Hevosurheilun Toto75-ideavihje Forssa: Jackpotissa yli 180 000 euroa!
Suomenhevosille on tänä vuonna ensi kertaa oma Pilvenmäki Special. Lähtö on pelillisesti mielenkiintoinen, sillä Joensuussa hirmutuloksen johtavan rinnalta tehnyt Cupido ja voittoputkessa kilpaileva Renum Helga ovat keränneet suhteessa moneen muuhun osallistujaan liikaa peliä puoleensa. Molemmat ovat toki mahdollisia menestyjiä, mutta Cupidolle on takamatkan voltin neloselta tyystin erilainen juoksunkulku luvassa. Renum Helga puolestaan kohtaa entistä kovempia tekijöitä ja sen kohdalla kuljetusmatka sekä iso yleisömeri voivat kumpikin vaikuttaa kilpailusuoritukseen. Kunto on rautaa, mutta ihan parhaimpaansa se on pystynyt kotiradallaan Loviisassa.
Eivari on lähdön näkemyshevonen ja samalla ideavihjeen rohkea varma. Vermossa viimeksi suoritusta pitää arvostaa korkealle. Eivari joutui kiertämään koko 23-vauhtisen avauspuolikkaan kolmatta rataa, mikä olisi voinut näkyä ratkaisevasti loppumatkasta. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Oona Halme irrotti ajokillaan 100 metriä ennen maalia selvän raon muihin. Isä-Teemu on sitä mieltä, ettei voltin vitonen ole ongelma. Hänen mukaansa Eivari on toimiva ja nopea paikasta kuin paikasta, ja voikin olla, että Eivari pääsee takamatkalaisista selvästi parhaiten liikkeelle.
Lipassi laukkasi viimeksi ratkaisuhetkillä kesken voittotaiston. Se olisi tullut ravatessaan viimeiset 700 metriä alle 24-kyytiä. Nyt hevonen on 60 metrin paremmin sarjassa sisällä kuin lähdön voittanut Topin Muisto, mutta peliosuudessa Lipassi on vähemmän pelattu. Se ei ole oikein, vaikka kasirata ja valmentajana kuskina ovatkin tasoittavia tekijöitä pidemmän starttivälin lisäksi. Lipassi on erittäin nopea hevonen, joka voi napata ulkoakin keulapaikan itselleen.
Yolo Savoy on päivän ideamerkki. Jos se saa nappireissun jälkeen käyttämään kirinsä Forssan pitkällä maalisuoralla, voi kiri kantaa aivan hyvin ykköseksi saakka.
Hevosurheilun Toto75-ideasysteemi Forssa
Toto75-1: 8 Lipassi (3, 2)
Toto75-2: 2, 10 (8, 12)
Toto75-3: 10, 3 (2, 1)
Toto75-4: 7, 2, 5, 1, 4 (6, 9)
Toto75-5: 7, 1, 2, 5 (4, 3)
Toto75-6: 13 Eivari (12, 1)
Toto75-7: 5,2,8,7,11 (9, 1)
1 x 2 x 2 x 5 x 4 x 1 x 5 = 400 riviä – 20,00 euroa 0,05 euron peruspanoksella