Värillä väliä

Viime vuonna Taaleri hyväksyttiin ajettavuuskokeella oripäivillä kantakirjaan.

Sen todettiin edustavan vahvaa pienhevossuunnan jalostusta useassa sukupolvessa sekä isän että emän puolelta. Pienhevoset ovat usein niin sanotusti erisukuisia. 

Riikin Taalerilla sukukatokerroin 98,40 kertoo yksilötasolla erittäin korkeasta geneettisen monimuotoisuuden tasosta, vaikka kolmannessa ja viidennessä sukupolvessa onkin tehty kertaus Jessimoon. Sukukatokerroin ilmaisee, kuinka monta eri hevosyksilöä sukutaulusta löytyy.

Ravivarmuusgeeni DMRT3 on tässä oriissa alkuperäisessä, villissä muodossa CC, eli ravivarmuutta ei ole, pikemminkin laukkavarmuutta. Se on ratsuhevoselle tietenkin pelkkää plussaa.

Entä väri sitten? Meriläinen arvelee, että erikoinen väri on isolta osalta suosion takana. Tammanomistajat kun kiinnostuivat Riikin Taalerista jo ennen kuin sitä oli vielä kantakirjattukaan.

Hän itse ei Taalerin varsa-aikoina ollut kiinnostunut, eikä edes kovin tietoinenkaan värigeeneistä, mutta varsasta kuitenkin napattiin jouhikarvat mukaan, kun kasvattaja Nina Suominen päätti testauttaa emän. Paljastui, että koska emä Jasnan Pirpana ei kanna suomenkirjavuusgeeniä, suomenkirjavuus eli splashed white-valkokirjavuuden muoto on Riikin Taalerissa eriperintäisenä. Eli ori on saanut sen toiselta isänemältään tamma Vieno-Kanelilta (Jessimo – H.H. Veera, Hilun Valtti). Vieno-Kanelin hopeageeniä se sen sijaan ei saanut.

Suomenkirjavuus on suomenhevoselle tyypillinen ja vanha valkokirjavuuden muoto. Nimityskin on peräisin 1930-luvulta, jolloin suomalainen geneetikko ja eläinlääkäri Valto Klemola totesi suomenhevosessa sitä olevan. Asiasta väiteltiin lähes sata vuotta, ajoittain melko kiihkeästikin. Valokuvat kun todistivat selkeästi, että jotain outoa valkokirjavuutta rodussa on.

Valkopäitä herasilmiä pulpahteli esiin säännöllisin väliajoin. Hevosurheilu kirjoitti aiheesta takavuosina paljon. Arkistosta löytyy muun muassa 14.1.2011 julkaistu iso juttu. Splashed white -geeni todettiin suomenhevosessa kiistattomasti olemassa olevaksi vuonna 2013. Geenitesti paljasti tuolloin Intiaani-tamman tämän värimuodon kantajaksi, ja väitteleminen päättyi siihen.

Viimeisin löydös suomenhevosessa on samantyyppisesti käyttäytyvä kirjavuuden muoto dominanttivalkoinen, joka on geneettisesti hyvin lähellä suomenkirjavuutta. Sen sijaan sabinoa, jonka ennen kuviteltiin olevan kirjavien suomenhevosten salaisuus, ei ole vielä toistaiseksi kyetty toteamaan.

Senkin Klemola tiesi, että suomenkirjavien hevosten suvusta löytyy lähes järjestään kantaori Eversti, jonka isän emälinjalta löytyy kirjava tamma. Koska kaikkien aikojen ykkösori Murto periytyy Everstistä, ei ole mikään ihme, että valkokirjavuutta sitkeästi löytyy, vaikka siitä yritettiin vähintään vuosisadan ajan päästä eroon.

Suomenkirjavilla on usein toinen tai molemmat herasilmät, läsi tai valkopää ja sukat, jotka voivat ulottua yli mahankin, joskus selkäänkin asti. Vähintään yhtä usein mitään ei näy päälle päin, kuten tamma Vieno-Kanelilla.

Toisaalta on suurimerkkisiä läsipäitä, joilla tätä SW-valkokirjavuusgeeniä todistetusti ei ole. Geenitesteillä on vielä selvitettävää.