Kaikki kukat kukkikoot

Tässä on tarjolla luonteva aasinsilta henkilökohtaisiin toimituksellisiin arvotuksiin. Totta kai minulla oli, kuten tarkimmat lukijat aikoinaan aistivat, omat mieltymykseni niin kuin meillä kaikilla. Olin ja olen vieläkin vannoutunut eurooppalaisen huippuraviurheilun ihailija.

Olin jonkin verran kiinnostunut myös hevosten sukutaustoista, mutta niiden suhteen olin epäilevällä kannalla. Mielessäni kummitteli aina itävaltalaisen munkin Gregor Mendelin toistaiseksi kumoamaton perinnöllisyysopin laki: ”Vanhempien ominaisuudet periytyvät toisistaan riippumatta ja ne voivat synnyttää mitä erilaisimpia yhdistelmiä.”

Tämä koskee kaikkia elollisia olentoja. Niin ihmisiä kuin hevosiakin. Jos satutte olemaan vanhempi, voitte havaita, että lapsenne yhdennäköisyydestään huolimatta saattavat olla täysin erilaisia. Myös hevoset, joilla on aivan samat verilinjat eli Hippoksen vihreä kortti, saattavat poiketa ominaisuuksiltaan täysin toisistaan tai sitten ei.

On tietenkin totta, että alan harrastajien kesken saadaan syntymään kiintoisa keskustelu, kun spekuloidun perimillä ja briljeerataan kauaskantoisella sukutuntemuksella. Tosiasioihin päästään kuitenkin vasta sitten, kun vertaillaan syntyneitä jälkeläisiä ja niiden edesottamuksia kilparadoilla. Tähän on tuskin tarvis lisätä, että hyvistä vanhemmista tulee yleensä toki parempia jälkeläisiä.

Vielä toimitusfilosofiastani, jos sallitte näin hienon sanan: Huolimatta omista mieltymyksistäni, pyrin aina antamaan palstatilaa kaikenkarvaisille hevosharrastuksille ja -näkemyksille.

Aina, kun intomielinen hakkapeliittain, työhevosen ja suomenratsun ihailija, maisteri Ilmari Ojala ilmaantui huoneeseeni ja veti salkustaan seikkaperäiset juttunsa, olin valmis julkaisemaan ne mitä pikimmin pitäen samalla selkää suorassa ja kantapäitä yhdessä, sillä sen laatuista kunnioitusta tuo sotilaallinen isänmaan mies minussa herätti.

Periaatteeni on siis aina ollut: Tälläkin alalla on kaikkien kukkien saatava kukkia. Jokaisella on oma erityinen tapansa harrastaa hevosia. Näin olkoon edelleen.

Kaivatut Kuvastot

Kuvastojen ja erikoisnumeroiden tekeminen oli erityisen kiinnostavaa puuhaa. Kuvastoihin sisällytettiin päivänuutisia syvällisemmät hevosasiat ja ne paljon puhutut inhimilliset tekijät sekä upeimmat valokuvat, jotka olivat Juhani Länsiluodon korkean ammattitaidon parhaita ilmentymiä.

Luulenpa, että tietty osa lukijakunnasta antoi Kuvastoille paljonkin arvoa. Ikävä kyllä ne tulivat siihen aikaan kohtuuttoman kalliiksi. Nyt asia olisi toisin. Uskon, että Kuvastoille olisi vieläkin se kuuluisa tilaus, vaikka osa lukijoista vierastikin Kuvastojen juorupalstoja ym. hömppää, joka oli tosin vain pieni osa muutoin mittavasta hevospaketista.

Myönteiset muistot

Palaan vielä satunnaisiin myönteisiin kokemuksiini. Niitä ovat matkan varrella tarjonneet minulle tietenkin muutamat loistokkaat hevoset ja niiden kunnostuksesta vastanneet hevosmiehet ja myös eräät ammattimaiset ravivalmentajat ja ajajat, joiden kanssa tunsin itseni sukulaissieluksi; olimmehan monen isännän painostamia, paljon parjattuja renkejä.

Useimmat tuntemistani valmentajista ovat paitsi ammattinsa taitavia, ihmisinä huumorintajuisia, herkkävaistoisia ja nokkelia. Ei tietenkään mitään esitelmänpitäjiä, mutta mainettaan paljon fiksumpia ja usein väärinymmärrettyjä.

Pahin jarru

Suomessa raviurheilulla on poliittinen jarrutekijä. Kuten jotkut muutkin asioita valppaasti tarkastelevat alan ihmiset ovat huomanneet, raviurheilu on leimautunut tai leimattu liiaksi yhden puolueen, Keskustan intressiksi.

Kun punamulta hajosi, ja kepu joutui oppositioon, tilanne ravien kannalta on vain pahentunut. Se tuli ilmi mm. pääministerin raviurheilua vähättelevästä sävystä lausunnoissaan, jotka koskivat uutta arpajaislakia.

Raviurheilu kaipaa kaikkien puolueiden tukea noustakseen asemaan, joka sille yhteiskunnassamme kuuluu elinkeinona, siis työllistäjänä, edelleen urheiluviihteen muotona ja vapaa-ajan harrasteena.

Ravipiirien on myös vihdoin tajuttava, että ilman rakentavaa yhteistyötä Veikkauksen kanssa ravien on vaikea saada edes nykyisenlaajuista julkisuutta puhumattakaan muista hevosalalle koituvista eduista.

Hyvästi isännät

Kaiken kaikkiaan en jälkeenpäin kadu mitään lehdessä tekemiäni ratkaisuja sen enempää kuin kirjoituksianikaan. Olen mielihyvällä pannut merkille, että nykyinen toimituskunta jatkaa parannettuna painoksena siitä, missä oma panokseni loppui.

Lukemattomiin tiedusteluihin voinen tässä yhteydessä vastata: Jätin lehden päätoimittajan tehtävät omasta vapaasta tahdostani vuonna 1991. Mutta rivitoimittajana tietty taho ei halunnut minun jatkavan, enkä moiti näitä herroja. He vapauttivat minut ahdistavasta pilttuusta keväällä 1993. En ole enää ainakaan heidän renki.

Jyrki Kaminen