Tuukka Varis ohjastaa ideavarmaa.
Tuukka Varis ohjastaa ideavarmaa.Kuva: Pekka Salonen

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Mikkeli: Rohkea ideahaku tavoittelee uransa avausvoittoa

Illan luottohevoseksi on valittu Toto5-pelin päätöslähdössä juokseva Peace Of Cake. Vaikka Timo Hulkkosen valmennettava kohtaa suursuosikki Rosiman johdolla liudan erinomaisia nousukkaita ja lähtöpaikkakin on haastava, sillä on kannatusprosenttejaan suurempi todennäköisyys yltää jopa ykköseksi saakka.

Tamma on tänään Tuukka Variksen ainoa ajettava. Hän kertoo, että se on tauluaan selvästi parempi ja on saanut juonen päästä kiinni, mikä on ollut nähtävissä sen parissa edellisessä startissa.

Viime Mikkelin vierailullaan Bar Hoppingin hienosukuinen tytär tarjosi tiukan vastuksen hyväluokkaiselle Zola Beatille käväisten maalisuoralla sen edelläkin, mutta joutui lopulta tyytymään täpärääkin täpärämmin toiseen palkintoon.

Tuukka Varis sanoo lähtevänsä kisaan mukaan positiivisin miettein, mutta ei tokikaan henkseleitä paukutellen. Suosiollisella juoksunkululla kaikki on kuitenkin mahdollista.

Toto-kupongille tästä linkistä

Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Mikkeli

Toto5-1: 1, 6, 4, 7 (3, 2)

Toto5-2: 6, 7, 5, 1, 10 (9, 11)

Toto5-3: 3, 2, 14, 8, 15, 11 (10, 6)

Toto5-4: 6, 7, 3, 2 (5, 10)

Toto5-5: 8 Peace Of Cake (4, 6)

4 x 5 x 6 x 4 x 1 = 480 riviä - 48,00 euroa 0,10 euron peruspanoksella.

Valmentajakommentteja Mobiilihepasta

Lähtö 2

Jyrki Jauhiainen: Applehill's Bossilta (2) putosi Lappeessa kenkä. Vermossa juoksu meni pieleen, varsa palautui kuitenkin hyvin, ja on treenannut hyvin. Toiveena säästöreissu ja sijoitus 4 joukkoon.

Christa Packalén: Kiikku's Nea (3) oli viimeksi lopussa vähän epävarma mutta teki silti hyvän juoksun. Nyt on vähän muutettu kengitystä ja uskoisin että on nyt parempi sen suhteen Vastassa oli ihan asiallisen näköisiä hevosia mutta kyllä tämän pitäisi totossa olla.

Timo Ahtiainen: Afterglow (6) treenaa normisti, kaikki ok. Ehjä suoritus toiveena.

Lähtö 3

Antti Ripatti: Ciao Ferrarin (4) esitys Killerillä ok, onnistuneella juoksulla totosijalle mahdollisuus.

Lähtö 6, Toto5-3

Veli-Matti Hassinen: Ökymäen Silvia (13) alisuoritti Joensuussa (ruokintaa muutettiin, johtui varmaan siitä), mutta oli nyt välistartissa Kuopiossa oma itsensä ja tuli hyvin loppua, vaikka juoksunkulku olikin vastaan. Tavoitteena edelleen ehjä startti ja rahasija.

Lähtö 8, Toto5-5 Duo-2

Aimo Ollikainen: Lahden vaisun startin jälkeen Boogeymansinin (1) hampaita on raspattu ja lihaksia käsitelty, joten nyt Buukin pitäisi olla parempi. Treeneissä se on ollut ihan ok ja hyvältä lähtöpaikalta odotukset on kuuden joukossa.

Antti Ripatti: Sweet Poison (5) jatkaa hyvässä kunnossa, vastus nyt aiempaa huomattavasti kovempi, keulasta parhaimmillaan, sinne ei taida nyt olla asiaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi