Hevosurheilun Toto5-ideavihje Kuopio: Voittoisa paluu tauolta
Kyvykäs Vauhti Teppo ei ollut kahdessa viimeisessä kilpailussaan kohdillaan ja palaa nyt huolto- ja treenitauolta tositoimiin. Valmentaja Harri Kotilainen raportoi ruunan tuntuvan treeneissä ihan hyvältä, ja hän lähtee luottavaisena matkaan. Vauhti Tepon todennäköisin juoksupaikka tänään on johdossa, mistä se pystyy hyvän suorituksen tehdessään hallitsemaan maaliin saakka. Päivän peliprosentti on 19, mikä on ideavihjeen varmavalinnalle ihan sopivasti.
Avauskohteen Nineeleven on ollut vakuuttava, mutta alustava 85 peliprosentti on kolmevuotiaalle hevoselle liikaa. Voltin kakkonen ja loppusyksyn tuomat haasteet sekä kysymysmerkit esimerkiksi juoksualustalle ovat asioita, mitkä voisivat epäonnistumisen tuoda. Toki, jos Nineeleven ravaa ja on normaali, sen pitäisi voittaa. Ykköshaastaja Smokin Riden on tarkoitus juosta tänään ensimmäistä kertaa ilman kaikkia kenkiä.
Päätöksestä löytyy kierroksen toinen iso suosikki, Redemption. Se voitti maanantain välistarttinsa selkeällä marginaalilla johtavan takaa. Kimmo Aholan valmennettava selvittää monenlaiset kuskin taktiset vaihtoehdot ja on vahvoilla ottamaan neljännen peräkkäisen voittonsa. Haetaan kuitenkin isompaa pottia nappaamalla lapulle mukaan Cool On Photos sekä yhden prosentin Dust Collector.
Toto-kupongille tästä linkistä
Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Kuopioon
Toto5-1: 10, 15, 16, 9 (3, 1)
Toto5-2: 1, 4, 15, 12 (14, 7)
Toto5-3: 2 Vauhti Teppo (9, 12)
Toto5-4: 12, 3, 14, 6, 9 (11, 13)
Toto5-5: 7, 3, 4 (10, 9)
4 x 4 x 1 x 5 x 3 = 240 riviä – 24,00 euroa 0,10 euron peruspanoksell