Jyrki Tammimetsä valmentaa ja ohjastaa Mythosta.
Jyrki Tammimetsä valmentaa ja ohjastaa Mythosta.Kuva: Anu Leppänen

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Forssa: Kykyhevonen palaa tasolleen

Raviviikko käynnistyy Forssan Pilvenmäellä, missä Toto5-kierroksen tasonnostajana toimivat kolme divisioonakarsintaa. Ideavihjeen varmaksi valikoituu tauosta huolimatta viime sijoituksiaan kyvykkäämpi Mythos.

Jyrki Tammimetsän suojatti tekaisi toukokuussa kärkipaikalta kevyesti 15-alkuisia täyden matkan tuloksia. Kesäkuun kilpailuissa ruuna keräsi kovasti peliä, mutta oli niissä starteissa kaukana parhaastaan sairastelujen vuoksi. ”Mythoksen veriarvot olivat päin honkkelia, ja kesti että ne lähtivät paranemaan”, Tammimestä kertoo. ”Liikuteltu sitä on, ja nyt ollaan päästy treenaamaan ihan ok:sti. Vähän kysymysmerkki se on, kun se on kotona vähän laiska menemään. Teki se nyt kuitenkin ihan hyvän hiitin. Lähtöpaikka on hyvä, parasta mitä Forssaan voi saada. Se lähtee aika hyvin, kun askelmerkit vain onnistuu. Ajoin sillä yhden startin Forssassa, ja kaarteet se tuntui menevän hyvin.”

Juoksuradalta uskomme nopean starttaajan kiihdyttävän heti kärkeen. Jos matkavauhti ei mene aivan hurjaksi, pystyy alustavassa pelijakaumassa kohteensa kolmoshevoseksi luotettu lahjakas nelivuotias hallitsemaan kilpailua maaliin saakka.

Toto-kupongille tästä linkistä

Veikkaus vihjeet
Veikkaus vihjeet

Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Forssa

Toto5-1: 12, 11, 8, 5, 4 (10, 1)

Toto5-2: 4, 7, 1, 2 (3, 6)

Toto5-3: 6 Mythos (4, 3)

Toto5-4: 11, 10, 13, 9, 5, 1, 6, 12 (4, 8)

Toto5-5: 8, 1, 12 (4, 8)

6 x 4 x 1 x 8 x 3 = 480 riviä – 48,00 euroa 0,10 euron peruspanoksella.

Valmentajakommentit Mobiilihepasta

Lähtö 7, Toto5-4 Duo-1 Tro

Emma Väre: Mathilde Halm (1) oli viimeks alkumatkasta vähän epävarma eikä ihan saatu niitä asemia puolustettua mitä kuvittelin, tilaa saatuaan tuli hyvin maaliin. Kotona kaikki ookoo ja hyvä paikka.

Lähtö 8, Toto5-5 Duo-2

Christa Packalén: Stonehard (1) on nyt malttanut mennä ravia ja viimeksi kiristä tuli pitkä ja loppukurvissa menetti metrejä kun oli hakauksissa toisen kanssa. Treeneissä kaikki ok ja hyvältä paikalta pystyy pärjäämään jos vaan malttaa ravata.

Lähtö 9, Tro, monté

Marjo Puumala: Charly Du Tremblen (1) viime kerran vaisuuden syyksi paljastui kurkunpääntulehdus. Nyt pitäisi olla terve, mutta kaikki reippaammat treenit on tehty kotona, radalla ei ole käyty, joten tuskin on heti parhaimmillaan.

Roosa Lindholm: Viime startissa Worrywart (10) vain juoksenteli porukan mukana eikä juuri yrittänyt kiriä. Piristyi kyllä heti kun joku tuli rinnalle. Vaisuhko esitys johtunee liian pitkästä starttivälistä. Toivottavasti ainakin. Kokeillaan käydä reippaalla hiitillä ennen tätä starttia jos ruuna siitä piristyisi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi