Muru-tamman jalan haavaa hoidettiin otsonivedellä kotitallilla alkukesästä 2021. Paranemisen jälkeen se tuli pian kantavaksi ja varsa syntyi tänä vuonna.
Muru-tamman jalan haavaa hoidettiin otsonivedellä kotitallilla alkukesästä 2021. Paranemisen jälkeen se tuli pian kantavaksi ja varsa syntyi tänä vuonna.

Otsonivedellä antibiootti-resistenssiä ja hiivoja vastaan

Equivet-klinikalla Vermossa on toissa kesän lopulta lähtien saatu hyviä kokemuksia otsoniveden käytöstä hevosten hoitamisen tukena.

Otsonimolekyylissä on kolme happiatomia. Sekä otsonoinnin että otsoniveden vaikutus perustuu siihen, että otsoni hapettaa kohtaamansa aineet nopeasti. Otsoni sinällään on vaarallinenkin aine, mutta sähkövirran avulla suoraan veteen muodostettuna ja veteen liuenneena otsoni puoliintuu nopeasti ja on tutkitusti turvallista käyttää.

Kaikki keinot, joilla voidaan vähentää antibioottien käyttöä, ovat tärkeitä.

Otsoni aineena tuo esimerkiksi ukonilman jälkeisen raikkaan tuoksun ulkoilmaan. Otsonia käytetäänkin muun muassa pahimpien hajujen, kuten pinttyneen tupakan ja kalmanhajun poistamiseen, koska se hapettaa hajua tuottavat kemikaalit. Samalla tavalla otsonivesi iskee anaerobisissa olosuhteissa muhivaan sädemätään. Se tappaa siitä bakteereja ja poistaa samalla hajun.

Muru-tamman haavasta tuli litrakaupalla eritettä, mutta se ei ottanut parantuakseen normaalilla antibioottihoidolla.
Muru-tamman haavasta tuli litrakaupalla eritettä, mutta se ei ottanut parantuakseen normaalilla antibioottihoidolla.

Hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Laura Muilu tutustui otsoniveden käyttöön Equivetissä ja ehti innostua siitä ennen tämänhetkistä vanhempainlomaansa. Vermossa käytössä on vesihanaan yhdistettävä vajan 2 500 euron hintainen otsonointilaite, joka on suomalaisen Hydzone oy:n tuote.

Vaikka ensi kuulemalta otsonivesi vaikuttaa olevan heti hopeavedestä seuraava, se on aine, jonka on tutkittu desinfioivan käsistä bakteereita huomattavasti alkoholiliuosta tehokkaammin. Otsonivesi on käytössä monissa sairaaloissa mm. Yhdysvalloissa, ja se kiinnostaa joka puolella nimenomaan siksi, että sen uskoaan auttavan ihmiskunnan taistelussa resistensseiksi muodostuvia bakteereita, viruksia ja sieniä vastaan. Kun otsoni hajoaa, se ei jätä jälkeensä kemikaalijäämiä, joita vastaan bakteerit ja sienet kehittävät vastustuskykyä.

Puoliintumisaika otsonivedessä on noin 15 minuuttia, sen jälkeen jäljellä on enää happea.  

Laura Muilu kertoo, että Equivetissä tekniikasta kiinnostuttiin heti.

”Mietimme, pystyisimmekö tämän avulla hoitamaan ongelmia, jotka muuten tarvitsevat rajun antibiootin tai sienilääkkeen”, hän kertoo.

Muilu on tiedeihmisenä tietenkin puheissaan varovainen, kun mitään vertailuarvioitua tutkimusta otsoniveden käytöstä eläinlääketieteessä ei tiettävästi vielä ole. Myöskään Hydzone-tuotteita ei ole toistaiseksi rekisteröity lääkinnällisiksi laitteiksi ja niiden tuottama otsonipitoisuus on matalampi kuin lääkinnällisissä laitteissa.

Letkutus juoksevalla vedellä on kuitenkin hevosilla yksi käytetyimmistä hoitokonsteista erilaisten tulehdusten hoidossa. Equivetissä otsonivettä onkin käytetty ennen muuta ajatuksella, että se on ainakin puhtaampaa kuin vesijohtovesi. Kokemukset ovat olleet hyviä. Muilu käyttää otsonivettä haavojen suihkuttamisessa mielellään, ja se tuntuu vaikuttavan positiivisesti haavojen lisäksi erityisesti iho-ongelmien kanssa sekä sädemädän hoidossa.

Lisäksi otsonivettä on käytetty diasteemojen hoidossa ja hampaiden poiston jälkihoidossa, kun ikeneen jääviä kuoppia tulee pitää puhtaana. ”Tuntumani on, että se on toiminut näissä kivasti”, Muilu sanoo.

Otsonivettä on käytetty myös noin puolenkymmenen poskiontelotulehduksen hoidossa.

”Siinä olimme todella varovaisia, ja huuhtelimme ensin hyvin lyhyesti ja katsoimme tähystyksellä, aiheuttaako se jotain limakalvoille”, Muilu kertoo.

Kun ongelmia ei ilmennyt, otsonivesi on otettu käyttöön. Hevosen poskiontelotulehduksen aiheuttaa usein tulehtunut hammasjuuri, ja juurisyyn hoitamisen, eli hampaan poiston, lisäksi hevosen poskionteloita tulee huuhdella jopa viikkoja tulehduksen pois saamiseksi. Normaalisti tähän kuuluu valtava määrä viiden litran steriilejä nestepusseja, mikä tulee kalliiksikin. Lisäksi uhkana on sienten kehittyminen poskionteloon. Otsonivesilaitteen avulla on vähennetty kuluja, eikä hoidetuille hevosille ole tullut sienikasvustoa.

 ”Yleisesti otsonin tehosta on selkeitä näyttöjä, ja tässä sitä voidaan käyttää omistajan kanssa keskustelun jälkeen tapauskohtaisesti. Kaikki keinot, joilla voidaan vähentää antibioottien käyttöä, ovat tärkeitä. Myös se on oleellista, jos sienet saadaan pidettyä poissa”, Muilu painottaa.

Poskiontelon huuhtelua otsonivedellä.
Poskiontelon huuhtelua otsonivedellä.

Hydzone Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Mantere näkee otsoniveden tärkeänä tehokkaana, kestävänä ja kemikaalivapaana tuotteena. Otsonivedestä on saatu hyviä kokemuksia niin ihmisten ja eläinten hoitamisessa kuin koronavirusten karkottamisessa pinnoilta tai viljelyssä kasvihomeiden poistamisessa.

Hydzone myy Equivetissä käytössä olevan hanavettä otsonoivan laitteen lisäksi veden otsonointiin tarkoitettua 1,5 desin pulloa, joka ladataan tavallisella kännykänlaturilla. Laite maksaa 130 euroa. Suuri osa käytöstä liittyy desinfiointiin ja puhdistamiseen.

Sairaalakäytöstä Mantere nostaa esiin esimerkiksi virtsatietulehdusten ehkäisyn. Otsonivedestä etsitään apua myös palovammojen, hiivojen, suun sienitulehdusten tai diabeteksen aiheuttamien haavojen kanssa. Yksi isoimmista asioista on taistelu sairaalabakteereja vastaan.

Hevosilla hoidettavia kohteita voivat olla jo mainittujen sädemädän, haavojen ja hampaiden lisäksi jalkojen rivit.

Mantereelle itselleen on jäänyt hyvin mieleen puoliveritamma, joka oli saanut vaikean potkuhaavan ja paiseen. Se söi antibiootteja, mutta haava ei ottanut parantuakseen ja hevosen yleiskunto vain huononi ja huononi, niin että oltiin jo lähellä lopullisia ratkaisuja. Otsonivedellä huuhtelemalla hevonen saatiin kuntoon parissa viikossa. Se tiinehtyikin vielä samana kesänä, ja nyt viime kesän varsa on saanut nimen Comet of Hydzone.

Mantere toteaa, että jokainen pelastunut tai avun saanut ihminen tai eläin on tärkeä. Samalla kannattaa miettiä isoa mittakaavaa – ihmiskunnan tulevaisuudelle virukset, antibioottiresistentit bakteerit ja varsikin hiivat ovat uhka siinä kuin ilmastonmuutoskin.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi