Kari Eriksson avaa Hippoksen kilpailupolitiikan taustoja.
Kari Eriksson avaa Hippoksen kilpailupolitiikan taustoja.Kuva: Anu Leppänen

Kommentti: Koko Suomen ja koko kansan raviurheilu

Suomen Hippoksen puheenjohtaja Kari Eriksson vastaa Kari Lähdekorven mielenilmaukseen.

Ikävää kuulla, että Kari Lähdekorpi on pahoittanut mielensä Hippoksen kilpailukalenteria koskevan päätöksen vuoksi. Me Hippoksessa pyrimme tekemään päätöksiä koko ravi-Suomen osalta ja pitämään koko raviurheilevan Suomen elinvoimaisena. Sillä, mihin valmentajat ovat sijoittuneet, on oma selvä syynsä. Onko kysymys syystä vai seurauksesta, tätä jokainen voi miettiä. Yleensä yritykset ja työntekijät menevät sinne, missä työtä on tarjolla. Kotiradaltani Oulusta ovat lähtöisin maineikkaat ravi-ihmiset Pekka Korpi, Jorma Kontio ja Antti Teivainen. Olisivatko Ruotsin kärkivalmentajiin kuuluvat Timo Nurmos tai Petri Salmela alkaneet harjoittamaan raviurheilua ilman Tornion ravirataa? Kaikilla raviradoilla on merkitystä, ja hyvää raviurheilua pitää voida harjoittaa koko Suomessa. Tämä on rikkaus, josta kannattaa pitää kiinni.

Kari antaa kommentissaan suuren arvon ihailemilleen ”rahaihmisille”. Raviurheilu on koko kansan urheilua, ei rikkaiden yksinoikeus. Tämä kannattaisi Karinkin muistaa, vaikka hän on varmaankin hevosihmisenä, ainakin omasta mielestään, hieman muita ylemmällä tasolla. ”Rahaihmisiä” taas löytyy muualtakin kuin kehä-kolmosen sisäpuolelta. Kysymys on siitä, että nämä ihmiset osaavat myös vaatia sijoituksilleen vastinetta. Eivät esimerkiksi Oulun IT-miljonäärit ole valmiita sijoittamaan hevosiin, jotka viedään valmennukseen Etelä-Suomeen ja joiden hevosten kilpailua he joutuvat seuraamaan televisiosta. He haluavat, että valmentaja on lähellä ja kilpailut käydään siten, että he voivat viedä yrityskumppaneitaan katsomaan hienoja hevosia ja saamaan elämyksiä raviurheilusta paikan päällä. Tämän mahdollisuuden puutteessa sponsorirahat menevät muualle kuin raviurheiluun, esimerkiksi jääkiekkoon. Oulun Kärpät on tästä hyvä esimerkki. Kärpät taitaakin olla SM-liigan taloudellisesti parhaimmassa kunnossa oleva jääkiekkoseura.

Karin kannanotot eivät minua kuitenkaan yllätä. Ollessani Oulun raviradan puheenjohtajana huomasin, että hevosihmisillä on tapana kiukutella, juuri kuten Karikin tekee. Kun kaikki ei mene oman pään mukaan, on ensimmäinen toteamus se, että he lopettavat koko lajin tai että ikävästä asiasta pitää kirjoittaa koko lajia haittaava juttu. Omasta pahasta olosta pitää tehdä julkinen kysymys. Tällainen suhtautuminen ei ole hyvä asia. Lapset kiukuttelevat, se ei kuulu reippaille hevosihmisille. Raviurheilu ja hevoset on liian tärkeä ja hieno juttu tällaiselle käytökselle. Uskon, että Karillakin on suuri sydän hevoselle ja hän on varmasti pohjimmiltaan samaa mieltä kuin minä. Me hevosväki olemme kaikki saman sateenvarjon alla tai ehkä paremminkin samoissa isoissa kärryissä.

Kari Eriksson, Suomen Hippoksen puheenjohtaja

Kari Eriksson avaa Hippoksen kilpailupolitiikan taustoja.
Kari Lähdekorpi pisti tuulemaan – myi kaikki hevosensa Suomesta pikavauhdilla pois

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi