Näkökulma: Miksi raveissa ei käy väkeä 1970-luvun tapaan?

Miksi raveissa ei ole yleisöä entiseen tapaan? Kysymys on ollut hevosalan päättäjien agendalla pitkään. Ongelma on korostunut koronan, Ukrainan sodan ja energiakriisin vallatessa julkisuuden. Onko yleisön saamiseksi tehtävissä jotain, vai onko yhtyminen Timo Nurmoksen sanoihin ”raviurheilu on yhä enemmän televisio- ja nettiurheilua”. .Kun vertaa nykymenoa ravien suuren nousun aikaan, 1970-lukuun, korostuu kontrasti. Pohdittaessa syitä voi miettiä ulkoisia ja sisäisiä tekijöitä. Viimemainittuihin ala voi itse vaikuttaa ja pohtia, kiinnostaako 2020-luvun ihmistä samat vetovoimatekijät kuin 70-luvun maaseudulta kaupunkiin tullutta ravientusiastia..1970-luvun Suomi oli muuttunut nopeasti maatalousvaltaisesta maasta teollisuusyhteiskunnaksi. Kun hevosta ei tarvittu enää työssä, sille löytyi käyttö viihteestä ja urheilusta. 1900-luvun jälkipuoliskolla toteutettu ravipelaajien aseman kohentaminen, kansakunnan vapaa-aikaa lisännyt regulaatio, vaurastuminen ja säännöllistä palkkaa saavan väestönosan nousu enemmistöksi mahdollistivat raviurheilun ja -pelaamisen nousun. Maaseudun tyhjentyessä ja väestön siirtyessä Runo-Suomesta Ruuhka-Suomeen, länteen ja etelään, ravit tarjosivat tuoreille kaupunkilaisille siteen kotiseudulle..Ala tarvitsee olemassaolonsa perustaksi sosiaalisen lisenssin. Sen pääomaa hevosala kartuttaa korostamalla pehmeitä arvojaan: yhteisöllisyyttä, ravikouluja, suomenhevosta, tiukkaa puuttumista niin ajotaparikkeisiin kuin hevosten ja ihmisten kaltoinkohteluun.".2020-luvun postmoderni aika kyseenalaistaa eläinten viihdekäytön ja side maaseutuun on monella täysin katkennut. Ravien legitimaation perustaksi ei kelpaa enää 1970-luvun tapaan rahapelaaminen tai hevosilla tienaaminen. Ala tarvitsee olemassaolonsa perustaksi sosiaalisen lisenssin. Sen pääomaa hevosala kartuttaa korostamalla pehmeitä arvojaan: yhteisöllisyyttä, ravikouluja, suomenhevosta, tiukkaa puuttumista niin ajotaparikkeisiin kuin hevosten ja ihmisten kaltoinkohteluun. Nyky-yhteiskunnassa valttia ovat siis eri tekijät kuin 1970-luvun maskuliinisessa, kilvanajoon ja rahapeliin perustuneessa raviurheilussa..Ulkoisina tekijöinä myös globalisaatio, digitalisaatio ja kova vapaa-ajan kisa vaikuttavat ravien asemaan. Kun 1970-luvulla raveissa oli merkittävää järjestämispaikka, 2020-luvulla vain aika merkitsee. TotoTV ja onlinepelaaminen muokkaavat yhä enemmän hevosalaa. Koventunut vapaa-ajan kilpailu näkyy myös Suomen Hippoksen teettämissä selvityksissä: Ravit ei kiinnosta tai ne ovat tylsiä, vastaa enemmistö syyksi raveissa käymättömyydelle. .Valtio ei ole kohentamassa asioitaMiksi ravit ovat sitten tylsiä? 2020-luvun ravimarkkinoijalla ei ole käytössä 1970-luvun välineitä. Valtio ei ole kohentamassa hevospelaajien asemaa tai modernisoimassa ravirataverkkoa pelituotoilla. Päinvastoin – tavoitteena on pelihaittojen ehkäisy. 1970-luvun vetovoimatekijät – lämminverihevoset ja uudet katsomot anniskelu- ja ruokaravintoloineen – eivät myöskään hohda uutuuttaan. Ratojen katsomot ovat modernisoimatta. Kysymys kuuluukin, millainen on tulevaisuuden ravikeskus – kenties tapahtumakeskus, jossa ravit on yksi, merkittävä aktiviteetti. .1970-luvun sisäiset tekijät nostivat ravit julkisuuteen. Kasvava tarjonta (1966 oli totoraveja 144, ja 1980 jo 655) synnytti jopa uusia ammattikuntia: ravihevoslääkäreistä ravitoimittajiin, joita arvostettiin. Toimittajan cv:ssä ravitoimittajuus helpotti uralla etenemistä. 2020-luvulla elämme laskevaa tarjontaa (2009 oli totoraveja 626 ja 2024 tavoite on 400), ja ravitoimittajakunta on pääosin pelillistynyt. 2020-luvun hevosalan sisäisten tekijöiden pääoman vähentyminen on laskenut ravien julkisuuspääomaa. Raviurheilu ei ole siis yhteiskunnallisesti 1970-luvun tapaan yhtä salonkikelpoista. Sitä voi tavoitella takaisin edellä kuvatulla sosiaalisella lisenssillä..Omistaminen mahdollista yhä harvemmilleMikä raveissa kävijää sitten kiinnostaa? 1970-luvun kävijä koki ravit sosiaalisena tapahtumana. 50 prosenttia kävi raveissa tuttavien ja kolmasosa perheen kanssa. 2020-luvun kävijälle ovat Hippoksen selvityksen mukaan tärkeintä myös tunnelma, kokemus ja elämys. Seuran ja sosiaalisuuden vuoksi liki 40 prosenttia aikuisväestöstä voisi harkita raveissa käymistä..1970-luvun Suomessa ravit oli koko kansan harrastus: Palkinto- vs. kustannustaso mahdollisti hevosen omistamisen yhä useammalle. 2000-luvulla jatkunut alan ammattimaistuminen on pienentänyt piiriä – palkinto- vs. kustannusten suhteen muutoksen myötä omistaminen on mahdollista yhä harvemmalle. 2020-luvun omistamista ovat kimpat. Ne kantavat mukanaan myös sosiaalisuuden ja yhteisöllisyyden elementit..1970-luvulle olivat ominaista myös kuulut hevoset ja persoonat. Charme Asserdal oli raviurheilun Paavo Nurmi – hevonen, joka juoksi urbaanit ravit koko kansan tietoisuuteen.Sen lentäen tekemä kilpailumatka Pariisiin sai Hesarin Kari Suomalaisen piirtämään ravurin Finnairin ykkösluokan matkalaisena. Sitä edelsi Vieteri-ilmiö. Viisi ravikuninkuutta Vieterillä voittanut sanavalmis Kaarlo Partanen, Kausalan Cassius, antoi julkisuutta koko hevosalalle..Hevoset ovat 2020-luvulla tutkimustenkin mukaan yhä merkittävä vetovoimatekijä. Kansa kaipaa tähtiä, ja niiden avulla pääsee julkisuuteen..Yksi 1970-luvun nousun perusta oli toto. Sen avulla rakennettiin nykyinen rataverkosto. 2020-luvulla pelaamisella ei ole samaa voimaa, mutta se on yhä ravikävijöiden suosikki.1970-luvun ravikävijän stereotyyppi oli 50 km:n päässä lähiradastaan asuva työläismies, joka kävi siellä säännöllisesti ja varasi totoon 70–140 euroa (ind). 2020-luvun ravikävijä määritellään seuraavasti: länsisuomalaiset ja lapsettomat pariskunnat, 40–54-vuotiaat, käyvät raveissa vähintään kerran vuodessa. Tahti on harventunut. .Raveissakävijän taustajakaumassa on tapahtunut muutos. 1970-luvun kävijöistä oli työntekijöitä 34 prosenttia, ei ammatissa 29, alempia toimihenkilöitä 20, maanviljelijöitä ja yrittäjiä 6, ja johtajia sekä ylempiä toimihenkilöitä 5 prosenttia. 2020-luvun jakaumassa on työntekijöitä 47 prosenttia, ei-ammatissa 22, johtajia ja ylempiä toimihenkilöitä 17 ja alempia toimihenkilöitä 8 prosenttia. Raveissa kävijän sosiaalinen luokka on osin noussut..Mitä sitten tästä vertailusta jää käteen? Tärkeintä on ymmärtää viidessä vuosikymmenessä tapahtunut yhteiskunnallisen ilmapiirin muutos. Sosiaalinen lisenssin jokapäiväinen hankkiminen on avainasemassa. Pitämällä huolta kestävällä tavalla niin hevosista kuin ihmisistä, on mahdollisuus luoda alalle lisää elinvoimaa ja saada raveihin myös yleisöä..Matti Mahlamäki,hevosalan historiaan perehtynyt FT

Näkökulma: Miksi raveissa ei käy väkeä 1970-luvun tapaan?

Aiheeseen liittyvää