Tommi Mäenpään valmentama Jojo Keeper on Killerin ideavarma.
Tommi Mäenpään valmentama Jojo Keeper on Killerin ideavarma.Kuva Harri Lind

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Jyväskylä: Potin räjäytys haaveissa - ideahevosen pitää kuitenkin petrata

Maanantain Toto5-kierroksen rohkeaksi ideavarmaksi on valittu avauskohteen Jojo Keeper.

Crazedin 5-vuotias poika vietti uransa alun Svante Båthin valmennuksessa, kunnes siirtyi Robert Berghille. Se teki harvoissa kilpailuissaan mukiinmeneviä esityksiä, mutta mistään ikäluokkahevosesta ei ollut kyse.

Tommi Mäenpään yhteistyö Jojo Keeperin kanssa käynnistyi viime marraskuussa. Avauskilpailu Vermossa ei paljoa luvannut, ja Jokimaalla juoksemassaan toisessa koitoksessa se alkoi hiipua johtavan rinnalta, kun matkaa oli reilu puoli kierrosta jäljellä. Päästyään sisäradalle ruuna sai uutta uskoa ja tuli loppujen lopuksi ihan mukavalla tyylillä maaliin saakka.

Nyt sillä on pari starttia alla, ja kun viime kilpailusta on vain vähän aikaa, otteet voivat hyvinkin olla terävämmät. Illan vastus ei ole mahdoton voitettavaksi.

Jojo Keeperin pelikannatus oli päivällä 10 prosentin paikkeilla, mutta on luultavaa, että se putoaa siitä jonkin verran.

Toto-kupongille tästä linkistä

Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Jyväskylä

Toto5-1: 10 Jojo Keeper (5, 12)

Toto5-2: 6, 7, 11, 2, 8, 3, 10 (5, 12)

Toto5-3: 9, 10, 3, 4 (14, 5)

Toto5-4: 3, 7, 1 (8, 9)

Toto5-5: 5, 2, 4, 10, 6 (8, 12)

1 x 7 x 4 x 3 x 5 = 420 riviä - 42,00 euroa 0,10 euron peruspanoksella.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi