Hevosalaa uhkaavat ensi vuodeksi 8,5 miljoonan euron säästöt. Keskustelua säästöjen kohdentamisesta on käyty siihen nähden yllättävän vähän, että ensi vuoteen on aikaa vain reilut 3 kuukautta..Toiveissa tietysti on, että säästöt vielä kohtuullistuvat. Ministeriöiden hallinnonaloilleen valmistelemat tuottavuusohjelmat on viimeistelty budjettiriihen jälkeen ja julkaistaan ensi maanantaina 23.9. Maa- ja metsätalousministeriön ohjelman ongelma on, että mahdollisia säästökohteita on vain vähän, mutta toivottavasti sen ja Hippoksen välisissä neuvotteluissa on saavutettu tuloksia..Muussa tapauksessa tilanne on kriittinen. Merkittäviä rakenteellisia säästöjä ei kolmessa kuukaudessa toteuteta, ja miljoonien säästäminen arjesta ei onnistu arkea rapauttamatta..Nopeimmin joustavat palkinnot, mutta yksittäisten lähtöjen palkintoja ei olisi varaa juustohöyläperiaatteella pudottaa. Niiden reaaliarvo on kustannusten nousun ja inflaation myötä laskenut viime vuosina muutenkin paljon. Ennemmin voitaisiin säästää ravipäiviä vähentämällä, erityisesti talviaikana..Siihen nähden on yllättävää, että ravikalenteria suunnitellaan edelleen niinkin monen kuin 400 ravipäivän, ympärivuotisen jokapäiväisen kilpailutoiminnan ja kaikkien viikon kolmen profiilipäivän säilyttämisen pohjalta. Toivottavasti se tarkoittaa, että kulisseissa on tietoa säästöjen kohtuullistumisesta. 24:n alimman profiilin päivän vähentämisellä vuodessa ei kovin merkittäviä säästöjä synny..Koko palkintotukipotti on nykyisellään reilut 20 miljoonaa euroa. Toiseksi isoin erä tuista, noin 10 miljoonaa, on raviratojen toimintatukia. Niistäkään ei kärsisi merkittävästi leikata, sillä arkiravien yleisökato ja valtiontukijärjestelmän kannustinloukut ovat ajaneet monet radat jo nyt ahtaalle..Todelliset säästöt raviradoilla syntyvät vasta, kun niiden hallintoa ja toimintoja aletaan laajamittaisesti yhdistää ja raviratoja pyörittämään perustetaan kenties raviratayhtiö, mutta se ei kolmessa kuukaudessa tapahdu..Tältä pohjalta ensi vuoden kilpailukalenteria valmistellaan