Näkökulma: "Hyvä hevosen hoito kaipaa tietoa, taitoa ja ahkeruutta", mutta harvalla on nämä kaikki ominaisuudet

Tänä päivänä puhutaan paljon hevosten hyvinvoinnista ja hyvästä hoidosta, mutta mitä ne oikeastaan ovat? Siitä tuntuu harvalla niitä vaativasta olevan käsitys.

Hyvä hevosen hoito kaipaa tietoa, taitoa ja ahkeruutta. Erittäin harvoilla meistä on kaikki nämä ominaisuudet, harvoilta aivan kaikki toisaalta puuttuukaan.

Erityislahjakkaitakin joukkoon eksyy. Heillä on useinkin tiedostamaton, luontainen tapa saavuttaa rauhallinen, luottamuksellinen suhde eläimeen.

Erään haastatellun lahjakkuuden mukaan nuorena oli enemmän mutua, välivaiheen jälkeen mummuna on saanut samat kortit takaisin käteen enemmän tietoisena tekemisistään.

Mekin tavikset voimme saavuttaa kelvollisen tason tekemällä ahkerasti töitä ja olemalla enemmän suu kiinni ja silmät ja korvat auki. Oikeaan suuntaan, ei someen. Ja olemalla paljon hevosten kanssa.

Kuka ja missä määrittelee hyvän hoidon? Hevosharrastuksia on lukematon kirjo, ainoana yhteisenä nimittäjänä hevonen.

Eläinsuojelulaki määrittää minimin. Onko se riittävästi, vai onko seassa tarpeetonta nippeliä?

Monta kertaa on uusien pykälien myötä ammattimainenkin toiminta hukkunut lillukanvarsiin. Karmein muistamani esimerkki: hehtaarikaupalla rantalaitumia, mutta vanhaan navettaan tehdyt suuret karsinat vaille 20 senttiä liian matalia. Tiloissa hevoset jo vuosia viihtyneet ja voineet hyvin, tilalla eläinlääkäri vuosikausia vieraillut säännöllisesti. Virkamies olisi italialaiseen tyylin voinut antaa mittanauhan pikkusen roikkua.

Itse olen tarkkaillut asiaa kottikärryjen, kahden ohjaksen ja hevosauton ratin takaa, kengityspakkia mukana roikuttaen, erittäin monissa maissa. Kulttuurieroja on valtavasti. Muutamia YouTube-pätkiä kaukomailta olen Facebookissa jakanutkin. Kamalia.

Tarhaus, pakollinen rutiini monissa paikoin ja mieluummin laumassa, näin minäkin haluaisin. Pihatto ja vapaa ulkoilu.

Mutta entäs kun tilaa ei ole tai hevoset ovat liian kalliita vapaaseen liikuntaan, varsinkin laumassa?

Monen moista korvaavaa voi keksiä, esimerkiksi ruotsalaisella huipputason ratsutallilla hevoset menevät ulos kolme kertaa viikossa. Kävelykone, treeni ja hoitajan kanssa ulkoilu korvaavat vapaan liikunnan.

Moni maailman huippuhevosista ei varsavuotensa jälkeen vapaana liiku kuin vasta eläkkeellä tai siitoskäytössä. Huonoa hoitoa vai järjen ääni?

Ahneus ja rahanhimo tulevat monella mieleen, kun tuolla tavalla hevosia pidetään. Mutta hevonen sopeutuu äärimmäisen monenkirjaviin rutiineihin ja voi silti hyvin.

Monia hoitajia ja muita hevosalan ammattilaisia jututin tätä tarinaa varten. Poikkeuksetta esille tuli hyvän hoitajan ominaisuutena rauhallisuus eläimen kanssa, vain yökerhossa saa pikkuisen löysätä ja tanssia vaikka pöydällä.

Itsestään selviä ominaisuuksia ovat ahkeruus ja tunnollisuus. Myös valmentajan ohjeiden noudattaminen ja varsinkin ravipuolella tarkka raportointi lannan koostumuksen vaihtelusta, ruokahalusta, pulssista ja ruumiinlämmöstä.

Tähän kohtaan vois lainata Risto Airaksista: hevosella täytyy olla hyvä mieli ja tankki täynnä.

Kokemuksen puute haittaa

Laukkahevosista ei valitettavasti ole oman käden tietämystä, mutta uskoisin hoidon olevan vähintäänkin yhtä tarkkaa. Varsinkin tasaisen menijät kilpailevat vähän, joten kaiken täytyy olla tapahtumapäivänä oikein. Kuten joka lajissa, luokka ja päivän kunto ratkaisevat.

Pienempien lajien hepat ja kotipihan kaverit ovat harvoin niin kovalla työllä rasitettuja, että se olisi vaaraksi. Haitallinen työ tulee useimmiten väärillä pohjilla liian kovalla tempolla liikkumisesta yhdistettynä ylipainoon, jolloin tuloksena on niin sanottu mekaaninen kaviokuume.

Kouluratsastuksen sakka on nyt vaihteeksi noussut tuopin pinnalle, ja kaikki otamme siihen kantaa sielun syvyydestä saakka. Maailmanhuippujen touhuja kykenee kuka vain arvostelemaan, olkoon niin. Kunhan emme ota vakavasti. Eri töissä mukana olevat hevoset tarvitsevat ja vaativat erityyppistä hoivaa.

Kovasti pukkaa uutta tutkimusta hevosen hyvinvointiin liittyen. Tulokset ovat mielestäni aivan loistavia, kun sopivat yksi yhteen vanhojen hevosmiesten perimätietojen kanssa.

Suurimpana ongelmana näen hevosten kanssa vähemmän kokemusta hankkineille kyvyn ottaa vastaan tietoa. Aivan kuin Esko Valtaoja unohtaisi tasonsa matematiikassa. Tyhjän päälle on paha rakentaa, vaikka kuinka olisi innostunut.

Kun tietoa upotetaan vailla pohjaa olevaan kaivoon, kaivon vesi pilaantuu. Jos ja kun tämä tieteen kaapuun puettu vanha tieto tavoittaa yhä suuremman osan harrastajista, paranevat hevosten olot monessa paikassa.

Pienten lajien arvo nousee kaiken aikaa, ja hyvä niin. Kun on mahdollisimman paljon ihmisiä ja hevosia mukana yhteisessä tekemisessä ja kivaa yhdessä, sosiaalisen median sijasta toimii sosiaalinen kontrolli.

Kalkkiksena itseäni viehättää sattumalta silmään osunut working equitation. Hevoset suorittavat tehtävärataa ilman kilpailua. Hevosharrastajat pitävät hauskaa, opiskelevat yhdessä ja auttavat toisiaan. Rautahermoiset, kaiken nähneet vanhat ykkössarjan lämminveriravuriorhit olisivat superia tuohon lajiin.

Emme voi kaikkia kahlita klassisen ratsastuksen oppeihin, kivaa pitää olla.

Hevosen puolesta, eikä ketään vastaan.

Jukka Meller,

Entinen kengittäjä