Petri Lahti-Luopa osti hienosti aloittaneen Tukkijätkän huutokaupasta.
Petri Lahti-Luopa osti hienosti aloittaneen Tukkijätkän huutokaupasta.Kuva: Anu Leppänen

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Oulu: Sukuori näyttää kyntensä

Pyryporun Luparan emänemä jätti mm. ravinkungatar Mariminin. Sillä itsellään on kolme jälkeläistä, Sippimies, Ukkoherra ja ideavihjeen näkemysvarma Tukkijätkä.

Tukkijätkä on aloittanut puhtaalla pelillä. Kilometriajat eivät ole olleet vielä erityisen kovia, mutta ori on tullut molemmilla kerroilla ylivoimaisen soolon jälkeen kaukana muiden edellä maaliin. Voimia on jäänyt ja tiedot tallilta lupailevat 1.30-alitusta ehjällä kilpailusuorituksella. Alle sen vauhdin Tukkijätkä on jo lopetellut viimeisen puolikkaan, joten kyyti riittää ja vahvuus on taustatietojen mukaan hevosen paras valtti.

Uran ensimmäinen autolähtö ja muutenkin vähäinen rutiini tuo laukkariskin, mutta ainakin toistaiseksi Tukkijätkä on tehnyt kaiken oikein. Mukana on muutama muukin lahjakas varsa, mutta niillä on yhtälailla kysymysmerkkejä matkassaan. Oulu Express -karsinnassa Tukkijätkä voisi olla oiva veto ideavarmaksi.

Muihin kohteisiin päästään ottamaan lapulle enemmän merkkejä. Oulu Express -karsinta lämminverisille saattaa olla kahden kauppa, sillä Irondanger ja Massimo Hoist ovat molemmat aloittaneet hienosti. Kehitystä on toki tapahtunut muidenkin osalta, mutta suosikkipari on paperilla pelottavan kova kaksikko.

Tästä kupongille:

Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Oulu

Toto5-1: 1, 3, 5, 7, 6 (4, 2)

Toto5-2: 3, 4, 8, 10 (6, 9)

Toto5-3: 5, 4 (3, 7)

Toto5-4: 3 Tukkijätkä (10, 1)

Toto5-5: 5, 1, 6, 4, 3, 9, 7, 2 (8, 5)

5 x 4 x 2 x 1 x 8 = 320 riviä – 32,00 euroa 0,10 euron peruspanoksella.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi