Hevosurheilun Toto65-ideavihje Magic Monday: Kauden 14. kilpailu toden sanoo
Jukka-Pekka Kauhasen ajama Harmimatic Tinker pystyy yllätykseen.Kuva: Jarno Unkuri

Hevosurheilun Toto65-ideavihje Magic Monday: Kauden 14. kilpailu toden sanoo

Tänä vuonna vielä ilman voittoa oleva Harmimatic Tinker pääsee tänään huippuasemista koittamaan kuparisen rikkomista. Kymmenisen prosenttia päivällä pelattu ruuna toimii ideavihjeen ankkurina.

Kuopiossa ajettavan viidennen kohteen suosikki on Redemption, joka hakee peräti 15. voittoaan tälle vuodelle. Se ei kuitenkaan ole ollut kahteen edelliseen starttiinsa niin terävä kuin parhaimmillaan, vaikka ei kolmannen sijan ja voiton tuoneita suorituksia moittiakaan ole voinut. Sen sisäpuolelta starttaa Harmimatic Tinker. Jukka-Pekka Kauhanen ajaa sen 2.–3-. sisälle, mistä ruuna pystyy kirimään voittoon asti. Edellisissään nousuvireinen Harmimatic Tinker on ollut neljäs ja tullut loppua hyvin.

Avauskohteeseen ei oteta kantaa, vaan koitetaan vain päästä siitä eteenpäin kolmen suosikin voimin. Toisessa tuoksuu yllätyksen mahdollisuus. Jättiyllättäjistä siinä otetaan mukaan yhden prosentin Hurricane Boshoeve. Kolmannessa kohteessa alle kuuden prosentin hevosista mukaan Zio Paperone Jet (5 %) ja Benjamin Song (1 %).

Neljännessä jätetään kupongilta ulos turhan reipasta 37 prosentin kannatusta nauttiva Stonecapes Queila, vaikka se viimeksi vähän pirteämpi oli kuin aikaisemmin. Päätöksessä mukaan lapulle Might Be Romeo, vaikka ohjastaja–valmentaja Tapio Perttunen ei edellisen kerran toukokuussa kilpailleelta kykyhevoseltaan odota vielä menestystä.

Totokupongille tästä linkistä

Hevosurheilun Toto65-ideasysteemi Magic Mondayhin

Toto65-1: 3, 9, 1 (8, 12)

Toto65-2: 5, 10, 9, 11, 4, 2 (3, 12)

Toto65-3: 7, 9, 1, 4, 11 (2, 3)

Toto65-4: 2, 4 (3, 5)

Toto65-5: 2 Harmimatic Tinker (3, 4)

Toto65-6: 7, 10, 2 (11, 8)

3 x 6 x 5 x 2 x 1 x 3 = 540 riviä – 54,00 euroa 0,10 euron peruspanoksella.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi