Hissun Kalle varmistetaan Rovaniemellä.
Hissun Kalle varmistetaan Rovaniemellä.Kuva: Juhani Hynynen

Hevosurheilun Toto5-ideavihje Rovaniemi: Varmaehdokkaat kortilla

Mäntyvaaran Toto5-pelissä suosikit ovat kaikki haavoittuvaisia. Tälle kaudella kaksi loistosuorista tehnyt Pain Train jää lopulta yksin kupongille.

Pain Train oli loistava viimeksi Bodenissa. Ruuna kiri 4. ulkoa viimeiset 400 metriä peräti 10,9-vauhtia, ja myös kauden avaus oli mainio. Rovaniemellä lähtöpaikka tuo omat haasteensa, mutta toisaalt osa kilpakumppaneista saattaa pilata jo alkumatkalla laukkaan, ja muutenkin kisa on tasoltaan kirjava. Pain Train on sopivalle juoksupaikalle päästessään erittäin lähellä ykkösijaa. Se pystyy tekemään itse juoksunsa, joten rattailla Ville Koivisto pystyy tarvittaessa tekemään ratkaisuja jo ennen päätöspuolikasta.

Hissun Kalle on syystäkin paljon pelattu, mutta sen suoritukseen on liitettävä arvoituksellisuutta. Tuoreimpaan kisaan satsattiin tosissaan, mikä näkyi myös ajosuorituksessa. Hissun Kalle vastasi pitkään Cupidolle, vaikka olikin lähes koko matkan tiukilla. Yhtä kovaa suoritusta hevoselta ei voi tällä kertaa vaatia, mutta kova tulos todennäköisesti näkyy korkeana peliosuutena. Toiselle isolle suosikille otetaan mielihyvin kavereita lapulle. 

Toto-kupongille tästä linkistä

Hevosurheilun Toto5-ideasysteemi Rovaniemi

Toto5-1: 8, 5, 4, 9 (7, 1)

Toto5-2: 8 Pain Train (4, 2)

Toto5-3: 3, 7, 2, 4, 1, 8 (12, 6) 

Toto5-4: 10, 1, 5, 4 (6, 1)

Toto5-5: 4, 7, 2, 10, 9 (3, 8)

4 x 1 x 6 x 4 x 5 = 480 riviä – 48,00 euroa 0,10 euron peruspanoksella

Valmentajakommentit Mobiilihepasta

Lähtö 4, Toto5-1

Petteri Joki: Peppe Roc (1) Ilman kaikkia kenkiä enaimmäistä kertaa.

Kari Alapekkala: Jerome di Quattro (5) jatkaa vahvassa kunnossa.Ei ole tarkka juoksusta ja pystyy tekemään omaakin juoksua.Toivotaan reipasta vauhtia,niin tämäkin pystyy silloin menestymään.

Lähtö 6, Toto5-3

Kari Alapekkala: Easy Silence (7) aloitti hyvin pitkältä tauolta. Uskotaan että parantaa startti alla. Juoksun onnistuessa kolmen joukkoon. Etukengittä jatketaan.

Lähtö 7, Toto5-4, Troikka

Kari Alapekkala: Danilo Brick (1) palaa tauolta ihan ok-kunnossa. Päästy treenaamaan hyvin viimeiset kuukaudet. Lähtöpaikka hyvä ihan asialliselle avaajalle. Uskon että vaatii pari starttia alle ollakseen parhaimmillaan.


Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi