Ihminen, saalistaja numero ykkönen maailmassa, on mukavasti ravintoketjun yläpäässä, joten voimme sallia itsellemme asioiden hahmottamisen niin kuin haluamme, laiskanpuoleisesti. Wittgensteinit ovat harvassa, joten ennen kuin tekoäly vielä hieman kehittyy, kukaan ei korjaa ajatteluamme. Sitä odotellessa me miellämme sitkeästi, että kaikki elolliset eivät pelkästään arvosta samoja asioita kuin me, vaan myös ajattelevat kuten me. Ainakin yrittävät ajatella. Jollain lailla veemäisyyksissään hevonen ei suostunut lastautumaan traileriin, muka-pelästyi toisesta suunnasta tullessaan samaa kukkaruukkua, mikä juuri ohitettiin tai kääntyi liinan päässä ja potkaisi molemmilla takajaloillaan rintakehään niin, että taluttajalta olivat ilmat pihalla. Puhumattakaan siitä kerrasta, kun vanha ravihevonen vei korttikurssilla täyttä laukkaa, oliko se peräti neljä kierrosta Vermossa.Mikä harmi, että kukaan ei kertonut, että hevonen on erilainen. Että sillä ei ole aivoissaan etuotsalohkon kuorikerrosta. Sitä osiota, jonka ansiosta me ihmiset suunnittelemme, analysoimme, järkeilemme, haaveilemme ja juonittelemme. Näitä kykyjä, joista me niin ylpeilemme, ja jotka me suurimpana mahdollisena kunnianosoituksena välillä suomme muillekin elollisille ja toteamme, että ”se on ihan samanlainen kuin ihminen”. Vaikka sitten toisaalta kuitenkin puhumme, että pitäisi osata olla zen. Miettimättä. Vain olla. Kuten hevonen. Oikeammin nyt kun mietin, luulen, että monikin todellinen hevosihminen on yrittänyt tätä kertoa. Ei ole vain viitsinyt ruveta vääntämään rautalangasta huomatessaan, että viesti ei ollut sellainen, jonka kuulija olisi voinut hyväksyä.Sen sijaan, itsenikaltaisten vertaisryhmäläisten helpommin ymmärrettäviä tarinoita hevosten ”uhrautuvuudesta”, ”työmoraalista” ja ”voitontahdosta” olen kuunnellut koko elämäni. Jos minulla olisi nyt hevonen, en pitäisi sitä jonkinlaisena nelijalkaisena ihmisenä, vaan yrittäisin päästä kiinni filosofi Wittgensteinin ajatukseen.Olisin parempi hevosihminen..Aivot väistelevät määrittely-yrityksiä
Ihminen, saalistaja numero ykkönen maailmassa, on mukavasti ravintoketjun yläpäässä, joten voimme sallia itsellemme asioiden hahmottamisen niin kuin haluamme, laiskanpuoleisesti. Wittgensteinit ovat harvassa, joten ennen kuin tekoäly vielä hieman kehittyy, kukaan ei korjaa ajatteluamme. Sitä odotellessa me miellämme sitkeästi, että kaikki elolliset eivät pelkästään arvosta samoja asioita kuin me, vaan myös ajattelevat kuten me. Ainakin yrittävät ajatella. Jollain lailla veemäisyyksissään hevonen ei suostunut lastautumaan traileriin, muka-pelästyi toisesta suunnasta tullessaan samaa kukkaruukkua, mikä juuri ohitettiin tai kääntyi liinan päässä ja potkaisi molemmilla takajaloillaan rintakehään niin, että taluttajalta olivat ilmat pihalla. Puhumattakaan siitä kerrasta, kun vanha ravihevonen vei korttikurssilla täyttä laukkaa, oliko se peräti neljä kierrosta Vermossa.Mikä harmi, että kukaan ei kertonut, että hevonen on erilainen. Että sillä ei ole aivoissaan etuotsalohkon kuorikerrosta. Sitä osiota, jonka ansiosta me ihmiset suunnittelemme, analysoimme, järkeilemme, haaveilemme ja juonittelemme. Näitä kykyjä, joista me niin ylpeilemme, ja jotka me suurimpana mahdollisena kunnianosoituksena välillä suomme muillekin elollisille ja toteamme, että ”se on ihan samanlainen kuin ihminen”. Vaikka sitten toisaalta kuitenkin puhumme, että pitäisi osata olla zen. Miettimättä. Vain olla. Kuten hevonen. Oikeammin nyt kun mietin, luulen, että monikin todellinen hevosihminen on yrittänyt tätä kertoa. Ei ole vain viitsinyt ruveta vääntämään rautalangasta huomatessaan, että viesti ei ollut sellainen, jonka kuulija olisi voinut hyväksyä.Sen sijaan, itsenikaltaisten vertaisryhmäläisten helpommin ymmärrettäviä tarinoita hevosten ”uhrautuvuudesta”, ”työmoraalista” ja ”voitontahdosta” olen kuunnellut koko elämäni. Jos minulla olisi nyt hevonen, en pitäisi sitä jonkinlaisena nelijalkaisena ihmisenä, vaan yrittäisin päästä kiinni filosofi Wittgensteinin ajatukseen.Olisin parempi hevosihminen..Aivot väistelevät määrittely-yrityksiä
