Ekstrarahaa tarjolla kotimaassa keskiviikkona ja lauantaina

Ekstrarahaa tarjolla kotimaassa keskiviikkona ja lauantaina

Derbyviikonlopun jälkeen Vermo huilaa ja keskiviikkoinen Toto65-kierros ravataan Joensuussa. Linnunlahdella on pääpelissä 65 000 euron jackpot, mikä lisää myös pelillistä mielenkiintoa.

Avauskohteessa Thai Profit ja Amazing Warrior ottavat ensimmäistä kertaa mittaa toisistaan. Viidennen kohteen Vixeli on pitänyt kisataukoa kuninkuusravien jälkeen. Tapio Perttusen valmentama ja ohjastama ori on treenannut normaalisti ja nousee tauoltakin 7 oikein -lehden vihjeissä lähtönsä suosikiksi.

Kavioliigaa isännöi Tornio. Kun derbylauantaina rivistä muodostui helppo ja 5- ja 6 oikein -tulokset jäivät jakamatta, tietää se Tornion Toto75-kierrokselle ekstrarahaa 125 718 euroa. Kohdelähtöihin saapuu hevosia myös Ruotsista ja Norjasta. Mika Forss nähdään Laivakankaalla kahdeksan hevosen ohjaksissa. Toto75:n päättävänä lähtönä ajetaan Midnight Race, jonka voittajaksi Forssin ohjastama ja paljon haastavampiinkin vastustajiin tottunut Hector Sisu on vahva kandidaatti. Reima Kuislan valmentaman ja Niko Jokelan ohjastaman Bubble Effen suunnalta on odotettavissa realistisin vastus Petri Salmelan suojatille.

Lappeenrannassa karsitaan tiistaina nelivuotiaita lämminveritammoja ja viisivuotiaita suomenhevostammoja Villinmiehen tammakilvan finaaliin. Molempien rotujen osalta karsintalähtöjä ajetaan neljä kappaletta, joista jokaisesta menee kolme parasta 24.9. ajettavaan finaaliin.

Ruotsin Solvallassa ajetaan perjantaina kriterium- ja tammakriterium karsinnat. Lauantain 75-kierroksen isäntä on Hagmyren. Sunnuntaina Norjan Bjerkessä ratkaistaan molempien rotujen kriterium- ja derbyvoittajat.

Tänäiltana näköislehtenä verkossa julkaistava ja huomenna printtinä ilmestyvä 7 oikein -lehti on kasannut yhteen kotimaan totoravien lähtölistat, vihjeet ja tallikommentit keskiviikosta tiistaihin. Naapurimaan kierroksille vihjeet tarjoillaan keskiviikolle, lauantaille ja sunnuntaille.

Huomioithan, että näköislehti sisältyy 7 oikein -lehden tilaukseen. Näköislehteen kirjaudutaan asiakasnumerolla. Salasanana toimii postinumero. Lauantaisin näköislehteen päivitetään tuoreita tallikommentteja lauantain ja alkuviikon raveihin.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi