Hevosurheilun Toto5-ideavihje Oulu: Pakkanen ja Mikkonen paukuttavat
Heikki Mikkonen ajaa Massive Shinea.Arkistokuva: Pekka Salonen

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Oulu: Pakkanen ja Mikkonen paukuttavat

Massive Shine on poisjääntien jälkeen entistä maistuvampi pelikohde. Laukkariski on toki edelleen isohko, mutta ravatessaan Massive Shine pystyy yllättävän kovaan suoritukseen.

Heikki Mikkosen valmentama Massive Shine on mielenkiintoinen idea. Se lähti viimeksi Kuopiossa kovaa, mutta rulli laukalle 1. kaarteeseen mentäessä. Tuossa erheessä paloi kärkeen yli 50 metriä, joten tehtävästä muodostui turhan vaativa. Massive Shine kulki toisella puolikkaalla todella kovaa, otti porukan kiinni ja näytti maalisuoran alussa olevan vielä rintaman takana pussissa. Lopulta hevonen kangistui muutamia mittoja kärkiryhmästä, mutta teki kokonaisuutena vankan vinkkiesityksen. Kun pari hevosta on sisäpuolelta pois, muuttuu lähtöpaikka inhimilliseksi. Peliosuus on ideasuosikilla alakantissa, sillä koko matkan johto ei tässä lähdössä yllättäisi. Toki tasaisessa lähdössä Massive Shine ei ole mitenkään erityisen todennäköinen menestyjä.

Muihin kohteisiin tuskin saadaan suuryllätyksiä, mutta toisaalta lähdöissä ei ole selviä suosikkeja. Tämän myötä rivin arvo nousee haastajien voittaessa reilusti. Massive Shinen varaan päästään virittämään mieluinen ideakuitti.

Tästä kupongille:

Veikkaus kaupallinen yhteistyö.
Veikkaus kaupallinen yhteistyö.

Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Ouluun

Toto5-1: 5 Massive Shine (7, 9)

Toto5-2: 9, 8, 4, 7 (12, 10)

Toto5-3: 13, 10, 12, 9, 11 (5, 2)

Toto5-4: 7, 3, 1 (12, 2)

Toto5-5: 6, 10, 3 (5, 7)

1 x 4 x 5 x 3 x 3 = 180 riviä – 18,00 euroa 0,10 euron peruspanoksella.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi