Mikkelin radanhoitoa ulkoistettiin St  Michel -raveissa.
Mikkelin radanhoitoa ulkoistettiin St Michel -raveissa.Kuva: Anu Leppänen

Lukijan kynä: Kuka hyllytti ratamestarin?

"Onko raviradoilla varaa menettää tällainen työmyyrä?" Erkki Tulla kysyy.

Mikkelissä oli jälleen hyvät St Michel -ravit, mutta jälkimainingit puhuttavat hevosväkeä muillakin radoilla, ei pelkästään Mikkelissä.

Mikkelin raviradan silloinen ratamestari Jyrki Lepistö tunnetaan varsinaisena monitoimimiehenä. Ratamestarin toimen ohella hän pystyy ajamaan lähtöautoa, toimimaan tarvittaessa muinakin toimihenkilöinä, huoltamaan ja korjaamaan koneet. Lepistön tiimiin on kuulunut traktoriurakoitsija, joka on hoitanut suurimman osan radan kastelusta ilman mitään korvausta ja auttanut myös talvella aurauksissa. Lepistö on toiminut oman työnsä ohella viime syksystä saakka myös Kouvolan radan ratamestarina sairaustapauksen takia. Hän on käynyt auttamassa myös Jyväskylän ja Lappeenrannan ratoja radan hoidossa ja lähtöauton kanssa. Kouvolassa hän oli ratamestarina myös Kymi GP -raveissa onnistuen siellä ilmeisesti aivan hyvin.

St Michel -raveja varten hän teki radan valmistelut raveja varten, mutta hänen toiveitaan ei kuultu siinä, että hän olisi vienyt ravit läpi omalla porukalla ja kantanut itse vastuun onnistumisesta. Mikkelissä hänen traktorinajotaitoaan ei ilmeisesti pidetty tarpeeksi hyvänä, kun hän ei ollut harjoitellut kuin vasta 50 vuotta ja siitäkin 11 vuotta Mikkelin raviradan ratamestarina.

Hänet hyllytettiin St Michel -ravien ajaksi traktorin ajosta, ja tilalle kutsuttiin vieraileva tähti Ruotsista.

Jyrki Lepistö irtisanoutui ratamestarin virasta St Michel -ravien jälkeen ”terveydellisistä syistä”. Samalla hän lopetti muillakin radoilla apuna toimimisen.

En tiedä, kenen tai keiden päätös hyllyttäminen oli. Jos se oli Mikkelin raviradan hallituksen päätös, minua ainakin hävettäisi kuulua kyseiseen hallitukseen. Oliko Mikkelin raviradan toiminta reilua häntä kohtaan? Reilu pitäisi olla, eiks vaan?

Ratamestarin virka ei ole mitenkään kadehdittava. Sääolot ovat välillä haasteellisia. Rata ei ole koskaan kaikkien mieleen, toisille se on kova ja toisille pehmeä. Jyrkin kanssa on aina voinut keskustella radan kunnosta, enkä itsekään ole ollut hänen kanssaan aina samaa mieltä. Kerran Jyrki löi minulle luurinkin korvaan, mutta se hänelle sallittakoon.

Onko raviradoilla varaa menettää tällainen työmyyrä? Epäilenpä, että yhtä monipuolista henkilöä on vaikea löytää tilalle. Hänen kengän kokoaan en muista, mutta suuret saappaat ovat kuitenkin seuraavalla täytettävänä.

Olen tuntenut Jyrki Lepistön noin 40 vuoden ajan, ja aina hymyillään, kun tavataan. Hänet on niin kovissa liemissä keitetty, että kyllä hän tästä tokenee.

Itse meinaan pistää mökillä saunan lämpimäksi ja kutsua Jyrkin saunomaan. Voimme puhua aivan muustakin kuin raviurheilusta ja parantaa maailmaa.

Tämä kannanotto on luettavissa myös Ravitalli Erkki Tullan Facebook-sivuilla.

Kaikkea hyvää kaikille raviurheilun ystäville.

Erkki Tulla

ravivalmentaja

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi