Kuninkuusravien haku vuosille 2026–28 ei sisältänyt suuria yllätyksiä. Ellei sitten sellaiseksi lasketa, että Teivo haki tapahtumaa vain ja ainoastaan vuodeksi 2026..Perusteet käyvät ilmi oheisesta kyselystä. Teivon mukaan Ylöjärvi pystyy takaamaan Kuninkuusravien järjestämisen nykyisissä puitteissa ja kaupungin täyden tuen tapahtumalle vain vuonna 2026 – sen jälkeen voivat alkaa purkutyöt ja asuntorakentaminen. Samalla Teivo valjasti Kuninkuusravit ajamaan raviradan säilymistä ja raviurheilun jatkumista nykyisellä paikallaan..Teivolle Kuninkuusravit soisi tässä tilanteessa varmasti jokainen, mutta ongelma on perinteinen vuorojärjestys. Oulu ohitti Lappeenrannan jo viime haussa, ja nyt olisi viimeistään Lappeen järjestämisvuoro – varsinkin, kun radalle on saatu oikeasti hyvä tekemisen meininki. Sivuuttaminen uudestaan uhkaisi suistaa perinteikkään radan marginaaliin..Vähän samassa hengessä kuin Teivo hakee Kuninkuusraveja omalle 50-vuotisjuhlavuodelleen Vermo. Senkään jatkaminen nykyisellä paikallaan ei ole itsestäänselvää. ”Kuninkuusravien järjestäminen vuonna 2028 turvaisi ravien säilymistä nykyisellä alueella ja vahvasti kasvavalla pääkaupunkiseudulla”, Vermosta perustellaan..Varmasti validi perustelu tämäkin, mutta vuorojärjestyksessä pitäisi ohittaa monta sellaistakin rataa, jotka eivät vielä uusia Kuninkuusraveja edes hakeneet. Vermon edellisistä Kuninkuusraveista on vuonna 2028 vasta 11 vuotta, kun esimerkiksi Forssa, Kouvola ja Jyväskylä saivat järjestämisoikeuden 16 vuoden päästä edelliskerrasta..Oma lukunsa on ensi kertaa Kuninkuusraveja tavoitteleva kesärata Powerpark. Puitteet ovat oivalliset, ja kansan tuki on takana, mutta valitsijoiden kannatus ei edellisessä haussa riittänyt..Ravidemokratian erityispiirteisiin kuuluu, että vaikka ylintä päätösvaltaa käyttää jäsenyhteisöjen edustajista koostuva ja sillä lailla demokraattisesti koostettu valtuuskunta, kansan mielipiteitä sen päätökset eivät läheskään aina heijasta.