Varsahuutokaupassa iloa ja pettymyksiä – kallein varsa tuttua sukua
Nuncion poika Ignacio oli vuoden 2020 huutokaupan kallein. Kuva: Johanna Heinonen

Varsahuutokaupassa iloa ja pettymyksiä – kallein varsa tuttua sukua

ME-tamma Locksweeperin varsa Ignacio toisti veljensä viime vuotisen tempun ja nousi Ypäjän huutokaupan kalleimmaksi.

Ypäjän varsahuutokaupan yllä roikkui etukäteen kysymysmerkkejä, sillä paikalle otettiin vain rajoitettu määrä yleisöä. Kaupat tehtiin kuitenkin noin 60 varsasta.

Huutokaupan kalleimmaksi varsaksi nousi Nuncion ja ME-tamma Locksweeprin poika Ignacio, jonka vasarahinta oli 36 000 euroa. Kasvattajat ovat Jokikunnan tila ja Pauli Mattila. Sen veli Impulso (Trixton) oli viime vuonna huutokaupan kallein varsa 41 500 euron vasarahinnalla.

Huutokauppayhtiö Starinita Oy:n toimitusjohtaja Mitja Nummenmaa oli huutokaupan jälkeen varovaisen helpottunut.

”Nopeasti katsottuna noin 60 varsaa myytiin tarjolla olleesta 93:sta. Odotin etukäteen, että kauppoja tulisi 60–75 varsan väliin, eli siihen nähden ei ollut ihan tyydyttävää, että määrä jäi alalaitaan”, Nummenmaa mietti tuoreeltaan.

”Jos katsoin oikein, niin kokonaismyynti oli pyöreästi 450 000 euroa. Nopeasti päässä laskettuna siitä tulee 7500 euron keskihinta ja se on aika lähellä viime vuoden tasoa myytyjen osalta, jos muistan oikein.”

Torjuntavoitoksi Nummenmaa ei halua tulosta kutsua.

”Täksi vuodeksi kohtuullinen suoritus, vaikka ei todellakaan mikään hyvä. Olo on helpottunut, koska näin kyllä puolipainajaisia, että ei kauppa käy ollenkaan ja tuleeko tänne tarpeeksi ihmisiä. Mitä kasvattajien kommentteja olen saanut, niin monelle on ollut helpotus, vaikka varmasti on pettyneitäkin useita.”

Huutokauppayhtiön puheenjohtaja ja kuutta varsaa myymässä ollut Match-varsojen kasvattaja Markku Punkari ei ollut yhtä tyytyväinen.

”Ensisilmäyksellä näyttää, että menee liian halvalla varsoja siihen nähden, mitä niiden eteen on tehty töitä ja maksettu varsamaksuja. Hintataso oli vähän alakanttiin. Kolmeen vuoteen tämä oli ylivoimaisesti huonoin vuosi.”

Niki Finnström oli valitsemassa Hippoksen markkinoimille uusille ravikimpoille varsoja puolisonsa Christa Packalénin puolesta. Hollolalaiset lähtivät kotiin kahden varsan kanssa, sillä kiinnostus kimppoihin on ollut ilahduttavan suurta.

”Ensimmäinen tuli nopeasti täyteen ja toinenkin lähti kasaantumaan nopeasti. Muutama osuus siellä käsittääkseni vielä on, mutta hyvin ovat täyttyneet ja kaksi hevosta on nyt matkalla kotiin.”

”Siihen nähden, minkälaista aikaa nyt eletään, nousivat hinnat yllättävän koviksi. Meilläkin oli monia vaihtoehtoja, mutta tosi moni meni yli budjetin. Se on tietysti suomalaiselle raviurheilulle ja kasvatukselle hyvä asia, että hinnat nousevat, mutta jossain vaiheessa meinasi tulla jo kylmä hiki otsaan, että jäädäänkö me kokonaan ilman varsaa. Onneksi saimme kuitenkin tosi hienot ja hyvät varsat”, Finnström totesi Stonecapes Voodoohon (Mavens Way) ja Sally Tiehen (Jontte Boy) viitaten.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi