George Birdland on voittanut nyt urallaan 11 kertaa.
George Birdland on voittanut nyt urallaan 11 kertaa.Arkistokuva: Roosa Lindholm

George Birdland löysi huippukuntonsa – ”Tuntuu käsittämättömältä, kun vaikeuksia oli niin paljon”

Edellisen kerran kaudella 2018 parhaaksi yltänyt George Birdland pääsi voittajaesittelyyn maanantaina Oulussa. Kymmenvuotiaan voitto oli samalla Siikalatvalla asuvalle Tero Meriläiselle valmennusuran ensimmäinen.

Tuomas Pakkasen ohjastama George Birdland lähti enintään 55 000 euroa tienanneiden ryhmäajossa napakasti matkaan ja sai juoksupaikan johtavan Mountain Hooliganin takaa.

Loppukurvissa paikkoja haettiin tiukasti, ja Pakkanen mahtui ajokkinsa kanssa vapaalle toiselle radalle. George Birdland lopetti ahnaasti ja voitti varmoin ottein ennen niin ikään lujaa ulkoa kirinyttä Amanda Rosea.

”Tuntuu käsittämättömältä, kun vaikeuksia oli niin paljon”, valmentaja Tero Meriläinen huokaisi. ”Vuosi 2019 meni piloille hampaan lohkeamisen ja tulehtumisen takia ensinnäkin. Vuosi lähti hyvin käyntiin, mutta sitten sukelsi alaspäin, eikä hevosessa ollut enää vauhtia. Onneksi Tuomas (Pakkanen) sanoi, että käytä hevonen tutkimuksissa, että jotain siinä täytyy olla pielessä. Oulun klinikalla hammas poistettiin leikkauksella, ja sitten tuli kesällä 2020 hankkarin kanssa vaikeuksia. Repeämää ei ollut, mutta sellaista kuitenkin, että se vaivasi sitä, eikä sitä kiinnostanut hirveästi ottaa vauhtia. Ei se sitä arkonut tai turvotusta ollut. Se oli Lappeteläisen Eeron ansiota, kun löysi syyn, jota vaimoni hoiti lääkärin ohjeiden mukaan.”

Viime talvena Tero Meriläinen ajoi George Birdlandille vahvan pohjakunnon, joka kantaa nyt hedelmää.

”Viime talvi oli ihannetalvi treenata, kun oli joku 70-80 senttiä lunta pellolla. Pidin alkutalven treenilenkkiä auki ensin, mutta ajattelin sitten, että pitää treeniä koventaa. Annoin tuiskujen peittää treenilenkin, ja sitten ajettiin umpihangessa, joka teki tehtävänsä. Sieltä sitä on keväästä lähdetty tähän pisteeseen. Hevosen viime startti näytti jo sille, että jos tiloja olisi löytynyt Tuomaksen vaatiman verran, olisi tullut jo kirkkaampi sijoitus. Nyt kun latu aukesi, pääsi poika näyttämään, että miten sitä liikutaan.”

George Birdland on kilpaillut koko uransa Tero Meriläisen vaimon Anna-Maija Meriläisen omistuksessa. Ruuna viihtyi pitkään Pasi Väisäsen valmennuksessa, jossa voitti vuonna 2018 seitsemän kertaa ja tienasi yli 30 000 euroa. Ykköstiloja koko uralla on tullut Birdland Team Oy:n kasvatille 11.

Nykyisellä valmentajalla on haaveena saada konkarimenijän ennätystä vielä uusille sekuntiluvuille.

”En kuvittelekaan sitä enää tuota paremmaksi, kun se on jo 10-vuotias herrasmies. Voihan se tuosta toki parantaakin, ja tuskin huippuja on vielä nähty. Jos se pystyi 2017-2018 talvella menemään talvella hokkikengässä mailin voltin kolmeatoista, niin kyllä sen kesäkelissä pitäisi 11-tuloksen pintaan menemään, jos kaikki auringonpilkut ja muut vastaavat ovat kohdillaan, sekin voisi vielä onnistua. Se on sellainen yhdenlainen haave vielä, mutta riittää se myös minulle, että tuolla tasolla, jos se kilpailee.”

Ravipaikalla George Birdland on viime starteissaan alkanut osoittaa samanlaisia elkeitä kuin Face Time Bourbon St Michelin lähtöhetken alla, että lähtee liikkeelle, kun itse niin haluaa.

”Se ei kyseenalaista muuta kuin raveissa lähtöhetken näköjään. Sama oli toissa kerralla Oulussa kuin nyt, että tuli lähdön viivästyttäminen. Se on jossain vaiheessa päättänyt, että jos kavereita ei näy, hän ei juokse kilpaa. Jos kavereita ei ole tarpeeksi lähellä, oletus on, että nyt ei ole startti.”

Tero Meriläisen ei tarvitse hetkeäkään miettiä mikä George Birdlandin paras ominaisuus on.

”Luonne ehdottomasti! Se on kotona sellainen lähes sylivauva, sellainen lössykkä, jota ei häiritse oikeastaan mikään muu kuin kesäaikaan paarmat. Se on ihan sama mitä sen kanssa tehdään, kaikki käy.”

Montén SM-karsinnassa Maria Kurttilan ratsastama Aaprahami teki totopaukun lyödessään Mopoheikin voittomatsissa. Amatööriohjastajien SM-liigassa Tapio Kalaja ajoi valmentamansa Giro Stingin keulavoittoon.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi