Yhä useampi painetun Hevosurheilun uutinen on nykyään luettavissa ,myös verkossa.
Yhä useampi painetun Hevosurheilun uutinen on nykyään luettavissa ,myös verkossa.Kuva: Anu Leppänen

Pääkirjoitus: Verkko rinnalla

Hevosurheilun verkkosivujen maksumuuri täytti viime viikolla kuukauden.

Kuten osattiin odottaa, mikään ”kuherruskuukausi” se ei ollut. Valitettavan moni tilaaja joutui jumppaamaan jonkin verran ennen kuin sai tilauksiin kuuluvat digipalvelut käyttöönsä.

Alkukankeutta osattiin odottaa. Tilausjärjestelmän ja verkkosivuston yhteen sovittaminen ja uudenlaisten, luottokorttilaskutuksella kuukausittain maksettavien digitilausten integroiminen vanhaan tilausjärjestelmään olivat teknisesti haastava projekti. Ulospäin näkyi erityisesti, että maksumuuri vaatii asiakkaan tunnistaakseen asiakastietoihin sähköpostiosoitteen. Sellainen löytyi tilausjärjestelmästä valmiiksi vain murto-osalta tilaajista.

Nyt kaikki toivottavasti jo toimii, ja maksumuurin hyvätkin puolet ovat alkaneet hahmottua. Raviraportit ovat tilaajien luettavissa verkossa entistä nopeammin, jo seuraavana arkipäivänä. Uutisetkin julkaistaan entistä tuoreempina, kun niitä ei tarvitse enää ”pantata” lehteen, ja uutispalveluun satsataan entistä enemmän. Yhä suurempi osa painetun lehden sisällöstä on myös kätevästi luettavissa nettisivujen tai applikaation kautta.

Tiedostamme kuitenkin, että lehti on edelleen merkittävä osalle tilaajistamme ”se juttu”. Verkko ei siksi ole syrjäyttänyt eikä syrjäytä lehteä vaan tarjoaa ainoastaan rinnakkaisen kanavan nopeutta ja digitaalista käyttöliittymää arvostaville lukijoille. Kaikki keskeinen sisältö löytyy edelleen myös lehdestä. Verkko edellä -ideologia taipuu Hevosurheilussa muotoon verkko rinnalla.

Yllätyksenä ei tullut myöskään verkkouutisten siirtymisestä maksumuurin taakse aiheutunut parranpärinä. Kukapa meistä haluaisi luopua ”saavutetuista eduista”, jollainen laadukas, maksuton uutispalvelu verkossa vuosia oli.

Samanlaisia ratkaisuja verkossa ovat tehneet muutkin mediat, ja syy on selvä. Tilausmäärien muuten vääjäämättömästi laskiessa olemassa olevia tilaajia on pystyttävä palvelemaan entistä paremmin, ja tuloja on saatava myös verkosta – muuten toiminta loppuu. Aatteellisia yhdistyksiä on olemassa, aatteellisia yhtiöitä ei.

Moni on huolissaan, että sisältöjen muuttuminen maksulliseksi koituu lajin vahingoksi. Kääntäen voidaan ajatella, että jokainen lehden tilaus- tai ostopäätös on lajin parhaaksi.

Kiitos sinulle, lukija, että olet tehnyt tällaisen ratkaisun.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi