteeseen, mitä varten kilpailut ovat olemassa. Mittaamaan objektiivisesti osaamisen taso kaikkien paikalla olevien kesken. Sellaista jaksaa katsella. Eikö se ole loppujen lopuksi aika hieno ja rohkea periaate, että asetutaan viivalle ja katsotaan mihin yltää, kun kaikki on pelissä?Yleisöstä oli myös mukava nähdä, että niin tosissaan kuin voitosta kilpailtiinkin, kun se ei osunut omalla kohdalle, sekin oli okei. ”Oikeaan osoitteeseen meni!” huikkasi kuuluvasti kakkoseksi jäänyt. Ja onnitteluja sateli voittajalle kaikilta muiltakin kilpakumppaneilta. Oliko tunnelma niin rento, koska oltiin tultu Suomen etelään, jossa lokit kirkuvat ja meri on sininen, ja jossa lomailevan tuntuiset ihmiset pyöräilevät aurinkoisilla kaduilla pellavamekoissaan ja aurinkohatuissaan?Niin yleisön suosima kuin seuravoimin järjestetty Hangon Sea Horse Week on aina ollutkin, jo 26 vuoden ajan, nyt se on loppu. Kuka hyppäisi ruoriin?
Kun on pitkä talvi puurrettu jumppasarjoja ja avotaivutuksia kylmässä maneesissa, on aika kivaa mennä näyttämään taitojansa suurilukuisen yleisön eteen. Paljon puhutaan sosiaalisesta lisenssistä, mutta hankolaisten mielestä esteratsastuksessa ei näyttänyt olevan mitään väärää. Hevoset olivatkin hyvinvoivan kiiltäviä ja ratsastajat hyväntuulisia. Olisi voinut vaikka vannoa, että he vähän esiintyivät. Niin kuin pitääkin. Mikä sitten tekee jännän kilpailun? Tietenkin se, että luokka pyritään voittamaan ja se, että mukana on mahdollisimman vähän ”siisti suoritus ja se riittää” -ratsastajia. Vain siinä tilanteessa, että palkinto on tavoittelemisen arvoinen – että jokainen kiihkeästi haluaa sen – päästään siihen tilanteeseen, mitä varten kilpailut ovat olemassa. Mittaamaan objektiivisesti osaamisen taso kaikkien paikalla olevien kesken. Sellaista jaksaa katsella. Eikö se ole loppujen lopuksi aika hieno ja rohkea periaate, että asetutaan viivalle ja katsotaan mihin yltää, kun kaikki on pelissä?Yleisöstä oli myös mukava nähdä, että niin tosissaan kuin voitosta kilpailtiinkin, kun se ei osunut omalla kohdalle, sekin oli okei. ”Oikeaan osoitteeseen meni!” huikkasi kuuluvasti kakkoseksi jäänyt. Ja onnitteluja sateli voittajalle kaikilta muiltakin kilpakumppaneilta. Oliko tunnelma niin rento, koska oltiin tultu Suomen etelään, jossa lokit kirkuvat ja meri on sininen, ja jossa lomailevan tuntuiset ihmiset pyöräilevät aurinkoisilla kaduilla pellavamekoissaan ja aurinkohatuissaan?Niin yleisön suosima kuin seuravoimin järjestetty Hangon Sea Horse Week on aina ollutkin, jo 26 vuoden ajan, nyt se on loppu. Kuka hyppäisi ruoriin?
