Isto Kuisman tallin Global Bring It On on idearivin toinen varma.
Isto Kuisman tallin Global Bring It On on idearivin toinen varma.Kuva: Anu Leppänen

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Jyväskylä: Apuvarman epäonnistumisille löytyy selityksensä

Illan vihjerivi on laadittu kahden varman taktiikalla. Toiseksi yksinäiseksi merkiksi on valittu Global Bring It On, joka on saanut mainion lähtöradan hyvätasoisessa ja tasaisesti pelatussa Toto5-päätöksessä.

Isto Kuisman valmennettavan tulosrivi ei näytä hyvältä kolmen viimeisimmän kilpailun osalta. Kuisma kertoo, että Kouvolassa kilpakaveri oli ajanut jaloille ja Kaustisella tamman oli väistettävä toista valjakkoa ahtaassa tilanteessa. Viimeksi Mikkelissä oli puolestaan kavioissa sanomista.

Global Bring It Onia on hoidettu ja nyt siltä odotetaan pärjäämistä. Isto Kuisman mukaan tamman pitäisi olla suurin piirtein samalla tasolla kuin hienosti sujuneessa Solvallan kisassaan Elitloppet-viikonvaihteessa. Hän ei pelkää laukkaa, vaikka takaraivossa sen mahdollisuus hieman pyöriikin.

Suomenhevosten Derbyn ensimmäisen karsintalähdön suursuosikkina starttaa V.G. Voitto, joka jää itseoikeutetusti vihjerivin toiseksi tukipilariksi.

Tästä kupongille

Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Jyväskylä

Toto5-1: 5 V.G. Voitto (9, 8)

Toto5-2: 10, 8, 3 (9, 6)

Toto5-3: 3, 4, 6, 10, 5, 7, 11, 1, 9, 14, 8 (12, 13)

Toto5-4: 2, 9, 11, 14, 8, 12, 1, 15, 7, 10 (5, 13)

Toto5-5: 3 Global Bring It On (9, 7)

1 x 3 x 11 x 10 x 1 = 330 riviä - 33,00 euroa 0,10 euron peruspanoksella.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi