Maria Kurttilan ClubNord Pro on avauskohteen ideavarma.
Maria Kurttilan ClubNord Pro on avauskohteen ideavarma.Kuva: Mia Mäki-Maunus

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Joensuu: Myös kovempi tehtävä ratkeaa voitokkaasti

Vahvasti viime kerralla voittoon rutistanut Club Nord Pro kohtaa tänään kovemman vastuksen, mutta ideavihjeessä uskotaan lopputuloksen olevan edelleen sama.

Maria Kurttilan osaomistama, valmentama sekä ohjastama Club Nord Pro on herkkä hevonen, jonka kohdalla laukat ovat olleet kilpailuissa se suurin ongelma. Vauhtia ja kestävyyttä 10 kertaa kilpailleessa 5-vuotiaassa on riittämiin, minkä se viimeksikin näytti. Ruuna laukkasi alussa pahoin, mutta kierteli vielä 1200 metrin kirillä niukkaan voittoon. Vastus on nyt tasokkaampi, mutta kolmossuosikin asemaa prosenteissa nauttivaa Club Nord Prota kiinnostaa kokeilla varmana asti.

Toisessa kohteessa yllättäjänä mukaan paalulta starttaava ja liki neljän kuukauden tauolta palaava Tom Boy Poof. Kolmannessa kohteessa Wonder Of You on vahvoilla, mutta sille ei paras mailin matka avaa muillekin mahdollisuuden. Curakaon alustavasta 22 prosentin kannatuksesta kuuluisi levittää osa muille haastajille. Neljän on kimurantti taisto, jossa suosikeilla on 60 metriä takamatkaa, jota pitää pelipäätöksissä kunnioittaa. Päätökseen varmaksi Surprise Daisy. Se voitti toissa kerralla keulan rinnalta, mutta taipui siitä viimeksi, eikä valmentaja Timo Hulkkonen osannut sanoa syytä. Uskotaan, että tänään tamma taas on parhaimmillaan, jolloin se on huippuasemistaan vahvoilla.

Toto-kupongille tästä linkistä

Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Joensuu

Toto5-1: 11 Club Nord Pro (4, 8)

Toto5-2: 10, 1, 5, 2 (6, 7)

Toto5-3: 1, 8, 4, 2, 3, 5, 7 (9, 6)

Toto5-4: 10, 11, 12, 7, 9, 14, 4 (2, 3)

Toto5-5: 1 Surprise Daisy (2, 7)

1 x 4 x 7 x 7 x 1 = 196 riviä – 19,60 euroa 0,10 euron peruspanoksella.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi