Kolumni: Toton seitsemän syntiä – Näin ne näkyvät hevospeleissä
Olen aktiivinen totopelaaja ja mielestäni puhdasmielinen hevosurheilun harrastaja, mutta olenko koskaan syntinen uhkapelaaja?
En ala tässä tekemään itserippiä, kun pappiakaan ei ole paikalla, mutta pohditaanpa hetki, miten totossa jo 1000 vuotta vanhat kuolemansynnit esiintyvät.
Ylpeys. Lankeemuksen edellähän se käy. Pahin vaaranpaikka on voiton tai useiden peräkkäisten voittojen hetki. Silloin tuntuu siltä, että tämähän on helppoa. Kaikki pelit ja etukäteisspekulaatiot juoksunkuluista osuu kuin ajatus. Pelitilille kihahtaa useita satasia tai tonneja. ”Olen ihan ammattilainen tässä hommassa, helppoa kun heinänteko. Miten nuo muut ei tätä tajunneet…”
Mutta mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Ylpeä mieli kuvittelee mahdottomankin mahdolliseksi. Panokset ja kertoimet nousevat.
Turhat luulot karisevat, kun saapuu pitkä kuiva kausi, eikä mikään osu kohdalleen.
Kateus on perisuomalainen synti, joka vaanii joka paikassa. Miksei myös totossa, jossa kateus pitää ansaita! Kukaan ei kerro tappioistaan, vain voitot lasketaan. Toki Veikkauksen omalta tililtä voi katsoa oman statistiikkansa kaikessa rehellisyydessään. Vanhoina hyvinä aikoina sitä pääsi pakoon.
Kateudesta päästään luontevasti laiskuuteen. Kukapa ei helppoa rahaa halajaisi. Mutta totossa onnistuminen vaatii työtä, edellisten juoksujen arkistojen tutkimista, ravilähtöjen aktiivista seuraamista, ilman pelaamista. Pitää malttaa olla myös pelaamatta, jos ei ole visiota. Totossa pärjääminen vaatii malttia ja pitkän tähtäimen analyyttista ajattelua.
Ahneus. Monesti on allekirjoittaneellakin käynyt niin, että ison kertoimen jättipottitroikka menee hiuksenhienosti sivu suun. Jos saman panoksen olisi sijoittanut samassa lähdössä kaksariin, olisi peli osunut ja hyvä potti tullut pelitilille helpommassa pelimuodossa.
Mutta kun troikalla olisi saanut enemmän, ja oli niin lähellä…
Pelihimo on monille vakava ongelma, mutta ei minulle, ettäs tiedätte. Tunnustakaa ongelmanne, ennen kuin pelaatte rahojenne lisäksi autonne, talonne, vaimonne, lapsenne. Ja mikä pahinta pelaatte Veikkauksen pelitilinne kiinni, jos 15 000 euron vuositappioraja täyttyy. Silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa tilin aukeamista. Vaimon nimiin ei kannata itselle tiliä avata. Aamen.
Ikivanhoja kuolemansyntejä ovat siis ylpeys, viha, laiskuus, ahneus, himo, kateus ja ylensyönti.
Kukapa sitä nyt ei tappion karvasta kalkkia huuhtelisi alas muutamalla oluella, tulisilla siivillä ja ristikkoperunoilla?
Lopuksi totopelien puolustuspuhe. Ravien pelaaminen on ainoa ihan oikea asiantuntemukseen perustuva reaaliaikainen vedonlyöntilaji, joka on lukuisten pienten yksityiskohtien taidetta.
On mielenkiintoista seurata lämmityksiä, miten jonkun ravi rullaa, onko kenkiä pois, onko muita varustemuutoksia, millainen rata on ja miten se kehenkin vaikuttaa. Ja viime hetken sisäpiirin tieto valjastuskatoksilta tai tuttujen hevosista. Ai että.
Hienoin pelimuoto on mielestäni kaksari. Sopivan yksinkertainen, mutta riittävän monimutkainen mahdollistamaan isotkin voitot pienellä panoksella. En tajua noista hajotuksista hölkäsen pöläystä.
Nyt kevään korvalla päästään hokeista eroon ja aletaan nauttimaan aurinkoisesta ravitunnelmasta ja vauhdin hurmasta. Yleistipsinä voi todeta, että takavoltin vahvoille jyrille tulee kiire, ja paalun ravivarmat sprintterit jaksavat pitää vauhtinsa kesäradalla paremmin kuin talviradalla.
Osuvia yllätyksiä kaikille!
Sami Ketola
