Hades on toinen ideavihjeen varmoista tälle illalle.
Hades on toinen ideavihjeen varmoista tälle illalle.Kuva: Pekka Salonen

Hevosurheilun Toto65-ideavihje Vermo: Keulajuoksulla suosikkeja kukistamaan

Ideavihjeen toinen tukipilari Hades koittaa pitää kovat Mr Stahlin ja Knocking Matchin takanaan suoraviivaisella taktikalla.

Hyvävireinen Hades on kivunnut kahdessa edellisessä kilpailussaan vahvasti toiseksi ja hävinnyt vain keulahevosille Might Be Romeolle ja Erv Zetille. Tänään sillä on hyvä mahdollisuus päästä itse määrittämään johtopaikalle lähdön tapahtumia. Ruuna on siitä sitkeä, ja kun Mr Stahlia haittaa takarivi ja Knocking Matchia kasirata, Hadesta koitetaan varmana. Alustava peliprosentti on 13.

Toiseen kohteeseen revitetään. Suosikit enintään 4000 euroa tienanneiden suomenhevosten kisassa tavallaan osaamiseltaan erottuvat, mutta niidet urat ovat vasta alkuvaiheessa ja epäonnistumisia voi tulla aika herkästi. Kolmannen voittaa Citadella Evo, jos on yhtä rauhallinen kuin viimeksi. Vielä yhden onnistumisen perusteella siihen ei voi kuitenkaan varauksetta luottaa, joten varmistellaan.

Neljännestä kohteesta tulee ideavihjeen toinen varmavalinta. Sahara Sandstrom otti toissa kerralla komean kirivoiton T75-lähdössä, ja viime lauantainakin se oli Hierro Bokon voittamassa kisassa erinomainen, vaikka sijoittui vasta seitsemänneksi. Alustavassa pelijakaumassa se on kakkossuosikki, joten varmaksi vain.

Viidennessä kohteessa erottuvat Korven Liideri ja Rallin Muisto, mutta pienet heikkoudet niillä on kuitenkin olemassa. Korven Liideri voi esimerkiksi laukata ja Rallin Muiston pätkänopeus ei ole huippuluokkaa. Mukaan otetaan nousuvireinen Tohtori sekä Safööri. Päätöksessä suosikkikaksikko Kiikku’s Trooper – Hertus varmistetaan Hila’s Eltonilla.

Toto-kupongille tästä linkistä

Hevosurheilun Toto65-ideasysteemi Vermo

Toto65-1: 2 Hades (9, 8)

Toto65-2: 3, 6, 8, 5, 4, 12, 9, 2 (11, 7)

Toto65-3: 8, 5, 1, 9 (3, 2)

Toto65-4: 9 Sahara Sandstorm (4, 8)

Toto65-5: 8, 9, 10, 1 (7, 6)

Toto65-6: 2, 3, 4 (10, 7)

1 x 8 x 4 x 1 x 4 x 3 = 384 riviä – 38,40 euroa 0,10 euron peruspanoksella.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi