Koulutus: Miksi valitsit hevosalan? "Opiskeleminen tuntuu tosi hyvältä"
Ainoa vaihtoehto
17-vuotias Milla Salo opiskelee Salpauksessa hevosenhoitajaksi, koska hevoset ovat aina olleet pääasia hänen elämässään. Toista vuotta opiskeleva Salo on kotoisin Mäntsälästä.
”Pienestä pitäen olen ratsastanut. Kyllä se oli aika selkeää, että hevosala on se, minne lähden peruskoulun jälkeen”, hän kertoo.
Ensin hän harkitsi Ypäjää, mutta valitsi lähempänä olevan Salpauksen. Kyllä hän oppisopimustakin mietti, mutta sitten päätti, että koulussa pääsee katsomaan asioita vähän eri näkökulmista.
”Ja kun siinä olisi pitänyt etsiä työpaikka ja vaikka mitä”, hän sanoo.
Opintoihin hän on ollut tyytyväinen. Ensimmäisenä vuonna muutamia keskeytti, mutta sen jälkeen on jatkettu samalla porukalla.
”Meillä on huippuporukka, hyvä yhteishenki ja opettajat mahtavia”, hän kiittää.
Hän opiskelee itse erikoistuen ratsuihin tavoitteenaan harrasteohjaajan tutkinto. Ajamiseen ja ravihevosiin tutustuminen ollut mukavaa vaihtelua. Erityisen hauskaa oli päästä ajamaan koppakärryjen sijaan yksin hiittikärryillä.
”Mutta ei me ihan älyttömän kovaa ajettu, onneksi”, hän hymyilee.
Kun Salo valitsi hevosalan, hän oli hyvin tietoinen siitä, että palkkataso on pääosin matala, ja hän pitääkin palkkausta alan isoimpana haasteena.
”Mutta varmaankaan ne ihmiset, jotka eivät ole hevosalalta, eivät ymmärrä, että ei sinua niin paljon kiinnosta se palkka, vaan se, että pääset tekemään sitä työtä”, Salo kuittaa.
”Itse odotan, että saan joskus omia valmennettavia ja pääsen näkemään heidän kehitystään ja näyttämään heille tien.”
Siinä ohessa hän voi kyllä siivota karsinoitakin.
”Kyllä niitä aina jaksa siivota! Meillä on opinnoissa tosi paljon keskitytty ergonomiaan. En minä nyt täydellisesti siivoa molemmin puolin, mutta kyllä se jotenkin sujuu”, hän sanoo. ”Ja YTO-aineissa (yhteiset tutkinnon osat) on liikuntaa, jossa mietitään sitäkin, miten kroppa pysyy kunnossa kestävän fyysisessä työssä.”
Hän uskoo jäävänsä hevosalalle, vaikka siitä ei voi ollakaan varma, mikä ammatti sen sisältä lopulta löytyy.
”Kyllähän tämä on tosi fyysinen ala, ja työtä saa tehdä säässä kuin säässä. Se karsii hienohelmoja pois. Mutta ajattelen kyllä, että tästä saa tehtyä itselleen hyvän ammatin”, hän päättää.
Monté houkutti
17-vuotias Harriet Heikkinen opiskelee ensimmäistä vuotta hevostenhoitajaksi Keski-Pohjanmaan ammattiopistossa Kaustisen toimipaikassa.
”Minulla oli monta eri alaa ja pari hevoskoulua, joista valitsin. Lopulta päätin hakea Kaustiselle, kun tämä on lähellä, olen kuullut tästä hyvää palautetta ja täällä on panostettu vahvasti montéen”, Heikkinen luettelee.
Hän kertoo, että hänelle kyllä yritettiin ehdottaa lukiota, mutta hän halusi hevosalan kouluun.
”Mietin myös oppisopimusta, mutta päätin, että haluan ainakin yhden vuoden olla koulussa, niin saan opiskella pakolliset aineet ryhmän mukana”, hän perustelee.
Opinnoissa hän on viihtynyt hyvin. Eniten on yllättänyt se, kuinka paljon on opiskeltavia hevosalan asioita, ja kuinka syvälle niiden opiskelemisessa mennään.
”Ei tehdä vain pintaraapaisua, vaan esimerkiksi kengitykseen perehdytään kunnolla. Kyllä tämä opiskeleminen tuntuu tosi hyvältä”, hän kiittää.
Päivät ovat vaihtelevia ja monipuolisia, eikä kahta samanlaista päivää ole koskaan.
Kaustisella hän on kyllä ehtinyt kiivetä ratsujenkin selkään, mutta eriytyminen ratsu- ja ravipuoleen alkaa jo ensimmäisenä vuonna.
”Ravi-ihmiset ovat ravitallissa, ja ratsuihmiset ratsutallissa, mutta kaikki on kavereita keskenään”, Heikkinen summaa.
Hän itse on yllättynyt siitä, kuinka paljon jo ensimmäisenä vuonna on päässyt ratsastamaan ja ajamaan.
”Toisen vuosikurssin asioihin kuuluu C-ravikortin ajaminen, mutta nyt jo ykkösluokkalaisillakin on siihen mahdollisuus. Siellä voisi montékortin ajaa”, hän haaveilee.
Myös Kaustisella lopettaneita on ollut, mutta pääosin porukka on pysynyt.
Siitä Heikkinen ei ole varma, jääkö hevosalalle oikein ammatikseen. Ehkä ei.
”Kyllä minä olen vahvasti sanonut, että opiskelen vielä muutakin alaa, ja armeijakin olisi kiva käydä. Olen aika menevä ihminen, ja tykkään vaihtelusta, joten en halua tehdä vain yhtä asiaa. Uskon kuitenkin, että hevoset tulevat olemaan mukana aina omassa elämässä. Jos joskus laittaa vaikka oman hevosen, tämä on sille hyvä pohja”, hän sanoo.
Alan haasteena hän näkee sen, että isojen eläinten kanssa voi sattua vahinkojakin. Eikä palkka tietenkään liian hyvä ole – ainakaan jos haluaa pitää omaa hevosta.
”Mutta kyllähän hevosalan tekijöille aina löytyy töitä”, Heikkinen muistuttaa.
Parempaa kuin koulunpenkillä
Raviohjastajanakin tunnettu mikkeliläinen Anton Punkka työskentelee oppisopimuksella Seppo Suurosen ravitallilla Juvalla.
”Jo kaksivuotiaana katsoin, että raviponeilla meneminen näyttää hauskalta. Kävin tallilla mutsin kanssa, ja aloin sitten ajelemaan kilpaakin, ensin poneilla, sitten tuli russeja, sitten hevosta. Askel kerrallaan”, 17-vuotias Punkka kertoo.
Mikään muu ala ei kiinnostanut, joten ravialan opintoihin lähteminen oli selvä valinta. Opinnot tehdään Salpauksen kautta. Ensimmäinen työpaikka oli Kaisa Tupamäki-Kukkamon Stall Blombacke Mikkelissä, kun Punkalla ei ollut vielä ajokorttia. Siellä hän työskenteli vuoden verran.
”Huippupaikka oli sekin, mutta siellä oli vähän erilaista hommaa, kun oli niitä kuntoutettavia”, hän sanoo.
Koska Punkan mieli paloi ohjastustehtäviin, hän ajokortin saatuaan kysyi Seppo Suuroselta, mikä meno heidän tallillaan on. Työpaikka löytyi.
”Lokakuussa aloitin Sepolla”, Punkka kertoo.
Koulunkäyntiin menee noin päivä verran viikossa tai kahdessa, ravien mukaan. Lahteen mies ajaa harvakseltaan, mutta tarjolla on etäopetusta. Lisäksi pitää tehdä näyttöjä osaamisestaan. Paperitöiden tekeminen on sujunut ilman ongelmia.
”Jos pysytään aikataulussa, tämä on 3 vuoden homma”, Punkka sanoo.
Hän toteaa, että oppisopimus oli hänelle ilmiselvä valinta.
”On! Parempi kuin koulunpenkillä. Se ei ole mun hommaa, vaan fyysinen oppiminen on parempi”, hän tiivistää.
Ratsastusopinnot eivät ole pakollisia, ja esimerkiksi kengitystä Punkka on oppinut hyvin työpaikalla.
”Katsotaan vieressä, ja sitten naputellaan itse omien passien kenkiä. En ainakaan vielä ole mikään kengitysmestari, mutta ohjastuspuoli eniten kiinnostaakin”, hän sanoo.
Punkka uskoo tekevänsä elämänuransa ravien parissa, joko valmentajana tai mieluummin ohjastajana. Sitä hän ei mieti, onko työ kuinka rankkaa ja huonosti palkattua.
”Ei se rahapuoli tässä vaikuta, vaan se, että saa tehdä sitä, mitä tykkää. Jos on rahapula, sitten ajetaan enemmän”, hän kuittaa.
Viime aikoina ovat yleistyneet koulutussopimukset, joissa oppilaat saavat opintososiaaliset edut opintotukineen, ateriakorvauksineen ja matkakuluineen, mutta palkkaa ei makseta. Punkka on kuitenkin työsuhteessa niin, että hänelle maksetaan normaali palkka, joka tosin isolta osalta kuluu työmatkaan, joka on 70 kilometriä sivu.
Punkka aloittaa haastattelun kertomalla, että ei hänellä nyt sentään varttituntia ole aikaa puhua keskellä työpäivää. Pieni kiire ja kova tekeminen hevosten kanssa ovat kuitenkin sitä, mikä sopii miehelle hyvin.
”Mikäs tässä. Saan tehdä, mitä tykkään. Ajan kilpaa ja pääsen vähän valmentamaan täällä huipputreenarin tallilla”, hän myhäilee.
Pulpetissa oppi syvenee
Ohjastajauran jo aloittanut 17-vuotias Viljami Pylkkänen opiskelee hevosenhoitajaksi Kiuruvedellä Ylä-Savon Ammattioppilaitoksessa. Pylkkäsillä on kotona parikymmentä ravihevosta, ja pojan oli helppo tehdä ammatinvalinta.
”Kun hevonen kiinnostaa, ja kuulin tutuilta, että tämä on hyvä paikka, niin ei kun tänne. Täällä on hyvät opettajat ja tallimestarit”, Pylkkänen kertoo.
Sen kummempia neuvoja hän ei ammatinvalintaansa saanut. Opiskeleminen on maistunut, ja seuraavaksi vuorossa on harjoittelujakso Timo Hulkkosella.
Eri opiskelutapojen muuttaminen on ollut joustavaa. Viime keväänä Pylkkänen vaihtoi joksikin aikaa koulutussopimukselle, niin että hän oli muutaman kuukauden isän kanssa kotona hevosia ajamassa.
Oppilaitoksessa mukavaa ovat uudet kaverit, mutta myös oppimisen syventäminen.
”Niin paljon uutta asiaa on ollut, että ei osaa sanoakaan. Ja koululla on mukava ajella hevosia Vääräsen Timon kanssa, hän on kertonut parhaat jutut. Parhaiten minulla tarttuu oppi päähän käytännön hommissa, mutta on se teoria ja asioiden syventäminenkin tärkeää”, Pylkkänen sanoo.
Ratsastamaan hän on ehtinyt kertaalleen.
”Tytöt olivat suu auki, että miten se noin hyvin ratsastaa. Ja kyllähän sitä voisi joskus iltapäivällä käydä uudelleenkin, jos mieli tekee, mutta ei ole kyllä tullut poltetta sinne puolelle.”
Vaikka hevosala sinänsä on Pylkkäselle itsestäänselvä ja kiinnostava valinta, hän on vähän huolissaan alan taloudellisista haasteista.
”Tuskin tällä joka viikko etelänlomille pääsee, mutta on tässä niin paljon mielenkiintoista, ja se kiinnostavuus merkitsee enemmän. Mutta nyt kun sähkönhinnat ja muut ovat nousseet, tulee mietittyä, että kuinka tämä kannattaa, että miten voi nostaa hintoja ja asiakkaat pysyvät”, hän pohtii.
Oleellisinta on kuitenkin päästä touhuamaan hevosten kanssa, ja ennen muuta ohjastamaan.
”Se on se, josta itse tykkään eniten. Mutta ovathan ne treenilenkitkin mukavia. Kun on hyvä keli ja hyvä hevonen, niin mikäs siinä on mennessä”, hän sanoo.
Mutta lenkille lähdetään huonossakin kelissä?
”Onhan se pakko. Kuuluu alaan”, Pylkkänen kuittaa.
