Hevosurheilun Toto65-ideavihje Vermo: Viime kilpailu näkyy prosenteissa liikaa
Ideavihjeen ankkuri on viimeksi keulapaikalta kahdeksanneksi taipunut No Limit Royalty.
Jarno Kauhanen pettyi viimeksi valmennettavansa No Limit Royaltyn suoritukseen. Ruuna oli tuntunut treeneissä oikein hyvältä, mutta kisasuoritus ei vastannut treeniotteita. Tänään on kuitenkin uusi päivä ja luvassa on todennäköisesti erilainen taktiikka. Kasipaikka muuttui poisjääntien myötä kuutospaikaksi, mistä nopea avaaja pystyy hankkimaan hyvät asemat. Olennaisinta on välttää joutuminen toisen radan veturiksi, jossa todennäköisimmin työskentelee Com Tuff. Toisesta tai kolmannesta parista ulkoa No Limit Royalty pystyy lähdön voittamaan. Sen peliprosentti on päivällä maistuvasti vain neljä.
Avauskohteessa lapulle otetaan mukaan tauluaan parempi, vain yksi prosenttia pelattu Be The One. Toinen kohde on haastava tammalähtö, jossa pelivalinnat tulevat paalun hevosista. Neljännessä iso suosikki Bosse Nice varmistetaan viime aikoina tasapaksusti esiintyneellä En Candy Tillillä, jonka ilmoitettu juoksevan tänään ensimmäistä kertaa urallaan jenkkikärryillä. Päätöksen ideahaku on Quick Vald, joka on kahden prosentin kannatuksellaan selkeästi liian vähän pelattu.
Hevosurheilun Toto65-ideasysteemi Vermoon
Toto65-1: 3, 6, 1, 10 (9,12)
Toto65-2: 6, 3, 4, 1 (13, 14)
Toto65-3: 8, 1, 12 (10, 4)
Toto65-4: 8, 3 (11, 10)
Toto65-5: 8 No Limit Royalty (12, 7)
Toto65-6: 5, 6, 8, 10 (12, 3)
4 x 4 x 3 x 2 x 1 x 4 = 384 riviä – 38,40 euroa 0,10 euron peruspanoksella.