Kolumni: Kohtuullisuutta – "Tällä hetkellä on mahdotonta nähdä yhtenäistä hevosalaa"

Se oli suunnitteilla vuodeksi 2020, mutta sitten se lähetettiin takaisin valmisteluun. Sen jälkeen siitä ei ole kuulunut mitään. Se oli huono suunnitelma, ja oli hyvät perusteet, miksi sääntö kannatti haudata. Samalla tämä on kaunis muisto ajasta, jolloin ongelmat olivat sopivan kokoisia ja ratkaistavia.

Lopultahan vuonna 2020 olisimme menneet kilpailemaan, vaikka ainoa tapa olisi ollut ilmoittautua lankapuhelimella ja soittaa lähdönvarmistus 2 päivää ennen kilpailuita, eikä mukaan olisi saanut edes ottaa kuskia ja hoitajaa, niin kuin ei saanutkaan.

Silti se typerä koronakin oli parempi tätä nykyistä aikaa, jota eniten leimaavat epävarmuus ja ahdistus. Ihmiset keksivät tekstejä ohjuksiin, ja internetissä jaetaan ohjeita, kuinka suomalaiset voivat kutoa villatumppuja, joissa on oma paikka liipaisinsormelle. Haluaisin mieluummin elää maailmassa, jossa kudotaan ratsastussormikkaita, vaikka pikkurilli niissä jäätyykin.

Koronan aikaan ratsastuskoulut voivat hyvin, meillä oli yhteisöllisyys ja ihmiset oppivat arvostamaan toisiaan, terveyttä, kotimaisuutta ja arjen sujuvia pieniä asioita.

Eivät oikeasti oppineet. Minä pelkään, että emme oppineet mitään muuta kuin riitelemään vankemmin netissä. Kuka on rokotettu, kuka ei, kellä on maski, kellä ei? Mokasiko viisikko ja kuinka pahasti ja kuka niistä eniten?

Myös hevossome on tullut raivokkaammaksi. Ratsastuskouluyrittäjät ja kilparatsastajat ovat saaneet pahimmat osumat. Tällä hetkellä on mahdotonta nähdä yhtenäistä hevosalaa. Jos tapaamme livenä, ymmärrämme toisiamme. Netissä vihaamme toisiamme tai olemme kuplissamme ilman vuorovaikutusta.

Kun tämän päälle laitetaan inflaatio, pakollisten kulujen karkaaminen käsistä ja yleinen epävarmuus, ei ole ihme, että ahdistaa. Aika paljonkin ahdistaa. Monilla menee kuppi kokonaan nurin.

Lääke ahdistukseen on ja ei ole hevonen. Hevonen ei mieti sotaa, eikä se postaile mielipiteitään, joita olisi myrkyllisesti vastustettava. Hevonen ei ole netissä, vaan tässä. Hevonen on hetkessä ja se vaatii olemaan hetkessä. Se haisee hevoselta, se on iso, ja jotain hyvää se ihmiselle tekee. Ratsastaminen, hevosen kouluttaminen, ja ratsastajien opettaminen vievät fllow´hun.

Samalla hevonen voi olla kuin muumien Mörkö. Tuntuu, että mihin se tai siihen liittyvä yritystoiminta liian kauaksi aikaa pysähtyy, siihen ei ikinä enää kasva tervettä uutta elämää.

Jos maailmankaikkeudelta saisi toivoa yhden asian koskien hevosia, se olisi kohtuullisuus. Yksikään hevonen ei saisi tuoda omistajalleen kohtuutonta vaivaa, ainakaan tässä ajassa, joka on meille kohtuuton. Hevonen saa olla kipeä joskus, se saa olla kiukkuinen tai villi joskus. Se saa jopa kuolla. Mutta hyvänen aika, ei sellaista musertavaa, aaltoilevaa, monipuolista ihmisen kiusaamista mitä vatsa-selkä-varuste-suorituskyky-ja-sielu-vaivainen hevonen omistajalleen aiheuttaa.

Ei nyt. Ei tässä ajassa, eikä näillä hinnoilla. Pyydän.