Tatu Ek on yksi Oulun seudun tulevaisuuden raviurheilijoista.
Tatu Ek on saanut pitkän odotuksen jälkeen C-kortin. Oikeus ajaa kilpaa alkaa 16. heinäkuuta nuorukaisen täyttäessä 16 vuotta.Kuva: Mia Mäki-Maunus

Tatu Ek otti ison askeleen urallaan, C-ajolupa on nyt taskussa – "Ei muuta kuin sormea sarjalehdelle"

Tatu Ek on yksi siitä tusinasta, joka sai suoritettua torstaina C-ajolupakurssin loppuun Oulun Äimärautiolla. Hän saa ajaa kilpaa täyttäessään 16. heinäkuuta 16 vuotta.

Hevosurheilun lähikuvassa viime vuoden joulukuussa esitelty Tatu Ek laski tuolloin päiviä siihen hetkeen, että hän saa suorittaa ajoluvan. Tällä viikolla unelmista tuli totta, kun nuorukainen suoritti C-ajolupakurssin kunnialla Oulun Äimärautiolla.

Suoritit näyttökokeen ilman uusintoja. Miltä nyt tuntuu, Tatu Ek?

"Tosi mukavalta", Ek aloittaa. "Puolitoista vuotta tai oikeastaan kaksi vuotta olen odottanut tätä hetkeä. Nyt ei ole enää kyse kuin päivien odottelusta, kun saan ajaa kilpaa. Meillä oli korttikurssilla mukava porukka, ja periaatteessa markkinoille tuli 12 uutta ohjastajaa. Aluksi pelättiin, että nouseeko kurssi kasaan, mutta mitä vielä. Hyvältä tuntuu. Ei muuta kuin sormea sarjalehdelle", Ek nauraa.

Selvisit teoriakokeesta yhdellä virhepisteellä. Mikä teoriakysymyksistä meni väärin?

"En tiedä yhtään, kun ei sitä näytetty. Teoriakokeessa oli 50 kohtaa, ja harjoituksissa meni aina 48 tai 49 oikein. Siinä saa olla kahdeksan väärin, joten ei menty rimaa hipoen läpi. Eikä yksi kysymys väärin ollut huono tulos, eikä tullut puskista. Pitää olla tyytyväinen", Ek jatkaa.

Miten kesäloma on muutoin mennyt, oletko käynyt talleilla?

"Kesälomalla on tavoitteena olla hommissa Maurilla (Jaara) ja Antilla (Ojanperä) molemmilla kuukauden päivät. Nyt olen juuri viimeistä päivää Maurilla, ja sitten suuntaan pidemmäksi aikaa Ojanperälle tallille ajamaan hevosia. Oikein tosi mukavaa on ollut molemmissa paikoissa. Paljon saa ajaa erilaisia hevosia. Ennen kaikkea saa tuntumaa, mikä helpottaa kilvanajon aloittamista. Ei tunnu vaikealta ajaa vieraiden hevosia, mikä on tosi tärkeä juttu."

Milloin luvassa on ensimmäinen starttisi?

"Toivottavasti ekalla viikolla, kun täytän 16 vuotta. Mitään ei olla lyöty lukkoon, mutta olisi mukava aloittaa Pihtiputaalla tai Vieremällä kilvanajo. Mitä aikaisemmin pääsee ajamaan kilpaa, sitä parempi."

Onko tälle vuodelle kovia tavoitteita menestyksen osalta?

"Rauhassa aloitellaan, mutta olisihan se kiva, jos tämän vuoden aikana saisin otettua ensimmäisen voittoni. Sehän riippuu paljon siitä, minkälaisia hevosia saa ajettavaksi, ja saako ajotehtäviä ylipäätään minkä verran. Jos saisi puoliasiallisesti ajettavia, niin oltaisiin hyvässä tilanteessa."

Jokimäen Ilona ja poniraviohjastaja Tatu Ek
Tatu Ek pääsi 5.12. Oulussa Lauri Hyvösen voittajahaastatteluun Jokimäen Ilonan venytettyä maalikuvasssa ykköseksi. 15-vuotias nuorimies on saanut vihdoin C-kortin.Kuva: Mia Mäki-Maunus
Tatu Ek on yksi Oulun seudun tulevaisuuden raviurheilijoista.
Raviurheilun tuleva tähti - poniharrastajalle ammattitallit ovat tulleet jo tutuiksi

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi