Olet niin hyvä kuin viimeisin kisasi

Hollannin estemaajoukkueen kapteeni Rob Ehrens tietää menestyksen reseptin.

Normandian MM-kisoista tuli kaksi kultamitalia. Joukkueessa ratsastivat Gerco Schröder Eurocommerce Berlinillä, Maikel van der Vleuten VDL Groep Verdillä, Jeroen Dubbeldam Zenith SFN:llä ja Jur Vrieling VDL Bubalulla. Dubbeldam otti myös henkilökohtaisen kullan.

”Menestyminen on mukavaa”, Rob Ehrens hymyilee. ”Mutta aina pitää muistaa, että tosiasiassa olet vain juuri niin hyvä kuin viimeisin kisasi. Voittamisen jälkeen saman tuloksen tekeminen uudelleen on erittäin vaikeaa.” Tämä vuosi on ollut ”amazing”, kuten nykyään tavataan sanoa. ”Mutta sitä ei ajatella enää. Nyt työskentelemme jo todella kovaa Rio de Janeiron olympiakisoja varten. On aina, kaiken aikaa ajateltava eteenpäin. Huippu-urheilussa ei ole sijaa onnelle, menestys on vain kovaa työtä.”

Kovaa työtä, oikeita ratkaisuja, oikeita valintoja ja vastuun kantamista.

Mestaruuskisamenestystä ajateltaessa Ehrens nostaa ykköseksi joukkuehengen. ”Otan mieluummin arvokisajoukkueeseen yhteistyökykyisen, mutta hieman heikomman ratsastajan kuin lahjakkaamman kiukuttelijan”, Ehrens sanoo. ”Team spirit nimittäin loppukädessä jollakin kummallisella tavalla ratkaisee, voitetaanko vai ei. Olen saanut kokea sen monta kertaa. Esimerkiksi vuonna 2003 minulla oli fantastinen junioritiimi, joka voitti kaikkialla minne meni. Sitten tapahtui jotain henkilösuhteissa, ja näin että tiimi alkoi hajota. Olin silloin vielä vihreä näissä hommissa, enkä tiennyt miten ratkaista tilanne. Kun sitten menimme niihin isoihin joukkuekisoihin, joihin olimme pitkän aikaa valmistutuneet, tilanne oli huono. Näin, että kisapaikalla yksi ratsastajista meni sinne ja toinen tuonne – ja yksi istui jossakin yksin. Tulos oli 12 virhepistettä.”

Nykyään useimmat Hollannin maajoukkueratsastajat sopivat tiimiin, sillä heidät on ”kasvatettu” sellaisiksi alusta alkaen. Eivät tosin kaikki. Kaikkien kanssa tullaan kuitenkin toimeen ja heitä käytetään edustusratsastajina, mutta jotkut voivat joutua luovuttamaan paikkansa juuri tästä syystä.

”Jur Vrielingillä on joskus ongelmia fokusoitua tiimiajatteluun”, Ehrens naurahtaa.

Aina joukkuehenkikään ei toki auta. ”Sekin on hyväksyttävä, että tämä laji on sellainen, jossa yläja alamäkiä tulee, ihan sen mukaan, minkälaisia hevosia milloinkin on käytettävissä. Herningin EM:issä viime vuonna oli sellainen tilanne.” Ehrens ymmärtää, että huippu- urheilijaa kiinnostaa aina ensisijaisesti hänen oma menestyksensä, mutta hän vaalii joukkuehenkeä kaiken taitonsa ja tarmonsa mukaan. Yksi keino siihen on ottaa kaikki vastuu omille harteille ja siirtää se näin pois muilta.

Päätökset siitä, kuka nostetaan kisoihin ja kuka jätetään rannalle ovat vaikeita. ”Eihän siitä kukaan tykkää, kun sanon jollekulle, että nyt on niin, ettei sinua oteta MM-kisoihin. Mutta sekin työ jonkun on tehtävä, ja se joku olen minä”, Ehrens sanoo. ”Ja vain minä. Sekin on tärkeää, että asiassa ei ole sähläämässä enempää päättäjiä. Näin tilanne pysyy hallinnassa ja jonkun – minun - kontrollissa.”

Ennen päätöksiä on kuunneltava etenkin kokeneita ratsastajia, sillä he tietävät hevostensa tilanteen parhaiten. ”Tänä vuonna Jeroen Dubbeldam tuli MM-joukkueeseen aika vihreällä hevosella. Miksi otin hänet? Meillä on avoin kommunikaatio, ja Jeroen sanoi minulle Aachenin jälkeen alkukesällä, että jos tarvitset minua, olen valmis. Se oli vahva signaali minulle. Joku sanoi silloin heti, että olisi parempiakin, mutta tein tuon päätöksen. Vuonna 2010 Kentuckyssä kävi päinvastoin. Luulin että minulla oli hyvä tiimi, mutta ei ollutkaan. Gerco ja Jur eivät olleet superkunnossa, ja minun olisi pitänyt tietää se. Mutta se vuosi oli huono, kiireinen vuosi, enkä kommunikoinut tarpeeksi.”

 ”Eihän siitä kukaan tykkää, kun sanon jollekulle, että nyt on niin, ettei sinua oteta MM-kisoihin. Mutta sekin työ jonkun on tehtävä, ja se joku olen minä. 

Ehrens on ottanut myös tavakseen kertoa ikävät uutiset aina ensimmäiseksi. ”Ikävä uutinen on jo ilmoittaa jollekin, että sinä olet sitten numero viitonen eli vararatsastaja. Ja kuutonen, seiska ja kasi ovat myös erinomaisia ratsastajia, mutta heille on kerrottava miksi he eivät mahdu tällä kertaa mukaan. Siinä auttaa, kun on suorapuheinen ja unohtaa kenen kanssa puhuu. Ja muistaa, että tässä puhutaan asioista, ei ihmisistä.”

Hollannin esteratsastus on suurivolyymista, ja uusia ratsastajia ilmaantuu kaiken aikaa. Yksi Ehrensin tehtävistä onkin kiertää pieniä kisoja, ja katsoa onko joukossa lahjakkaita tuntemattomia. ”He voivat olla ensimmäisiä kisojaan hyppääviä nuoria ratsastajia nuorilla hevosilla, mutta myös vanhempia ratsastajia. Joskus saattaa löytyä uusi seniorikin. Se tarkoittaa silloin, että hän on ollut hyvä jo kauan, ehkä vuosikymmeniäkin, mutta vasta nyt hän on löytänyt itselleen hyvän hevosen”, Ehrens kertoo.

”Uusien lahjakkuuksien tuottaminen on elintärkeää. Ei voi jäädä hiljaa istumaan menestyksen päälle – sen virheen ovat monet tehneet. Mieleen tulee esimerkiksi Iso-Britannia takavuosina. He laskivat liian kauan tähtien kuten David Broomen varaan, ja jättivät uusien nimien metsästyksen liian vähälle. Tämä näkyi maan kansainvälisissä tuloksissa muutama vuosi takaperin. Nythän tilanne on aivan toinen.” ”Hyvä esimerkki tällaisesta liiallisesta kuvien kunnioittamisesta oli myös, kun Ranskan Kevin Staut lähetettiin vuonna 2010 Kentuckyyn neloshevosellaan – tällaista meille ei Hollannissa tapahtuisi koskaan.”

Miten tällainen ”päivän päälle” -tieto sitten saadaan?

Kommunikoimalla.

Hollannin esteratsastus on kuin iso perhe, jonka isä on Rob Ehrens. Kun ollaan kisoissa, se tarkoittaa yhdessä olemista keskiviikosta sunnuntaihin – niin kauan, kuin kisat kestävät. ”Syömme aamupalan, lounaan ja illallisen yhdessä, ja puhumme kaikki asiat läpi. Näiden keskustelujen avulla saan tarkkaan selville mitä tarkalleen tapahtuu kyseisen ratsastajan tallissa ja kotona, minkälainen on hänen tilanteensa omistajien suuntaan, onko hänellä henkilökohtaisessa elämässään huolia... Kaiken.”

Kisaviikonloppu on käytännössä lähes joka viikonloppu. Mutta se ei riitä. ”Soitan joka viikko kaikille ratsastajille”, Ehrens kertoo.

Esteratsastus kysyy rahallisia resursseja, ja niitä Hollannissa on. ”Moni maa katsoo meidän talent- systeemiämme, ja sanoo wow. Mutta täytyy heti todeta, että meillä on hyvä sponsori Rabobank”, Ehrens myöntää.

Rabobank talent -tiimiin otetaan kasvamaan nuoria, lahjakkaita ratsastajia. ”Gerco Scröder on tullut tästä tiimistä, Maikel van der Vleuten myös, ja monta, monta muuta. Pitkän ajan seuranta on äärettömän tärkeää. Kun toin Vincent Voornin 21-vuotiaana tärkeään joukkuekisaan, ja laitoin hänet vielä ensimmäisenä starttivuoroon, minulle sanottiin että olen ihan hullu. Vastasin, että ei hätää, tunnen pojan jo pitkältä ajalta!”

Rob Ehrens astui kuvaan senioreiden johtajana vuonna 2004. Sitä ennen hän oli vastaavissa tehtävissä juonioreiden kanssa. Ehrens itsekin on ollut maajoukkueratsastaja. Kansainvälinen ura alkoi 1980 ja johti muun muassa Moskovan olympialaisiin. Ehrensin huippuhevonen oli Olympic Sunrise, jolla hän voitti isoja grand prix -luokkia, muun muassa Hicksteadissa. ”En ollut koskaan ihan huippu. Ja lopulta ajauduin valmennus- ja joukkueenjohtopuolelle oltuani ensin aika pitkään se ratsastaja, joka on aina mukana kisoissa, mutta josta kaikki tietävät, että hän ei voita”, Ehrens naurahtaa. ”Vuonna 2004 oli tilanne, että liitossa ei ollut senioreiden valmentajaa. Kun minulta ensi kerran kysyttiin, vastasin, että en rupea neuvomaan vanhoja joukkuetovereitani, Piet Raymakersia ja vastaavia. Ketään muutakaan ei kuitenkaan tehtävään löydetty, ja suostuin.”

Ehrens huomasi joukkuejohdon olleen tuohon aikaan huonolla tolalla. ”Oli tehty kaikenlaisia lehmänkauppoja, luvattu että jos menet tuohon ja tuohon kisaan, saat paikan siinä ja siinä kisassa. Kaikki kaatui minun päälleni. Huomasin, että valmennuksessa ja organisoinnissa oli valtavia puutteita, ja suurin puute oli selkeyden puute. Esimerkiksi ratsastajakokouksissa oltiin aina hiljaa, ja asiat sovittiin aina kokouksen jälkeen käytävällä. Päätin, että saa riittää ja kerroin kaikille, että ongelmat puhutaan ja ratkaistaan tässä pienessä huoneessa. Mitään ei jatketa enää oven ulkopuolella.”