Juha Utala (kuvassa Damianon kanssa) ottaa Iron Queenilta tänään kaikki kengät pois ja laittaa tammalle vedettävät korvapallot.
Juha Utala (kuvassa Damianon kanssa) ottaa Iron Queenilta tänään kaikki kengät pois ja laittaa tammalle vedettävät korvapallot.Kuva: Roosa Lindholm

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Lahti: Oljenkorret käyttöön

Jokimaan Toto5-kierros tarjoilee kaksi suurta prosenttirohmua. Ideavihjeessä molemmat varmistetaan, ja suurta rahaa lähdetään hakemaan päätöskohteen rohkean ideavarman varaan laaditulla pyydyksellä.

Uransa alkuvuodesta kolmella voitolla avannut Iron Queen on kilpaillut viime startit tasokkaissa ikäluokkalähdöissä. Kun lähtöpaikat ovat olleet aina sieltä heikommasta päästä, ovat sijoitukset jääneet varovaisella ajotaktiikalla vaatimattomiksi. Tänään vastus jaetussa tavallisessa sarjassa vaikuttaa melko sopivalta. Valmentaja lähtee ulkoradan paikalta tällä kertaa rohkealla taktiikalla liikkeelle.   

”Iron Queen lähtee auton takaa ihan hyvin matkaan ja tarkoituksena on ajaa heti alusta lähtien eteenpäin”, Juha Utala kertoo. ”Varustuksessa otetaan oljenkorsia reilusti käyttöön. Tarkoitus on ajaa ensimmäistä kertaa ilman kaikkia kenkiä. Aiemmissa kilpailuissa on ollut korvat tukittuina. Illalla on vetopallot käytössä, minkä toivotaan tuovan lisää purista loppuun.”

 

Toto-kupongille tästä linkistä

Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Lahti

Toto5-1: 4, 3, 10 (7, 12)

Toto5-2: 2, 10, 5, 9, 11, 3 (12, 8)

Toto5-3: 10, 5, 1, 11 (12, 4)

Toto5-4: 6, 7, 2, 5, 4 (12, 11)

Toto5-5 7 Iron Queen (5, 6)

3 x 6 x 4 x 5 x 1 = 360 riviä – 36,00 euroa 0,10 euron peruspanoksella.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi