Parvelan Retu pääsee purentatarkistukseen jo maanantaina

Parvelan Retu pääsee purentatarkistukseen jo maanantaina

Parvelan Retun jalostusarvostelu jäi Jokimaalla kesken, mutta jalostuslupa voi hellitä kuitenkin pian, sillä purentatutkimus päästään tekemään jo ensi viikolla.

Jokimaalla järjestetyssä juoksijapuolen orinäyttelyssä tuli pieni yllätys, kun viime vuotista väliaikaista jalostuslupaansa pysyväksi jalostusluvaksi päivittämässä olleen Parvelan Retun arvostelu jäi kesken. Syynä oli se, ettei oriin purentaa saatu tutkittua paikan päällä.

"Eläinlääkärin tutkimusta ei pystytty suorittamaan purennan osalta loppuun oriin käytöksen takia, ja siksi Hippokselle täytyy toimittaa eläinlääkärin todistus purennasta ennen jalostusluvan saamista", Suomen Hippoksen jalostusjohtaja Minna Mäenpää selvittää.

Mäenpään mukaan juoksijaoreilla tarkastuksen jääminen kesken on hyvin harvinaista.

"Joillain R-suunnan oreilla mittaus tai eläinlääkärin tarkastus on jäänyt kesken ja johtanut hylkäykseen. Mittaus ja tarkastus ovat kuitenkin osa arvostelua. Retun kohdalla arvostelu on kuitenkin muuten tehty loppuun, joten eläinlääkärin todistus purennan laadusta riittää sen hyväksymiseen", Mäenpää sanoo.

Näyttelytilanteessa hevosta ei rauhoiteta, joten rauhoituksen vaativissa tilanteissa vaihtoehdoksi jää vaihtoehdoksi ohjata tutkimukseen hevonen klinikalle.

Parvelan Retun valmentaja Petri Laine kertoo, että mittaustilanteessa Parvelan Retu oli käyttäytynyt hienosti, mutta eläinlääkärin tarkastuksessa se oli vähän häslännyt.

"Se on perusluonteeltaan tosi fiksu, mutta toisesta korvastaan vähän arka, ja tilanne oli syntynyt siitä. Mutta nyt sattui hyvin, olin toista viikkoa sitten varannut Retulle maanantaiksi ajan Teivon klinikalle. Ajattelin, että käydään se kerran läpi, kun sitä ei ole koskaan edes taivuteltu, ja purennan saa nyt samalla mitattua siellä."

Hylkäävä virhe jalostusarvostelussa olisi niin voimakas ylä- tai alapurenta, että hevoset etuhampaat eivät osuisi yhteen. Laine ei ole itse kiinnittänyt huomiota siihen, että Parvelan Retulla olisi yläpurentaa.

"Hampaita hoitava Cyril Rocher on ehkä joskus maininnut muutaman millin yläpurennasta."

Parvelan Retu astui viime vuonna väliaikaisella luvalla 101 tammaa. Tänä vuonna varauksia on jo 20, mutta korona on aiheuttanut kesän järjestelyihin epävarmuuksia.

"Retu stressasi kuljetuksia Sillanpään oriasemalle, ja tarkoitus oli laittaa tähän kotiin paikat siitostoimintaa varten. Maaliskuuksi suunniteltu siittola-avustajakurssi on kuitenkin peruttu, joten vielä on epävarmaa, millä konstilla homma pystytään hoitamaan."

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi