Muutama päivä sen jälkeen, kun karsinnat oli ajettu ja finaalipaikka varmistunut, tuli kutsu finaaliraveihin. Osallistujien määrä pyydettiin ilmoittamaan viikkoa ennen finaalipäivää..Ilmoittaminen jäi tietysti viime tinkaan, mutta ennen kuin virka-aika oli päättynyt, tuli puhelu. Olimmehan varmasti saaneet kutsun ja joko tiesimme, montako henkeä porukastamme oli tulossa paikalle? No olimmehan me ja kyllähän tiesimme, viisi henkeä – enemmän kuin hevosemme yhdessäkään aikaisemmassa startissa. Kutsu oli otettu positiivisesti vastaan..Ruokailu oli kutsussa luvattu kahdelle hengelle, mutta pääportilla odotti finaalipäivänä iloinen yllätys: ruoka- ja juomaliput löytyikin kirjekuoresta neljälle. Omistajaporukka oli myös kasvattanut hevosen, ja kutsu koski myös kahta kasvattajaa..Porukasta kaksi oli ilmoittautunut tandem-ajelulle, johon tarjottiin mahdollisuus ennen ravien alkua. Heidän kokeillessaan käytännössä, miltä ravihevosen ajaminen tuntui, me muut asetuimme paikoillemme ravintolassa. Jokaisessa pöydässä odotti hevosen kuvasta tehty nimikoitu banderolli ja levy kilpailun nimikkosuklaata..Ravien alkaessa kokoonnuimme yhteiseen tervetulotilaisuuteen Omistajien klubille nauttimaan lasilliset kuohujuomaa, kuulemaan tervetulosanat ja vaihtamaan muutaman sanan järjestäjien ja muiden omistajien kanssa. Sen jälkeen palasimme pöytään ja aloitimme ruokailun..Alkuravien ja ruokailun lomassa pöytäkunta kerrallaan kutsuttiin valokuvattavaksi ja haastateltavaksi. Enää ei tyydytty pelkkään kilpailun nimikkosuklaaseen vaan saatiin kotiin vietäväksi pullo nimikkokuohuviiniä sekä loimi hevoselle!.Tallillakin ehdittiin käymään tapaamassa hevosta ja sen hoitajaa ja kuskia, jolla oli mieluisaa kerrottavaa. Hevonen oli lämmittänyt hyvin, ja menestystoiveita oli ilmassa, vaikka tehtävä oli kova..Lähtö jännättiin tietysti ulkosalla, ja jännitystä riitti perille saakka. Kuutossija täytti ennakko-odotukset, ja pientä jossittelemistakin jäi. Jälkipelit järjestäjien kanssa ravintolassa ja sitten loimi tallille hoitajalle, jota häntäkin järjestäjät olivat muistaneet. Kotonakin vastaanotto oli hyvä, kun kuohujuomaa oli tuliaisina..Ei, kyseessä ei ollut Suur-Hollola-ajo, Derby tai Kriterium. Kyseessä oli Uudenmaan Hevosenomistajien eli ULHO:n hallinnoima Uudenmaan Upein..”Jos me omistajayhdistyksenä emme näytä esimerkkiä ja pyri pitämään omistajista kilpailussamme ensiluokkaisesti huolta, niin miten voimme odottaa sitä muiltakaan”, isännät perustelivat kuninkaallista kohtelua..Voisiko sen paremmin sanoiksi pukea?.Kilpailu hakee vielä formaattiaan ja paikkaansa ravikalenterissa, mutta yksi on varmaa: niin kauan kuin kasvatteja syntyy, mukana ollaan.
Muutama päivä sen jälkeen, kun karsinnat oli ajettu ja finaalipaikka varmistunut, tuli kutsu finaaliraveihin. Osallistujien määrä pyydettiin ilmoittamaan viikkoa ennen finaalipäivää..Ilmoittaminen jäi tietysti viime tinkaan, mutta ennen kuin virka-aika oli päättynyt, tuli puhelu. Olimmehan varmasti saaneet kutsun ja joko tiesimme, montako henkeä porukastamme oli tulossa paikalle? No olimmehan me ja kyllähän tiesimme, viisi henkeä – enemmän kuin hevosemme yhdessäkään aikaisemmassa startissa. Kutsu oli otettu positiivisesti vastaan..Ruokailu oli kutsussa luvattu kahdelle hengelle, mutta pääportilla odotti finaalipäivänä iloinen yllätys: ruoka- ja juomaliput löytyikin kirjekuoresta neljälle. Omistajaporukka oli myös kasvattanut hevosen, ja kutsu koski myös kahta kasvattajaa..Porukasta kaksi oli ilmoittautunut tandem-ajelulle, johon tarjottiin mahdollisuus ennen ravien alkua. Heidän kokeillessaan käytännössä, miltä ravihevosen ajaminen tuntui, me muut asetuimme paikoillemme ravintolassa. Jokaisessa pöydässä odotti hevosen kuvasta tehty nimikoitu banderolli ja levy kilpailun nimikkosuklaata..Ravien alkaessa kokoonnuimme yhteiseen tervetulotilaisuuteen Omistajien klubille nauttimaan lasilliset kuohujuomaa, kuulemaan tervetulosanat ja vaihtamaan muutaman sanan järjestäjien ja muiden omistajien kanssa. Sen jälkeen palasimme pöytään ja aloitimme ruokailun..Alkuravien ja ruokailun lomassa pöytäkunta kerrallaan kutsuttiin valokuvattavaksi ja haastateltavaksi. Enää ei tyydytty pelkkään kilpailun nimikkosuklaaseen vaan saatiin kotiin vietäväksi pullo nimikkokuohuviiniä sekä loimi hevoselle!.Tallillakin ehdittiin käymään tapaamassa hevosta ja sen hoitajaa ja kuskia, jolla oli mieluisaa kerrottavaa. Hevonen oli lämmittänyt hyvin, ja menestystoiveita oli ilmassa, vaikka tehtävä oli kova..Lähtö jännättiin tietysti ulkosalla, ja jännitystä riitti perille saakka. Kuutossija täytti ennakko-odotukset, ja pientä jossittelemistakin jäi. Jälkipelit järjestäjien kanssa ravintolassa ja sitten loimi tallille hoitajalle, jota häntäkin järjestäjät olivat muistaneet. Kotonakin vastaanotto oli hyvä, kun kuohujuomaa oli tuliaisina..Ei, kyseessä ei ollut Suur-Hollola-ajo, Derby tai Kriterium. Kyseessä oli Uudenmaan Hevosenomistajien eli ULHO:n hallinnoima Uudenmaan Upein..”Jos me omistajayhdistyksenä emme näytä esimerkkiä ja pyri pitämään omistajista kilpailussamme ensiluokkaisesti huolta, niin miten voimme odottaa sitä muiltakaan”, isännät perustelivat kuninkaallista kohtelua..Voisiko sen paremmin sanoiksi pukea?.Kilpailu hakee vielä formaattiaan ja paikkaansa ravikalenterissa, mutta yksi on varmaa: niin kauan kuin kasvatteja syntyy, mukana ollaan.
