Ei se itsekään tiennyt miksi, sillä ei taivaalla liiku ponien maailmaan vaikuttavia asioista, ei se tunnistanut tähtikuvioita, eikä osannut murehtia Putinia..Mutta sinä iltana taivaalta kuului kopinaa. Se oli joulupukin poro, joka laskeutui pihattoon. Poni mietti hetken, pilkkaisiko poroa sen punaisesta nenästä, mutta päätti olla tekemättä sitä. Eläinlääkäri oli juuri käynyt, ja nyt poni tiesi, miltä pilkka maistui. Läski! Metabolinen! Kaviokuumevaarassa! Itse eläinlääkäri oli tyhmä läski. Poni oli vain tehnyt, mitä sen vaistot olivat käskeneet tehdä. Syödä, koska huomisesta ei tiedä. Voi tulla kulkutauti, voi tulla sota, voi tulla iso sähkölasku..Ponin heinät oli alettu laittaa pienisilmäisiin verkkoihin, ja sieltä poni nykyisin nyhti heinää pihatossaan, ja sitä vilutti. Ei ilma, vaan kirjoitusvirhe..Poni tarjosi porolle heinää, ja poro kiitti. Kertoi yleensä syövänsä jäkälää. Älä kerro siitä omistajalleni, poni pyysi. Oli tehty allergiatestit, ja niiden jälkeen ruokavalio oli käynyt kamalaksi. Omistaja varmaan innostuisi, jos kuulisi jäkälästä, niin vähän siinä oli kaikkea, niin ei-miltään se maistui..Kun oli puhuttu ruoasta, puhuttiin säästä. Välillä se hikoilutti molempia. Sekä emäntä että joulupukin muori olivat kertoneet ymmärtävänsä. Voi tätä siunattua ikää, he sanoivat ja vuoroin pyyhkivät hikeä, vuoroin asettelivat villapaitaa. Voi tätä jumalatonta ilmastoa, poni ja poro sanoivat..Sitten he puhuivat omistajistaan. Sekä poron että ponin rooli oli vetää, mutta niin eri lailla. Porolla oli vain yksi hihna, eikä ketään kiinnostanut sen jäykkä selkä. Kunhan näytti somalta hangella, kunhan sai nykäistyä joulupukin paksun ruhon liikkeelle. Ponilla taas oli kilpikonnakuolain ja lukematon määrä remmejä, ja sen omistaja kirjoitti päivittäin muistikirjaan, missä asennossa poni oli pidellyt päätään eri vaiheissa ajoharjoitusta. Siitä se sitten saattoi viikkojen päästäkin tarkistaa asennon. Joulupukki tarkisti muistikirjasta vain sen, ketkä lapset olivat olleet kilttejä, mutta kaikkihan olivat. Ei joulupukki voi olla tuomari, poro muistutti..Sitten puhuttiin työstressistä. Poni kertoi, että tallilla stressi on siirtynyt suurimmaksi osaksi omistajalle. Kaukana olivat ne ajat, jolloin ponille heitettiin heinää ja sillä ratsastettiin. Nyt hoito ja käsittely olivat muuttuneet vaikeammaksi kuin tähtitiede – sillä tähdet vain ovat, eikä tähtitieteilijän koskaan tarvitse pohtia oikeutustaan tiirailla tähteä, eikä hän koskaan mieti, onko tähdellä kaikki hyvin..Poro totesi, että vielä kukaan ei ole kyseenalaistanut, saako paksu punanuttuinen ukko juoksuttaa märehtijää pitkin yötä, karauttaa sillä taivaalle ja suunnistaa siellä punainen valo edessä, ilman takavaloja. Mutta että ei poro itse näe siinä pahaa. Poronkäristyksessä näkee..Ja niin ne kaksi laumaeläintä nyhtivät heinää yhdessä, kuunnellen laiskasti vuorokorvin, joko sudet taas tassuttavat lähimailla. Joulun rauhakaan ei voi olla täydellinen, mutta siinä hetkessä se määrä rauhaa oli täydellisen riittävä.
Ei se itsekään tiennyt miksi, sillä ei taivaalla liiku ponien maailmaan vaikuttavia asioista, ei se tunnistanut tähtikuvioita, eikä osannut murehtia Putinia..Mutta sinä iltana taivaalta kuului kopinaa. Se oli joulupukin poro, joka laskeutui pihattoon. Poni mietti hetken, pilkkaisiko poroa sen punaisesta nenästä, mutta päätti olla tekemättä sitä. Eläinlääkäri oli juuri käynyt, ja nyt poni tiesi, miltä pilkka maistui. Läski! Metabolinen! Kaviokuumevaarassa! Itse eläinlääkäri oli tyhmä läski. Poni oli vain tehnyt, mitä sen vaistot olivat käskeneet tehdä. Syödä, koska huomisesta ei tiedä. Voi tulla kulkutauti, voi tulla sota, voi tulla iso sähkölasku..Ponin heinät oli alettu laittaa pienisilmäisiin verkkoihin, ja sieltä poni nykyisin nyhti heinää pihatossaan, ja sitä vilutti. Ei ilma, vaan kirjoitusvirhe..Poni tarjosi porolle heinää, ja poro kiitti. Kertoi yleensä syövänsä jäkälää. Älä kerro siitä omistajalleni, poni pyysi. Oli tehty allergiatestit, ja niiden jälkeen ruokavalio oli käynyt kamalaksi. Omistaja varmaan innostuisi, jos kuulisi jäkälästä, niin vähän siinä oli kaikkea, niin ei-miltään se maistui..Kun oli puhuttu ruoasta, puhuttiin säästä. Välillä se hikoilutti molempia. Sekä emäntä että joulupukin muori olivat kertoneet ymmärtävänsä. Voi tätä siunattua ikää, he sanoivat ja vuoroin pyyhkivät hikeä, vuoroin asettelivat villapaitaa. Voi tätä jumalatonta ilmastoa, poni ja poro sanoivat..Sitten he puhuivat omistajistaan. Sekä poron että ponin rooli oli vetää, mutta niin eri lailla. Porolla oli vain yksi hihna, eikä ketään kiinnostanut sen jäykkä selkä. Kunhan näytti somalta hangella, kunhan sai nykäistyä joulupukin paksun ruhon liikkeelle. Ponilla taas oli kilpikonnakuolain ja lukematon määrä remmejä, ja sen omistaja kirjoitti päivittäin muistikirjaan, missä asennossa poni oli pidellyt päätään eri vaiheissa ajoharjoitusta. Siitä se sitten saattoi viikkojen päästäkin tarkistaa asennon. Joulupukki tarkisti muistikirjasta vain sen, ketkä lapset olivat olleet kilttejä, mutta kaikkihan olivat. Ei joulupukki voi olla tuomari, poro muistutti..Sitten puhuttiin työstressistä. Poni kertoi, että tallilla stressi on siirtynyt suurimmaksi osaksi omistajalle. Kaukana olivat ne ajat, jolloin ponille heitettiin heinää ja sillä ratsastettiin. Nyt hoito ja käsittely olivat muuttuneet vaikeammaksi kuin tähtitiede – sillä tähdet vain ovat, eikä tähtitieteilijän koskaan tarvitse pohtia oikeutustaan tiirailla tähteä, eikä hän koskaan mieti, onko tähdellä kaikki hyvin..Poro totesi, että vielä kukaan ei ole kyseenalaistanut, saako paksu punanuttuinen ukko juoksuttaa märehtijää pitkin yötä, karauttaa sillä taivaalle ja suunnistaa siellä punainen valo edessä, ilman takavaloja. Mutta että ei poro itse näe siinä pahaa. Poronkäristyksessä näkee..Ja niin ne kaksi laumaeläintä nyhtivät heinää yhdessä, kuunnellen laiskasti vuorokorvin, joko sudet taas tassuttavat lähimailla. Joulun rauhakaan ei voi olla täydellinen, mutta siinä hetkessä se määrä rauhaa oli täydellisen riittävä.
